Hyppää pääsisältöön

Otso Kantokorpi: Kaikessa soi blues

Otso Kantokorpi
Otso Kantokorpi Kuva: Yle/Jyrki Valkama kultakuume,kolumnistit,kriitikot

Vietin maanantai-illan Suomen Taidepoliittisessa Huippukokouksessa. Tapahtuma oli osa Baltic Circle -teatterifestivaalia. Puolueiden edustajat esittelivät taide- ja kulttuuripoliittisia ohjelmiaan. Vaikka taidepolitiikka ei ole yhdellekään puolueelle erityisen tärkeä, tulevat lähestyvät vaalit lisäämään keskustelua tästäkin aiheesta, koska kulttuuriväen äänet ovat myös ääniä.

Suurin osa taidepoliittisista kannanotoista muodostuu ylevästä polopolosta, jossa korostetaan taiteen kuuluvan kaikille ja jossa uskotaan luovuuden merkitykseen eri elämänalueilla. Erityisen tärkeä kohderyhmä kaikille on lapset. Suurin osa poliitikoista korostaa myös taiteen itseisarvoa, vaikka varsinaiset perustelut taiteen olemassaololle haetaankin välinearvoista – oli sitten kyse matkailusta tai mielenterveydestä. Joissain puolueissa ollaan huolestuneita taiteilijan heikosta asemasta ja joissain taiteilijoiden tuotosten taloudellisesta ulottuvuudesta – voidaanhan taidetta tarkastella myös lisäarvona.

Edelleenkin ainoa puolue, jolla tuntuu olevan ideologisia näkemyksiä itse taiteen sisällöistä, on Perussuomalaiset. Heidän mielestään kulttuurirahoja tulee ohjata niin, että ne vahvistavat kansallista identiteettiä.

Perussuomalaisten argumentit on ammuttu jo niin monta kertaa kestämättöminä alas, että listaa on turha jatkaa. Esimerkiksi ns. kultakautemme taiteilijat olivat äärettömän kansainvälisiä ja vierasmaalaisille ideoille alttiitta. Vierailla ideoilla luotiin se visuaalinen kieli, jolla kansallista identiteettiämme rakennettiin. Itse kansallisuusaatekin on ajatuksena saksalaista perua, siis epäsuomalaista. Ei J.V. Snellman sitä keksinyt; hän oli pelkkä maahantuoja.

Mutta tullaan nykyhetkeen. Eivät perussuomalaisten kansanedustaja Juho Eerola ja hänen bändinsä Suuri Tuntematon soittaisi sellaista rockia kuin he soittavat, jos ei sitä jossain muualla olisi ensin keksitty ja kehitelty. Perussuomalaisittain ajatellen ei aidosti suomalaiskansallista rockmusiikkia voi määritelmällisesti olla olemassakaan – vaikka kuinka puhuttaisiin ’suomirockista’. Ilman yhdysvaltalaisten puuvillapeltojen mustien miesten sydäntä riipivää valitusta ei Eerola laulujaan laulaisi. ”Kaikessa soi blues”, kuten ruotsia äidinkielenään puhuva Lasse Mårtensson vuoden 1963 euroviisukarsinnoissa lauloi Reino Helismaan suomenkielisillä sanoilla.

Kovin keskeistä roolia taidepolitiikka ei kuitenkaan tule vaalikeskusteluissa saamaan. Koko asia on vähän kuin myrsky vesilasissa, sillä valtion budjetissa kulttuurin rahoituksen osuus on vain 0,8%. Vähän alle puolella siitä saa esimerkiksi ne sata käytettyä hollantilaista panssarivaunua, joita Suomeen hankitaan, kuten SKP:n puheenjohtaja, kuvataiteilija Juha-Pekka Väisänen taidepoliittisessa huippukokouksessa huomautti.

Perussuomalaisten taidepoliittinen keskustelunavaus on kuitenkin ollut tervetullut ja kiinnostava. Koska globaali maailmamme rakentuu edelleenkin suurelta osalta kansallisvaltioista, on mahdollinen kansallinen identiteetti aito ja legitiimi keskustelunaihe. Normaaliarjessahan tätä ei tule miettineeksi. En minä suomalaisuuttani kovin usein pohdi. Kun esimerkiksi puhun ’suomalaisesta taiteesta’, en mieti taiteen sisältöjä tai ideologisia ulottuvuuksia. Kyse on täysin neutraalista luokittelusta. Suomalainen taide on minulle suomalaista, jos sitä tekee joku suomalainen. Tämä suomalainen voi olla aivan yhtä hyvin oululaissyntyinen Marika Mäkelä kuin bagdadilaissyntyinen Adel Abidin, joka muuten nykyään on yksi Suomen kansainvälisesti menestyvimmistä taiteilijoista.

Jos uskomme politiikantutkija Benedict Andersonia, jonka mukaan kansallisvaltiot ovat ”kuviteltuja yhteisöjä”, voisimme kuvitella esimerkiksi Abidinin osaksi suomalaiskansallista suurta tarinaa. Jos haluamme rakentaa demokraattista, moniarvoista ja monikulttuurista Suomea ja välittää siitä kuvaa muualle maailmaan, luoda vaikkapa maabrändiä, voisi Abidinin menestyksekkään uran korottaa nimenomaan kuvaksi ja symboliksi siitä – suorastaan merkkipaaluksi kansallisen identiteettimme ja sen taiteellisen ilmaisun kannalta. Näin tarkastellen Abidin on mitä suomalaiskansallisin taiteilija.

Jouduin miettimään tätä asiaa, kun olin katsomassa eilen Helsingissä avattua virolaisen maalaustaiteen näyttelyä. Näinkö jotain virolaiskansallista? En varmaankaan. Mutta tarkemmin ajatellen taisin kuitenkin nähdä. Kaikilla kansallisvaltioilla on oma eriskummallinen historiansa, joka heijastuu myös taidehistoriaan. Ilman sellaista historiallista välivaihetta kuin Neuvostoliitto ei hieno moskovalaissyntyinen taidemaalari Valeri Vinogradov olisi osa Viron taidehistoriaa.

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.

  • Avaruusromua: Mistä se tuli?

    Mistä tuli ajatus?

    Mistä tuli ajatus? Tätä pohtii historiantutkija, professori Yuval Noah Harari. Hän muistuttaa meitä siitä, että me emme hallitse ulkopuolellamme olevaa maailmaa. Hän toteaa, että me emme myöskään hallitse sitä, mikä tapahtuu ruumiimme sisällä. Me emme myöskään hallitse omia aivojamme, hän sanoo ja huomauttaa, että tämän kaiken ymmärtäminen voi auttaa meitä. Miten tämä liittyy taiteelliseen luomiseen? Liittyykö tämä musiikkiin? Toimittajana Jukka Mikkola.