Hyppää pääsisältöön

Kun heterotkin halusivat olla homoja

Homo- ja lesbokulttuuri on kaupallistunut ja sen kuvakieli on tullut tärkeäksi osaksi nykytaidetta. Seksuaalisuutta käsittelevässä taiteessa on homo- ja lesbokulttuurin (Setan suosituksen mukaan HLBTIQ, myös LHBTIQ, HBTQ tai LGBTI) estetiikasta on tullut trendikäs brändi. Näin väittää taiteentutkija ja ”heterotaiteilija” Mika Karhu. ”Homo- ja lesbokulttuurista on tullut länsimaissa yleishumanististen arvojen symboli.”

Mika Karhu ja Joonatan Pitkänen Kalle Hammin näyttelyssä Keravan taidemuseo Sinkassa
Mika Karhu ja Joonatan Pitkänen Kalle Hammin näyttelyssä Keravan taidemuseo Sinkassa Mika Karhu ja Joonatan Pitkänen Kalle Hammin näyttelyssä Keravan taidemuseo Sinkassa Kuva: Yle / Jenni Stammeier erik vierkens

Samaan suuntaan kallistuu ”homotaiteilija” Kalle Hamm. Heteroseksuaalisuuden kyseenalaistavista Tom of Finland -postimerkeistä on nyt tullut yhteiskunnan suvaitsevaisuuden symboli. ”Tom of Finland -postimerkit kertovat myös homokulttuurin muuttumisesta massatuotteeksi, sen kaupallistumisesta.”

Kalle Hamm ja Joonatan Pitkänen
Kalle Hamm ja Joonatan Pitkänen Keravan taidemuseo Sinkassa Kalle Hamm ja Joonatan Pitkänen Kuva: Yle / Jenni Stammeier kalle hamm

Tom of Finland on tunnettu myös niiden parissa, jotka eivät muuten seuraa nykytaidetta. Aikanaan Tom of Finland -hahmolla oli emansipoiva vaikutus. Myös Hammiin Touko Laaksosen työt tekivät aikanaan suuren vaikutuksen, ja vaikutteet näkyvät myös selvästi hänen varhaistuotannossaan. Touko Laaksonen loi kuvaston, joka teki aikanaan neitimäisistä homoista maskuliinisia ja seksuaalisuudestaan itsetietoisia.

Tiina Rosenberg ja Joonatan Pitkänen
Tiina Rosenberg ja Joonatan Pitkänen Tiina Rosenberg ja Joonatan Pitkänen Kuva: Yle / Jenni Stammeier tiina rosenberg

Suomi on muuttunut viime vuosikymmeninä valtavasti. Hamm kertoo, että 20 vuotta sitten oli pelättävä öisin kadulla liikkuessa, mutta sitten tuli kausi, jolloin heterotkin halusivat olla homoja, ”tai vähintäänkin biseksuaaleja”.

Taiteilijan seksuaalisen identiteetin tutkiminen, oli se sitten hetero-, homo-, lesbo-, bi-, trans-, inter-, queer-, pan-, a-, tai cis-sukupuolisuutta, ei välttämättä näy hänen taiteessaan.
”Mutta sukupuolisuutta käsittelevissä taidenäyttelyissä nimenomaan instituutioiden sisällä, on homo- lesbo- trans- ja queer-ilmiöt olleet viime vuosina keskeisellä sijalla”, sanoo Karhu.

Ja seksi myy, myös taiteessa. Ja kun taiteessa on yhä enemmän kyse itsensä brändäämisestä, on varmempaa käyttää kuvastoa, jonka tietää myyvän. ”On silti vaikea sanoa, haluaako heterotaiteilija olla ajankohtainen ja kommentoida sukupuolineutraalia lakialoitetta vai haluaako vain näkyvyyttä itselleen”, Hamm sanoo.

Oli kausi, jolloin heterotkin halusivat olla homoja, tai vähintäänkin biseksuaaleja.

Mitä se ”homotaide” sitten on? Jos googlettaa ”gay art” on hakutuloksesta suuri osa silkkaa pornoa. Kalle Hammille homous taiteessa on yhdenlaisen toiseuden esiintuomista. Mutta taidemarkkinat eivät ajattele samoin. Hamm kertoo esimerkin berliiniläisestä galleristista, joka oli ensin kiinnostunut Hammin homoseksuaalisuutta käsittelevistä töistä, mutta nähtyään työt, todennut, ettei saa niitä myytyä. Ne olivat hänen mielestään liian ”emansipoivia”. Taidetta ostava yleisö kaipaa siis pikkutuhmaa ”homotaidetta”.

Nykytaide etsii uusia ilmaisukeinoja, ja tutkii toiseutta. Akateemisen sukupuolitutkimuksen piirissa 90-luvulla syntynyt queer-teoria onkin tarjonnut myös nykytaiteen kentällä monille uudenlaista vinoa näkökulmaa ja keinoa kyseenalaistaa konservatiivisia arvoja.

Reima Hirvonen, Pallo hukassa / I lost the ball, 2011-2012, installaatio
Reima Hirvonen, Pallo hukassa / I lost the ball, 2011-2012, installaatio Reima Hirvonen, Pallo hukassa / I lost the ball, 2011-2012, installaatio Kuva: Art is so Gay -näyttely, Galleria Forum Box 2012 homotaide

Taideyliopiston ”lesborehtori” Tiina Rosenberg tunnetaan feministinä ja queer-tutkijana. Hän kertoo, että Ruotsin vuosien jälkeen oli hämmentävää saapua salailevaan suomalaiseen ilmapiiriin, jossa homot ja lesbot eivät edes taiteen kentällä uskalla avoimesti puhua seksuaalisesta suuntautumisestaan: ”Ruotsissa oli itsestään selvää, että on tultu ulos kaapista ja voidaan avoimesti keskustella näistä asioista.”

”Toivon sitä, että sukupuolikysymyksiä tematisoidaan avoimesti myös taiteessa. Kaikilla on joku suhde omaan sukupuoleen. Tarinoita on lukuisia, ja on tärkeää, että erilaiset kokemustaustat näkyvät myös taiteessa.”
Rosenbergille oli esimerkiksi pettymys, että Tove Janssonin lesboutta ei käsitelty juhlavuonna avoimesti, vaan suhde Tuulikki Pietilään ikään kuin sivuutettiin ja hänestä luotiin niin sanottua heteronormatiivista kertomusta."

Heidi Lunabba, Studio Vilgefortis, Bologna, Naisten ja muiden parrattomien partastudio, 2008-2012
Heidi Lunabba, Studio Vilgefortis, Bologna, Naisten ja muiden parrattomien partastudio, 2008-2012 Heidi Lunabba, Studio Vilgefortis, Bologna, Naisten ja muiden parrattomien partastudio, 2008-2012 Kuva: Art is so Gay -näyttely, Galleria Forum Box 2012 2008-2012

Rosenberg on sitä mieltä, että vasta niin sanottu ”queer”-taide, joka ottaa huomioon seksuaalisten suuntautumisten moninaisuuden on edistyksellistä.
Tässä Karhu taas on eri mieltä. Hänen mukaansa queer-taiteen korottaminen edistyksellisyyden jalustalle painaa alas heteroseksuaalisuutta käsittelevät taiteilijat. Keski-ikäisenä ”heterotaiteilijana” hän kokee, että hänet lokeroidaan arvokonservatiiviseksi ja patriarkaalisia valtarakenteita ylläpitäväksi mieheksi:

Petra Innanen, still-kuva animaatiosta Lola, 2009
Petra Innanen, still-kuva animaatiosta Lola, 2009 Petra Innanen, still-kuva animaatiosta Lola, 2009 Kuva: Art is so Gay -näyttely, Galleria Forum Box 2012 2009

”Heteroseksuaalisuus koetaan normatiivisena ja vallan ilmentymänä, joka on aikaansaanut homojen ja lesbojen alisteisen aseman. Samalla heteroseksuaaliset ilmentymät, joita ei käsitellä suoraan taiteessa nähdään konservatiivisina ja mauttomina alueina tällä hetkellä.”

Nykytaiteen kentällä tämä ei kieltämättä vaikuta kovin trendikkäältä.

Juha-Heikki Tihinen ja Stradan drag-tähti Jeannetta Kincku
Juha-Heikki Tihinen ja Stradan drag-tähti Jeannetta Kincku Juha-Heikki Tihinen ja Stradan drag-tähti Jeannetta Kincku Kuva: Yle / Thomas Hagström juha-heikki tihinen

”Voiko vähemmistö uhata enemmistöä?”, kysyy puolestaan taidehistorioitsija ja ”homokuraattori” Juha-Heikki Tihinen. Hän muistuttaa, että valtaväestön mielestä milloin mikin ”uhkaa”, oli se sitten feminismi tai maahanmuuttajat. Tihisen mukaan seksuaali-identiteetin käsittely ei edes ole tällä hetkellä trendi, vaan se oli sitä jo 90-luvulla. Hänen mukaansa seksuaali-identiteetin käsitteleminen on taiteessa muuttunut ennemminkin arkipäiväiseksi. "Siinä ei ole enää mitään hätkähdyttävää. Ja koska ´se ei enää ole leimaavaa, eikä siitä enää kivitetä, niin siksi yhä useammat myös käsittelevät sitä.”

”Mielestäni tänä päivänä kuvataiteen puolella isompi trendi on esimerkiksi tietynlainen youtube –estetiikka ja sieltä ammentava visuaalinen kieli.”

Vuosisadan vaihteen merkittävästä symbolistista ja ”homotaiteilija” Magnus Enckellistä väitellyt Tihinen ottaa historiallisen näkökulman ja muistuttaa, että jo 1800-luvun lopulla käytiin keskustelua identiteetistä ja sitä miten moninainen se voi olla.

Mihin "homotaiteen" kiinnostavuus suhteessa "heterotaiteeseen" sitten perustuu Tihisen mukaan?
"Jos itse on johonkin vähemmistöön kuuluva saattaa olla herkistyneempi näitä kysymyksiä kohtaan. Sellainen taiteilija, jolle oman identiteetin kehittäminen tai löytäminen on aihettanut herkistymistä siihen, miten suhtautuu yhteiskuntaan tai vallitseviin todellisuuksiin saattaa pohtia näitä asioita kiinnostavammin. Ja puolestaan sellaisille, joille heteroseksuaalisuus on itsestäänselvyys, niin myöskään seksuaalisuus ei ole mikään pohdinnan aihe. Sellainen, että nyt ollaan vaan tätä."

Palataan vielä Conchita Wurstiin ja Tom of Finland –postimerkkeihin, joista on tullut koko kansan olohuonekelpoista omaisuutta, vitsejä isänpäiväpostikortteihin. Mutta homo- ja lesbokulttuuri alakulttuurina ei alun perin tavoitellut tällaista suvaitsevaisuutta. Kalle Hamm muistuttaa, että tarkoitus oli nimenomaan vastustaa ja satirisoida heteroseksuaalisia valtarakenteita konservatiivisine ydinperhemalleineen, ei sulautua niihin. ”Tietyllä tavalla koko homokulttuuri on heteronormativisoitunut”.

Tänä päivänä homoilla on tasa-arvoisempi asema kuin ikinä aiemmin. Silti herää kysymys, hyväksyykö yhteiskunta homot vasta sitten, kun he elävät samanlaista ydinperhe-elämää kuin konservatiiviset heterot? Varmaa on, että suomalaisilla lainsäätäjillä on suuria vaikeuksia sallia sukupuolineutraali avioliittolaki. Marraskuussa päätetään, otetaanko jo kerran hylätty lakialoite uudestaan käsittelyyn vai ei.

Setan opas HLBTIQ-sanastoon

Kalle Hammin ja Dzamil Kamangerin kotisivut

Mika Karhun kotisivut

Kalle Hammin näyttely Vieraalla maalla Mikkelin taidemuseossa 21.11. - 15.2.2015

Kalle Hamm – Vieraalla maalla Keravan taidemuseo Sinkassa 13.9.-2.11.2014

ART IS SO GAY -näyttely Forum Boxissa 2012

Näissä maissa samaa sukupuolta olevat voivat avioitua – liittyykö Suomi joukkoon?

Ritvan tarina ajalta, jolloin homoseksuaalisuus oli vasta muuttunut lailliseksi, mutta oli vielä virallisesti listattu sairaus.

Tunnistatko homon? kysyttiin 90-luvulla.

Naiseksi pukeutuneet miehet ovat olleet viihteen peruskauraa:

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri