Hyppää pääsisältöön

Turkulaismies hautoi tipun kaupan kananmunasta – tässä on Toivo

Turkulainen Lauri Ojalehto julkaisi Facebookissa kuvia pienestä tipusta, jonka hän väittää hautoneensa itse Lidlistä ostetuista kananmunista.

Toivo-tipu // Kuva: Lauri Ojalehto

Eläinkaupassa Turussa työskentelevä Lauri Ojalehto kertoo pohtineensa mahdollisuutta saada tipuja kaupan luomukananmunista. Ojalehto teki taustatutkimusta tipujen hautomisesta ja päätti kokeilla hautomista työpaikallaan matelijoiden munien hautomakoneessa.

- Tutkin, miten kananmunia haudotaan ja kuinka paljon ne tarvitsevat lämpöä ja kosteutta. Sain myös neuvoja hautomiseen kanoja kasvattavalta asiakkaalta, Ojalehto kertoo YleX:lle.

Ojalehto kertoo kaivaneensa paikallisesta Lidlistä tuoreimmat kotimaiset kananmunaa, joita hän hautoi 38 asteen lämmössä ja 60 prosentin ilmankosteudessa. Kahdestatoista munasta lähti kehittymään kaksi, joista toisesta kuoriutui kolmen viikon hautomisen jälkeen Toivoksi nimetty tipu. 

Monet epäilivät Facebookissa julkaistun kuvan kommenteissa tipun aitoutta, ja myös YleX tahtoi kuulla todisteita kuoriutumisesta. Ojalehdon mukaan kuka tahansa voi käydä tervehtimässä työpaikalla olevaa Toivoa ja vielä leimatussa munassa olevaa "Tuulaa".

- Toinen muna on vielä kuoriutumatta työpaikalla Turun Akvaariopisteessä, ja sitä saa mennä sinne katsomaan. Toivo on terraariossa ja myös sitä saa moikata.

Toivo-tipu // Kuva: Lauri Ojalehto

Otimme yhteyttä Kuorttisen luomukanalan päällikköön Juha Kuorttiseen, joka epäilee Ojalehdon tarinaa. Kuorttisen mukaan kauppaan voi päätyä hedelmöittynyt muna, mutta niistä ei tule poikasia.

- Täytyy olla sellainen kananmuna, joka on viisi vuorokautta vanha, joka laitetaan hautomakoneeseen. Jos muna on sitä vanhempi, ei siellä ole enää mitään eloa, Kuorttinen kertoo YleX:lle.

Kanalapäällikön mukaan pitää tipun saadakseen munaa hautoa ammattimaisessa hautomakoneessa. Ojalehdon työpaikalta löytyy ammattikone, mutta Kuorttisen mukaan munan matka kauppaan kestää kuitenkin usein viikkoja.

- Ensin on viikko keräilyä, toinen viikko paketointia ja kolmannella viikolla muna menee kauppaan.

Ojalehto kertoo luomumuniensa olleen leimojen mukaan pakattuna viikon ajan. Facebookissa Ojalehto kertookin Toivon olevan "sitkeä tyyppi".

- Luin myös, että muna saattaa alkaa kehittymään, vaikka se kävisi nolla-asteessa, Ojalehto toteaa.

Entä mitä nyt. Mitä tulevaisuudessa tapahtuu Toivolle ja vielä kuoriutumattomalle Tuulalle?

- Sisko on ostanut maalta omakotitalon ja lupasin, että he saavat kanat sinne. 

Toivon kuoriutumisesta löytyy lisää kuvia Akvaariopisteen Facebook-sivuilta.

  • Kommentti: Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä

    Superfanin kommentti suhteestaan Lady Gagaan.

    Lady Gaga ei ole vain idoli, vaan välitän hänestä kuin ystävästä Lady Gagan fanittaminen on muuttunut vuosien mittaan ystävyyden kaltaiseksi välittämiseksi, mikä korostuu koronakriisin aikana, kirjoittaa musiikkitoimittaja ja Gagan superfani Markus Hilden. Meidän Little Monstereiden kevään mittainen odotus palkittiin perjantaina 22.

  • Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken

    Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista.

    Vesta uskoo, että korona on se kriisi, joka muuttaa kaiken Vesta haaveili nuorena terapeutin ammatista. Nyt kuulijat avautuvat hänelle haavoistaan. Vesta julkaisi uuden kappaleen Valonsäteet perjantaina 15. toukokuuta. Kakkoslevy Uskon tulevaan ilmestyy syksyllä.

  • YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius!

    Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola.

    YleX:n vuoden 2020 kesäkumibiisin esittää Tuure Boelius. Hengitä-biisin ovat tehneet Jurek ja Henna Sarriola. Boeliukselle tärkeää on, että kesäkumibiisin esittää julkisesti seksuaalivähemmistöön kuuluva artisti. Kesäkumeja on perinteisesti jaettu festareilla ja nuorten tapahtumissa, mutta koronaviruksen vuoksi niiden jakelu keskitetään nyt syksyn jälkeiseen aikaan. Kondomeja annetaan järjestöjen toimesta myös kouluterveydenhuoltoon, lastensuojeluun ja nuorisotyöhön.