Hyppää pääsisältöön

Inhimillinen tekijä: Miksi suomalainen raivoaa ratissa?

Inhimillinen tekijä, Yle TV1, Anne Flinkkilä, Marko Kilpi, Tiina Siivonen, Anna-Liisa Tarvainen
Anne Flinkkilä (vas.), Marko Kilpi, Tiina Siivonen (alhaalla vas.) ja Anna-Liisa Tarvainen keskustelevat suomalaisista liikenteessä. Inhimillinen tekijä, Yle TV1, Anne Flinkkilä, Marko Kilpi, Tiina Siivonen, Anna-Liisa Tarvainen anna-liisa tarvainen

TV1 perjantaina 21.11.2014 klo 22.00 - 22.50, uusinta sunnuntaina 23.11. klo 17.10
Yle Areenassa vuoden ajan.

Rattijuoppous, kaahaaminen ja piittaamattomuus – suomalaisen liikenteen kolme kuolemansyntiä.

Inhimillisen tekijän vieraina ovat liikuntaneuvoja Tiina Siivonen, kirjailija ja poliisi Marko Kilpi sekä Liikenneturvan toimitusjohtaja Anna-Liisa Tarvainen.

Miksi meille kasvaa helposti sarvet päähän, kun lähdemme auton rattiin? Mitä liikenne kertoo meistä?

Silmänräpäys muutti elämän

Tiina Siivonen syyllistyi yhteen kuolemansyntiin ja maksoi siitä kovan hinnan. Hän oli juuri saanut ajokortin ja hetken mielijohteesta halusi kokeilla, paljonko autosta lähtee. Ja kyllähän siitä lähti.

Tiina menetti auton hallinnan ja ajoi metsään, kaverit kyydissä.

Kaverit loukkaantuivat, mutta murtumat paranivat. Tiinan sairaalareissu puolestaan kesti yli puoli vuotta ja tuomio oli tyly: koskaan et enää kävele. Pieni hetki pani koko tulevaisuuden uusiksi.

Tunteet edellä

Tiinan tarina on Marko Kilvelle poliisina valitettavan tuttu, erona vain se, että kaahari on yleensä nuori poika ja tytöt istuvat kyydissä.

Marko on tehnyt tv-dokumentin Viimeinen kaahaus, joka kertoo rajusta nuorten kolarista. ”Ehkä se oli myös itselle yritys ymmärtää, mitä kaaharin päässä liikkuu”, hän sanoo.

Marko yrittää arjen poliisityössä käydä nuorten kanssa läpi tilanteita: entä jos olisi käynyt pahemmin, kuka kertoo vanhemmille, kuka järjestää hautajaiset. Tunteisiin vaikuttaminen on hänen mielestään paras keino.

Kannattaa miettiä pari sekuntia

Tiina sanoo, että hänellä itsellään ei ajamaan lähtiessä ollut pienintäkään ajatusta siitä, että jotakin voisi sattua. Jonkinlainen kaikkivoipaisuus, ehkä.

”Olen elävä muistutus siitä, että olisi kannattanut miettiä se pari sekuntia ennen kuin lähtee kaahaamaan. Syyttää en voi ketään muuta kuin itseäni, siksi ehkä henkinen toipuminen on ollut helpompaa.”

Rattijuopon auto valtiolle!

Rattijuoppous herättää vahvoja tunteita, ja voi ajatella, että siinä on piittaamattomuus huipussaan.

Anna-Liisa Tarvainen sanookin, että liikenteen kuolemansynneistä rattijuoppous on hänen mielestään pahin. Vaikka rattijuoppo useimmiten tekee eniten vahinkoa itselleen, on jokainen kuolemantapaus liikaa.

Marko Kilpi kertoo työssä kohtaamistaan rattijuopoista karua kieltä: enää ei juoppous tunnu olevan häpeä, kiinnijääminen on.

Hänen mielestään paras rangaistus olisi auton menettäminen valtiolle. Auton symbolinenkin merkitys on niin suuri, että se toimisi parempana pelotteena kuin tämän päivän pienet tuomiot oikeudessa.

Murheet auton rattiin

Yksi järkyttävimpiä tapahtumia ovat itsemurhat liikenteessä. Tiina, Marko ja Anna-Liisa pohtivat sitä, miten liikenne ei ole erillinen saareke elämästä. Ihmiset kantavat murheensa auton rattiin.

Anna-Liisa kertoo, että tutkimusten mukaan nimenomaan ammattiautoilijoille stressaavin ja pelottavin asia liikenteessä on juuri itsemurhan mahdollisuus. Moni kuski ei pysty enää palaamaan työhönsä.

Marko joutuu työssään todistamaan myös näitä tilanteita. Miten pieniksi paloiksi voi auto ja ihminen mennä, hän miettii.

Tiinalle auto on jalat

Tiina joutui hylkäämään haaveet unelma-ammatistaan onnettomuuden takia. Parturi-kampaajan opinnot hän saattoi päätökseen, mutta työstä oli luovuttava.

Tiinasta tuli puhetyöläinen. Hän kulki ensin kouluissa kertomassa tarinaansa ja toimii nykyisin liikuntaneuvojana ja tapahtumakoordinaattorina.

”Ajokilometrejä kertyy kymmeniä tuhansia vuodessa. Auto on jalat”, hän sanoo.

Miksi liikenne nostaa tunteet pintaan?

Anna-Liisa Tarvainen on paljon pohtinut sitä, miksi liikenne saa niin voimakkaat tunteet pintaan. ”Miksi ohitustilanne koetaan nöyryyttäväksi, miksi kanssakulkijoita pitää kouluttaa. Emmehän me marketissakaan törmäile ostokärryillä päin muita”, hän sanoo.

Ehkä on kysymys siitä, että autossa olemme vähän kuin kuplassa, omassa valtakunnassa, nimettömänä. Ei tarvitse välittää muista, vaikka kaikki tietävät, että liikenne on vain sovittuja sääntöjä.

Vaikka liikennekuolemat ovat vähentyneet hurjasta 70-luvusta, silti tänäkin vuonna noin 250 ihmistä menettää henkensä suomalaisilla teillä. Se on arkipäivää eikä herätä suuria tunteita.

Anna-Liisa kuitenkin muistuttaa mittasuhteista: jos joka vuosi tippuisi suomalainen matkustajakone, lentoturvallisuuteen vaadittaisiin isoja muutoksia.

Kommentit

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä