Hyppää pääsisältöön

"Kivaa, kun äiti on oma itsensä"

Talvinen lehti
Talvinen lehti Kuva: Freeimages lehti1

Saara on koko ikänsä kamppaillut mielenterveydellisien ongelmien kanssa. Jo lapsena hänellä huomattiin oireita, mutta niihin ei osattu puuttua ajoissa. Vasta nyt, yli kaksikymmentä vuotta oireiden alettua, hän on saanut oikean diagnoosin.

Vuosittain mielenterveydellisiin häiriöihin sairastuu 1,5 prosenttia väestöstä. Jo joka viides suomalainen sairastaa jotakin mielenterveydellistä häiriötä. Kuka tahansa voi sairastua.

Oireita jo pikkulapsena

Saara alkoi oirehtia jo pikkulapsena. Hänellä oli unettomuutta ja aistiyliherkkyyttä. 12-vuotiaana hän tajusi tarvitsevansa hoitoa, muttei saanut vanhemmiltaan lupaa mennä psykologille. Hän hakeutui hoitoon ensimmäisen kerran 14-vuotiaana kouluterveydenhoidon kautta. Hän kertoi hoitajalle, että hänellä ei ole mitään syytä elää, muttei oikeastaan syytä kuollakaan. Kouluterveydenhoitaja ohjasi hänet psykologille.

Saara lopetti hoidon neljän istunnon jälkeen, kun huomasi psykologin piirtelevän vihkoonsa kuvioita kuuntelemisen sijaan. Saara ajatteli tuolloin, ettei edes ammattilaista kiinnosta onko hän hengissä.

Raskaaksi lukioiässä

Seuraavan kerran Saara oireili lukiossa. Hän päätti tietoisesti laihduttaa itsensä alipainoiseksi. Hän alkoi riidellä ystäviensä kanssa. Opettajat tekivät ilmoituksen kouluterveydenhuoltoon. Saara ohjattiin koululääkärille ja sitä kautta nuorisopsykiatriselle.

Saara diagnosoitiin tuolloin vaikeasti masentuneeksi ja hän sai masennuslääkkeet.

Saara kävi nuorisopsykiatrisella vuoden, mutta lopetti huomattuaan, että lääkkeet saivat hänen olonsa vain huonommaksi. Hän tuli raskaaksi ja perusti perheen silloisen poikaystävänsä kanssa.

Saara teki töitä, opiskeli ja oli pienen lapsen yksinhuoltaja

Lapsen isä päätti jättää perheen kun lapsi oli kolmen. Saara jäi yksin lapsen kanssa.

Saara oli masentunut. Hän sai paniikkikohtauksia ja oli pakko-oireinen, muttei uskaltanut pyytää apua. Hän pelkäsi, että lapsi otetaan huostaan ja annettaan isälleen.

Saara teki töitä, opiskeli ja oli pienen lapsen äiti. Hän oli niin uupunut, että nukahteli istualtaan milloin mihinkin. Kaiken sen ajan minkä lapsi oli muualla hoidossa, hän joi ja vietti aikaa netissä tapaamiensa ihmisten kanssa. Hänellä oli lievää maanisuutta ja hän tuhlasi rahansa. Manian jälkeen hän keräsi pulloja ja lainasi kavereiltaan saadakseen ruokaa perheelleen. Vuorovaikutus lapsen kanssa ei kehittynyt normaalisti.

Noilta vuosilta Saara ei muista juuri mitään. Uupumus vei muistin. Saaralla ei ollut aavistustakaan siitä mikä häntä vaivasi.

Miesystävä auttoi hakemaan apua

Lähipiiri ilmaisi huolensa Saaran tilanteesta. Kukaan ei kuitenkaan uskaltanut tehdä lastensuojeluilmoitusta, vaikka ilmoitus olisi ollut aiheellinen. Lapsi alkoi oireilla jo esikoulu-ikäisenä. Saaran huoli lapsesta oli suuri, mutta pelko seuraamuksista ylitti huolen. Hän ei hakenut apua, vaikka tiesi sitä tarvitsevansa.

Asiat muuttuivat parempaan suuntaan, kun Saara tapasi nykyisen miesystävänsä. Tämä auttoi Saaraa hakemaan lapselleen hoitoa. Usean kuukauden jonotuksen jälkeen he pääsivät vihdoin perheneuvolaan. Sieltä myös Saaraa patistettiin hakemaan apua.

Kukaan ei uskaltanut tehdä lastensuojeluilmoitusta, vaikka ilmoitus olisi ollut aiheellinen

Saaralla todettiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, masennus ja ADD eli Tarkkaavuushäiriö ilman ylivilkkautta. Työterveyden psykiatri sanoi suoraan, että Saara oli valinnut väärän uran. Myös Saaran lapsella todettiin keskittymishäiriö ja hän sai siihen lääkityksen.

Tässä vaiheessa Saara teki itsestään lastensuojeluilmoituksen saadakseen lapselleen tukihenkilön. Tämän seurauksena perheneuvolan työntekijät alkoivat käydä ahkerasti lapsen koululla. Ammattilaiset neuvoivat perhettä ja opettajia kuinka toimia neuropsykiatrisista haasteista kärsivän lapsen kanssa. Myös lastensuojelun avotyö toi apua arkeen.

Talvinen lehti2
Talvinen lehti2 Kuva: Freeimages lehti2

Onnistumisia ja takapakkeja

Kaikki näytti menevän hyvin hetken aikaa, mutta pian oireet palasivat. Saara oli töissä joko suunnattoman tehokas tai täysin lamaantunut. Vapaa-ajalla hän kävi baareissa ja oli paljon poissa kotoa. Lopulta tuli romahdus. Saara joutui akuuttijaksolle Pitkänniemen sairaalaan.

Äidin sairaalajakso oli vaikeaa aikaa lapselle, mutta tukiverkoston ansiosta oireet osattiin ottaa nyt huomioon.

Saara päätti kouluttautua uudelleen sairaalajakson jälkeen ja irtisanoutui vanhasta työstään. Hän jäi pitkälle sairaslomalle, jonka aikana hän luki pääsykokeisiin. Heti seuraavana keväänä hän pääsi kouluun.

Opiskeluaika

Jaksamista ei kestänyt pitkään. Saara uupui uudelleen heti ensimmäisenä kouluvuonnaan. Toisen lukuvuoden alkaessa hän masentui niin, että tajusi tarvitsevansa tiiviimpää apua. Kaksi kertaa kuussa käyty keskustelu hoitajan kanssa ei enää riittänyt.

Saara oli ainoa perheestään, joka ajatteli, että kesä oli upea

Seuraavana kesänä Saara päätti laihduttaa ja lopetti kaikki lääkitykset. Hän ajatteli parantavansa itsensä mielenhallinnan kautta. Hän nukkui vähän, liikkui paljon ja söi terveellisesti. Koko kesän hän matkusteli. Mies oli pääosin yksin kotona. Saara oli ainoa perheestään, joka ajatteli, että kesä oli upea.

Elokuussa masennus palasi jälleen. Saara ei jaksanut huolehtia lainkaan perheestään eikä koulunkäynnistään. Hän haki apua psykiatrian poliklinikalta. Kesti marraskuuhun asti ennen kuin hän sai ajan psykiatrille. Sillä välin Saaran mies joutui hoitamaan yksin kodin ja lapsenhoidon.

Oikea diagnoosi

Kun Saara lopulta pääsi lääkäriin, hänet diagnosoitiin uudelleen. Tällä kertaa diagnoosi oli kaksisuuntainen mielialahäiriö ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Aloitettiin toisentyyppisten lääkkeiden kokeilu. Puolen vuoden päästä kokeilun aloittamisesta löytyi viimein oikea lääkeyhdistelmä.

Kivaa, kun äiti on vihdoin oma itsensä

Kaksikymmentä vuotta oireiden alkamisen jälkeen Saara sai oikean diagnoosin.

Myös kotona muutos huomattiin. Lapsi kertoi äidilleen, että oli kivaa, kun äiti oli vihdoin oma itsensä.

Huoli mielenterveyspalvelujen tilasta

Saara on surullinen siitä, mitä kaikkea hänen lapsensa on joutunut kokemaan ja miten turvattomalta lapsesta on täytynyt tuntua. Mielenterveyspalveluiden hoitojonot ovat olleet pitkiä. Lapsen kohdalla useiden kuukausien odottelu on tuntunut kohtuuttomalta, varsinkin silloin, kun lapsi on oireillut itsetuhoisesti ja väkivaltaisesti.

Kuka tahansa voi sairastua

Koska Saara on edelleen sairas ja hänen tilanteensa voi huonontua milloin tahansa, hän kantaa huolta mielenterveyspalvelujen tilasta.

Psykiatrisista sairaaloista vähennetään laitospaikkoja jatkuvasti ja potilaita ohjataan avohoitoon. Psykiatrian poliklinikoilta siirretään potilaita terveyskeskuksiin riippumatta siitä, kokevatko he olevansa valmiita muutokseen vai eivät. Mielenterveysjärjestöjen toiminnan piiriin ajautuu aina vain huonokuntoisempaa väkeä, koska terveysasemilla ei ole resursseja auttaa heitä.

Saara toivoo, että asia kiinnostaisi myös terveitä, sillä kuka tahansa voi sairastua.
Monen kohdalla sairauden kehittyminen pitkäaikaiseksi olisi vältettävissä oikealla hoidolla ja varhaisella puuttumisella.

Saarankin elämä olisi ollut toisenlainen, jos hän olisi saanut tarvitsemaansa apua jo teini-ikäisenä.