Suomen maajoukkue saavutti kunnianhimoisen tavoitteensa ja sijoittui kolmanneksi Bakussa järjestettyjen maailmanmestaruuskisojen kokonaiskilpailussa. Nyt kuudetta kertaa järjestettävät MM-kisat olivat menestyksekkäimmät maamme elektronisen urheilun historiassa.
Vaikka Suomen joukkue ei voittanut turnauksessa ainoatakaan kultamitalia, toivat tasaiset suoritukset lähes kaikissa peleissä Suomelle yhteensä 207 pistettä. Toiseksi tullut Kiina jäi ainoastaan yhdeksän pisteen päähän Etelä-Korean voittaessa ylivoimaisesti 347 pisteellä. Ruotsille kokonaiskilpailun kuudes sija oli pettymys viime vuoden toisen sijan jälkeen.
Kaikkiaan Bakun MM-kisoihin osallistui yli 400 pelaajaa 46 maasta, ja palkintorahaa jaettiin 110 000 dollarin edestä. Kisoissa pelattiin seitsemässä eri sarjassa, joista Suomi keräsi yhteensä kaksi hopeamitalia ja kaksi pronssimitalia. Niina “Soyhi” Kahela voitti hopeaa Starcraft 2 -pelin naisten sarjassa voittaen välierässä Ruotsin 2-1, mutta häviten erittäin tiukan finaalin 2-3 Kiinaa vastaan.
Toinen suomalaisfinalisti Joni “Jonsai” Wielert tiputti eteläkorealaisen ennakkosuosikin alempaan lohkoon voittaen lopulta ylemmän lohkon. Etelä-Korea nousi kuitenkin alemmasta lohkosta finaaliin Wielertiä vastaan voittaen finaalin lopulta 3-0.

Suomen pronssimistalistit ovat Tekken Tag Tournament 2 -pelin naisten sarjassa kilpaillut Tuula “edgemis” Rantala sekä Dota 2 -joukkueen Ville “Okke-Virtahepo” Tuomi, Kalle “Trixi” Saarinen, Joona “fragi” Laine, Lawrence “hopis” Simon ja Jesse “Jerax Vainikka.