Hyppää pääsisältöön

Muotoilija Harri Koskinen kaihtaa turhuutta

Harri Koskinen on yksi tunnetuimpia suomalaismuotoilijoita. Block-valaisimesta alkanut menestys on vienyt kansainväliselle uralle ja Koskisen visioista ovat saaneet muotonsa niin huonekalut ja taidelasit kuin kaiuttimet ja kellotkin.

Karstulalaiselta maatilalta kotoisin oleva Harri Koskinen (1970) aloitti 1990-luvulla opinnot Lahden muotoiluinstituutissa ja jatkoi Helsinkiin Taideteolliseen korkeakouluun. Luokkansa lasikurssilta Koskinen valittiin stipendiaatiksi Nuutajärven lasitehtaalle ja sieltä muotoilija Oiva Toikka palkkasi hänet Iittalalle.

Vuonna 1996 Koskinen kehitteli omien sanojensa mukaan "puolivahingossa” valaisimen, joka muodostui läpinäkyvän kuution sisään laitetusta hehkulampusta. Jääkuutiota muistuttavasta valaisimesta tuli menestys ja se toi Koskisen suuren yleisön tietoisuuteen. Lamppu valittiin myös New Yorkin Modernin taiteen museon MoMAn kokoelmiin.

Koskinen valittiin vuoden nuoreksi muotoilijaksi vuonna 2000. Samana vuonna hän perusti oman tuote- ja konseptisuunnitteluun sekä näyttelyarkkitehtuuriin keskittyvän suunnittelutoimiston Teollisuuden ystävät Oy:n. Muotoilijan tuotteille on riittänyt laajaa kysyntää niin kotimaassa kuin ulkomailla. Hän on suunnitellut mm. huonekaluja suomalaiselle Woodnotesille, ruotsalaiselle Källemolle ja italialaiselle Montilalle, keittiövälineitä Hackmanille sekä hajuvesipulloja ja Vakio-kellomalliston Issey Miyakelle.

Uran varrelle mahtuu useita arvostettuja palkintoja kuten Compasso d'Oro palkinto Muu-tuolista vuodelta 2004 sekä maailman suurin muotoilupalkinto eli Torsten ja Wanja Söderbergin palkinto vuodelta 2009.

Koskisen tyylille on ominaista funktionaalisuus ja pelkistetty estetiikka. Se kiteytyy myös hänen Genelecille suunnittelemissa kaiuttimissa. Ohjelmaotteessa vuodelta 2009 nähdään Koskinen ja hänen kollegansa Janne Räty työhuoneella kaiuttimia kehittelemässä. Työnsä perusteista Koskinen kertoo Arjen design –radio-ohjelmassa.

Koskisen tie on vienyt myös takaisin Iittalan pariin. Vuonna 2012 hän aloitti Iittalan muotoilujohtajana. Arto Nybergin haastattelussa Koskinen kertoo uransa vaiheista, menestyksen salaisuus pelkistyy muutamiin sanoihin: "Pitää tietää mitä tekee, pitää olla päämääriä."

Muotoilun lisäksi yksi Koskisen intohimoista on ruoka. Siinäkin tärkeää on laatu, luonnollisuus ja rakkaudella tekeminen. Ohjelmaotteessa vuodelta 2009 Koskinen nähdään illallisella muotoiluasiantuntijoiden Susanna Kivisillan ja Ville Kokkosen sekä toimittaja Tina Cavénin kera. Ruokana on itse pyydettyjä rapuja. Keskustelu polveilee skandinaavisessa muotoilussa ja designin merkityksessä.

”Muotoilun tarkoitus on jalostaa teollisuuden tuottamat tuotteet järkevään muotoon”, kiteyttää Koskinen. Sana design on hänestä kärsinyt inflaation, sitä käytetään nykyään monen "turhuuden” nimityksenä. Hyvin muotoiltu tuote on laadukas ja pitkäikäinen.

Omaa tuotantoaan Koskinen määrittelee mieluiten tiettyjen periaatteiden kuin tyylien kautta. ”On ennemminkin joitain lainalaisuuksia, joista yksi tärkeä on turhan välttäminen”.

  • Tehtaankadun poliisimurhat järkyttivät kansaa 1997

    Steen Christensen surmasi kaksi poliisia ryöstön jälkeen.

    Koko Suomi järkyttyi, kun tanskalainen Steen Christensen surmasi teloitustyylillä kaksi suomalaista poliisia Helsingissä Tehtaankadulla 22.10.1997. Hän oli vähän aiemmin ryöstänyt Hotelli Palacen kassan Helsingin Eteläranta 10:ssä. Saaliikseen Christensen sai vähän yli 6000 markkaa (reilut 1000 euroa).

  • Seilin saarelle matkattiin arkkulaudat mukana

    Saarelle eristettiin spitaalisia ja mielisairaita.

    Turun saaristossa sijaitseva idyllinen ja vehreä Seilin saari kätkee sisäänsä hautausmaan ja monta karua kohtaloa. Saarelle perustettiin 1600-luvulla sairaala spitaalisille. Tosin lääkäreitä tai hoitoa ei ollut, perillä odotti vain eristys ja sopivaa maata hautuumaaksi. Myöhemmin Seilissä toimi naisille tarkoitettu mielisairaala. Terveen ja hullun raja oli häilyvä ja riippui usein yhteiskuntaluokasta.

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto