Hyppää pääsisältöön

La belle epoque, Marcel Proust ja musiikki

Kirjailija Marcel Proust vuonna 1900
Kirjailija Marcel Proust vuonna 1900 Kuva: Wikimedia, kuvaaja tuntematon kirjailija marcel proust

Proust kirjoittaa kuin säveltäisi. Siksi on helppo tempautua mukaan jättimäisen romaanin imuun, antaa sanasävellyksen valtavan virran viedä. Ja jos niin teet, et nouse virrasta ihan entisenäsi!

Kun Marcel Proust kuvaa la belle epoquen muotisäveltäjiä ja muusikoita, heidän konserttisalinaan on usein joku lukuisista pariisilaissalongeista. Niissähän kirjailijakeikari viihtyi, vaikka muun yleisön musiikinrakkaus ja -tuntemus oli varsin vaihtelevaa. Muotien mukaan mentiin.

Kuvaukset musisoivista salongeista ja niiden nokkimisjärjestyksestä ovat Proustin hapanimelää herkkua Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa, jossa tavan takaa palataan eurooppalaisen taiteen historiaan ja kulmakiviin. Eurooppalainen taidefilosofia oli Proustin henkinen kasvualusta ja siksi taidepassukset Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa niin maukkaita.

Proust poimii kertomukseensa musiikin ja taidehistorian keskeisiä teoksia, joita seurapiirien kellokkaat eivät välttämättä lainkaan tunne vaikka esiintyisivätkin tuntijoina. Ja esiintyvätkin. Irvailevaa tapainkuvausta mutta myös henkeäsalpaavia sukelluksia taiteen ytimiin!

Eero Tarasti on monissa artikkeleissaan yhä uudelleen palannut Proustin musiikkiajatteluun ja hänen proosansa musiikilliseen rakenteeseen. Näissä Tarastin oppineissa jutuissa on lisämausteena peittelemätön innostus ja siksi niitä on hauska maallikonkin lukea. Tarasti julistaa Marcel Proustin viime vuosisadan keskeiseksi semiootikoksi ja antaa artikkeleissaan mainioita lukuavaimia Proustin taidelabyrintteihin.

Kirjailija Hannu Väisänen
Kirjailija, kuvataiteilija Hannu Väisänen Kirjailija Hannu Väisänen Kuva: Otava/Jouni Harala 1.11.2010

Tarastin vanhoista artikkeleita innostuneena kuuntelin radion arkistosta hänen musiikkiesitelmänsä Proustin ajan ranskalaisesta säveltaiteesta (Musiikkiklubi 2006). Radio-ohjelmasta innostuneena kuuntelin sitten aimo annoksen minulle entuudestaan tuntemattomia ranskalaissäveltäjiä, joita Eero Tarasti muiden Prousttuntijoiden tapaan arvailee Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin suurenmoisesti kuvatun säveltäjän esikuviksi.

Proust kuvaa Vinteuil -nimisen säveltäjähenkilönsä pieniä sävellyksiä niin sisäistyneesti, että esikuvaa on etsitty hartaasti: Kaikille, joita tämäntapainen etsivänhomma kiinnostaa, pitää teroittaa eritoten Ernest Chaussonin, Vincent d´Indyn ja Reynaldo Hahnin musiikkia.Reynaldo oli Marcel Proustin sydänystävä ja hän laulaa lauantain Lukupiirissä historiallisella äänitteellä. Aitoa Belle epoqueta!

Juhana Vartiainen
Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Juhana Vartiainen Juhana Vartiainen Kuva: Yle juhana vartiainen

Radion Lukupiiri kokoontuu maistelemaan madeleine -kakkusia ja keskustelemaan Kadonnutta aikaa etsimässä romaanijärkäleestä Yle Radio 1:ssä 22.11 klo 19. Marcel Proustinsa tuntevat ohjelman vieraat, kirjailija Hannu Väisänen ja talousguru Juhana Vartiainen. Mukana Lukupiirissä myös Juha Hurme ja Tarleena Sammalkorpi.

luku.piiri@yle.fi

Kommentit
  • Ottaisitko taksikuskin mukaasi ostoksille tai oopperaan?

    Tulevaisuuden taksi voisi tarjota seuraa yksinäiselle.

    Hämmästyin hieman, kun Posti kuljetti kotiin ja asensi paikalleen verkkokaupasta ostamani kodinkoneen ja vei vielä mennessään kierrätettäväksi vanhan laitteen. Kuinka kätevää! Tällaista palvelujen yhdistelyä tarvitaan lisää.

  • Avaruusromua: Kaikki maailman etätyölaiset, rentoutukaa!

    Etätyössäkin voi stressaantua, musiikki auttaa!

    Etätyö on työtä, jota ei tehdä työpaikalla, vaan jossakin muualla. Jotkut ovat sitä mieltä, että etätyö on vähemmän stressaavaa kuin niin kutsuttu toimistotyö, ehkä siksi, että etätyössä työntekijä kokee olevansa vapaampi. Amerikkalainen Ken Elkinson tekee musiikkia yhä kasvavalle etätyöntekijöiden joukolle. Hän on sitä mieltä, että etätyössäkin voi stressaantua ja siihen voi auttaa esimerkiksi musiikki. Toimittajana Jukka Mikkola.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri