Kuka? Ewert and the Two Dragons: Pictures
Mitä? Virolainen indie-folk-yhtye Ewert and the Two Dragons on tullut meille suomalaisille tutuksi ennen kaikkea hitistään (In The End) There's Only Love. Vuonna 2009 perustettu bändi on julkaissut kaksi studioalbumia ja kolmas on luvassa ensi vuoden alkupuolella. Sitä odotellessa pääsemme tänään Rytmibarometrissa herkuttelemaan poppoon uudella sinkulla Pictures.
Yhtyeen laulaja Ewert Sundja ja kitaristi Erki Pärnoja pistäytyvät tänään klo 17 jälkeen Uuden musiikin iltavuoron Anne Lainnon vieraana. Pojat ovat luvanneet Annelle, että he voivat soittaa muutaman biisin ihan livenä.
Hä? Ewert and the Two Dragons on niin sanotusti "yhden pystyssä" artistilegenda Freemanille. Suomalaismuusikko lainasi yhtyeelle oman rakkaan akustisen kitaransa Provinssirockissa vuonna 2012.