Merirosvojen kaappaama nainen ja verta vuotava kivi – katso video!

Kansantarinat ovat populaarikulttuuria puhtaimmillaan. Kansan keskuudessa syntyneitä ja levinneitä kertomuksia, joita on pidetty niin tärkeinä, opettavaisina tai kiinnostavina, että tarinoita on kerrottu aina seuraavalle sukupolvelle, satojen vuosien ajan. Puoli seitsemän lähti tutkimaan neljän tunnetun kansantarinan tapahtumapaikkoja ja selvitti niiden todenperäisyyttä.

Viime kesänä käsiini osui Aimo Kejosen kirjoittaman Kansantarinat-kirja. Tarinoista osa oli tuttuja ja osa vieraita, mutta yhtä kaikki, ne olivat erittäin mielenkiintoisia kertomuksia. Kädessä oli kokoelma tarinoita, jotka ovat olleet aikalaisilleen niin merkittäviä, että niitä on aina haluttu kertoa – aikuiset lapsilleen, kyläläiset toisilleen. Sukupolvi toisensa jälkeen oli vaihtunut uuteen, mutta tarinat olivat jatkaneet elämäänsä useita satoja vuosia.

Kejosen kirjaa lukiessa ymmärsin, että lähes jokaisella kansantarinalla on olemassa myös nimetty tapahtumapaikka. Tämä on sinänsä ymmärrettävää. Jos kylässä on ollut esimerkiksi jokin erikoinen luonnon muovaama paikka, jonka historiaa ei tiedetä, sille on keksitty selitys. Tai jos on kuultu hieno tarina, on ollut helppo kuvitella, että ehkä tapahtumapaikka olikin juuri tuo läheinen kalliojyrkänne. Näin ihmismieli toimii. Se keksii tarinan. Jos kertomus on tarpeeksi mielenkiintoinen, sitä kerrotaan aina uudelleen ja uudelleen, sukupolvelta toiselle. Itselleni tuli tunne, että näiden tarinoiden pitäisi päästä myös televisioon.

Tarinoita kummituksista aarrekätköihin

Kansantarinassa piilee yleensä jokin syy, miksi sitä on haluttu kertoa. Se voi olla moraalinen opetus tai vaikka mystisen asian yliluonnollinen selitys. Toisinaan tarina lienee vain ollut niin kiehtova, pelottava tai hauska, että sitä on pitänyt jakaa toisille.

Ryövärinluolan merirosvot piileskelivät saariston suojassa. Kirjailija Juha Ruusuvuoren mukaan tarina saattaa perustua tositapaukseen. Ryövärinluola Kuva: Yle ryövärinluola

Useissa kansantarinoissa on jotain yliluonnollista. Tarinoiden aiheina voivat olla haltijat, jättiläiset, vainajat ja pirut. Tämän tyyppisiin tarinoihin liittyvät usein myös erikoisista paikoista tai luonnonmuodostelmista kertovat tarinat.

Lukuisat kansantarinat kertovat myös sankareista tai tavallisen ihmisen urheasta toiminnasta, mutta toisalta myös julmista ihmiskohtaloista. Näistä tarinoista osa liitetään esimerkiksi Isonvihan aikaan eli vuosiin 1713-21.

Osa tarinoista kertoo puolestaan tunnetuista henkilöistä. Näiden lisäksi ihmismieltä ovat kiehtoneet kätketyt aarteet, sairauksia parantavat paikat, oikeuden toteutuminen erikoisella tavalla tai ovelat selviytymistarinat.

Osa tarinoista yli 1000 vuoden takaa

2010-luvun suomalaiselle lienee äkkiseltään hankalaa matkata mielessään vaikkapa 1500-luvun Suomeen. Mieleen nousee kysymyksiä: millaisia ihmiset olivat, miten he pukeutuivat, miten he asuivat?

Historioitsija Liisa Lagerstam on asunut Laukon kartanossa lapsesta asti. Elinan surma -tarina on hänelle hyvin tuttu. Liisa Lagerstram Kuva: Antti Karhumäki / Yle liisa lagerstam

Kansantarinoiden avulla ikään kuin rakentuu silta toiseen aikakauteen. Nimetyillä tapahtumapaikoilla vieraillessa vuosisadat tulevatkin helpommin käsitettäviksi. Esimerkiksi Elinan surman tapahtumat – olivat ne sitten tosia tai eivät – sijoittuvat 1400-luvun Laukon kartanoon. Sieltä löytyy edelleen se yli 500-vuotias kivikellari, joka kansan suussa miellettiin jopa osaksi surmatarinaa. On hämmentävää koskea kiviseinää, jonka jonkun suomalaisen esi-isä on muurannut 20 sukupolvea sitten.

Kansantarinat ovat suullista perinnettä. Osa suomalaisten tarinoista on esikristilliseltä ajalta, yli tuhannen vuoden takaa, ehkä kauempaakin. Miten ihmeessä tarina voi elää suullisena perinteenä noin pitkän ajan? Olisi helppo kuvitella, että sukupolvien ketjussa joku olisi jättänyt sen kertomatta ja tarinan taival olisi loppunut.

Jos ajatellaan asiaa käytännössä, se ei enää olekaan niin ihmeellinen. Jättäisitkö kertomatta lapsellesi tarinan, jos tiedät, että sukusi esi-isät ovat pitäneet tärkeänä kertoa sitä jo satojen vuosien ajan? 500 vuoden ajanjakso voi tuntua ikuisuudelta, mutta se on kuitenkin vain 20 sukupolvea - 20 kertomistilannetta. Ja jos joku on jättänyt homman tekemättä, niin tarinan on varmasti kertonut joku sukulainen tai naapuri, sillä samoja juttuja kerrottiin usein koko pitäjässä. Satojen vuosien aikana juttu tuskin on pysynyt täysin samana. Se on luonnollisesti muuntunut ja muuttunut – todennäköisesti mehevämpään suuntaan.

Verikiven tarina sijoittuu Kangasalan kirkkoon. Itse kivi on edelleen kirkon seinässä. Kangasalan kirkko Kuva: Antti Karhumäki / Yle kangasalan kirkko

Vaikka tarinat ovat ikivanhoja, niiden peruskertomukset ovat hyvin samankaltaisia kuin nykyäänkin. Jos tarinoista riisutaan tapahtuma-aika, -paikka ja henkilöt, jäljelle jää vain kertomuksen ydinsanoma: rakkaus, pelko, valta, petollisuus, laiskuus, jännitys tai moraaliset kysymykset. Satojen vuosien takaisia esivanhempiamme näyttävät kiehtoneen aivan samat asiat kuin ihmisiä tämän päivän Suomessa.

Puoli seitsemän -ohjelman kansantarinat

Elinan surma

Elinan surma on tunnetuimpia kansantarinoitamme. Tarinassa yhdistyy valta, rakkaus, kateus, petollisuus ja mustasukkaisuus. Kertomuksen tapahtumat on sijoitettu Laukon kartanoon. Kartanon ympäristöstä löytyy edelleen useita paikkoja (vanha kellari, Kurjenkallio), jotka on liitetty vanhaan tarinaan.

Kertomusta lienee kerrottu Hämeessä jo 1600-luvulta lähtien. Elias Lönnrot kuuli kertomuksen mitä todennäköisimmin 1820-luvulla toimiessaan Laukon kartanossa kotiopettajana. Myöhemmin hän kirjoitti tarinan Kantelettareen.

Kertomusta on aikoinaan pidetty historiallisena tositarinana, mutta nykytutkimuksen valossa ajatellaan toisin. Historiantutkimuksessa tapahtumia ei ole voitu liittää kehenkään todelliseen Kurki-suvun edustajaan. Kiehtovan tarinan syntymiselle on kuitenkin mielenkiintoinen teoria (katso video).

Piispa Henrik ja Lalli

Piispa Henrikin ja Lallin tarina on monille tuttu. Tapahtumat sijoittuvat 1150-luvulle ja osa tarinan tapahtumapaikoistakin on melko tarkasti tiedossa. Kertomuksen todenperäisyydestä ei kuitenkaan olla täysin yksimielisiä. Toiset pitävät sitä katolisen kirkon muinaisena propagandana ja toisaalta itse tarinaan sisältyy joitain ristiriitaisuuksia. Tarinan peruskertomus pitää todennäköisesti kuitenkin paikkansa: noihin aikoihin Suomeen saapui lähetyspiispa, joka kohtasi väkivaltaisen kuoleman.

Tarinasta on olemassa kaksi lähdettä: latinankielinen legenda ja suomenkielinen surmaruno. Murhaajan osalta nämä kaksi versiota eroavat toisistaan. Lallista kerrotaan vain suomenkielisessä runossa. Köyliön ja Nousiaisten seudulta löytyy edelleen useita paikkoja, joiden kerrotaan liittyvän tarinaan.

Hätkähdyttävin tarinaan liittyvä todiste on pyhäinjäännös-pääkallo, joka löydettiin Turun tuomiokirkon sakastin seinän sisältä. Se oli selvästi haluttu piilottaa. Kallo on kenties Isovihan aikaan 1700-luvulla suljettu kaappiin, jonka ovi oli naulattu umpeen, ja jonka eteen oli vielä muurattu seinä. Vuonna 2009 kallolle tehtiin radiohiiliajoitus, jonka mukaan se olisi 1100-luvun puolivälistä. Tarinan mukaan juuri tuolloin Piispa Henrik sai surmansa.

Verikivi

Kangasalan verikiven tarina voisi sijoittua 1600-luvulle. Kirkko rakennettiin 1760, joten tarinassa kerrotun mestaamisen on täytynyt tapahtua ennen sitä. Jos ajatellaan, että mestausalustana käytetty kivi on ollut tiedossa vielä kirkon rakentamisen aikaan, voisi kuvitella, että mestaus on tapahtunut korkeintaan sata vuotta aiemmin. Tämä sopii myös historialliseen kuvioon, sillä noitavainot olivat pahimmillaan keski-ajan jälkeen 1500- ja 1600-luvuilla, mutta ne jatkuivat monin paikoin Euroopassa 1700-luvun puoliväliin saakka.

Tarina on ollut kansan keskuudessa hyvin tunnettu. Tarinan päähenkilöstä, Kuussalon Kaarinasta, ei kuitenkaan ole olemassa mainintoja asiakirjoissa. Siksi tarinan todenperäisyyttä ei voi todistaa.

Ryövärinluola

Ryövärinluolan tarinan tapahtumista ei ole myöskään mainintaa asiakirjoissa. Itämeren merirosvouteen perehtyneen kirjailijan Juha Ruusuvuoren mukaan on kuitenkin todennäköisestä, että tarina on ainakin osittain totta.

Ryövärinluolan saari on ollut hyvin otollinen paikka merirosvojen toiminalle. Se on sijainnut sopivalla etäisyydellä kauppalaivojen ankkurointipaikasta. Sieltä on hyvä näkyvyys kauas merelle, mutta se on silti täysin syrjäinen sijainniltaan. Lisäksi siellä on luola, joka on mahdollistanut rosvoille pitkäaikaisen piiloutumisen.

Tapahtuma-aikaa on vaikea arvioida, mutta Ruusuvuoren mukaan se sijoittuu 1200-1600-luvulle, jolloin Itämerellä merirosvous oli yleistä. Tarinan mukaan ryövärit hirtettiin, mikä Ruusuvuoren mukaan viittaa legimitoituun rangaistukseen. Kertomuksenkin mukaan pidätysryhmää johti nimismies.