Hyppää pääsisältöön

Mikä on #sota39?

Sota39 Twitter-tilit
Sota39 Twitter-tilit sota39

Idea

#sota39 on Suomessa uudenlainen sosiaalisen median, erityisesti Twitterin luonnetta hyödyntävä kampanja. Sen idea on kertoa reaaliajassa tutusta historian tapahtumasta innostavasti ja ihmisiä mukaan kutsuen. Olemme luoneet #sota39:stä yhdessä yleisön kanssa netti-ilmiön, johon kertyy koko ajan, vuorokauden ympäri, inhimillisiä tarinoita ja henkilökohtaista draamaa sulassa sovussa historiallisten talvisodan ajan hallituksen pöytäkirjojen kanssa.

Kampanjaan kuuluu nettisivusto, kiinnostavia testejä, taustoittavat artikkelit, #päivänSAkuva ja kooste joka toinen viikko sodan tapahtumista Twitterissä (kuva).

Kampanjamme on saanut laajaa ylistystä niin kouluissa, kodeissa kuin digimedian ammattilaisten keskuudessa. Olemme onnistuneet löytämään uutta yleisöä ja tuomaan vanhoille, uskollisille historian ystäville uuden tavan uppoutua historiaan.

Strategia

Sosiaalisen median luonne, erityisesti Twitterin, on huomioitu siten, että ollaan reaaliaikaisia ja huomioidaan muu Twitter-yhteisö keskustelemalla ja aktivoimalla mukaan eri tavoin joukkoistaen. Ihmisiä houkuteltiin mukaan joko luomaan omia hahmoja tai tuomaan mukaan hallussaan olevaa autenttista materiaalia (päiväkirjoja, kirjeitä, valokuvia jne.). Projektiin kuului se, että siinä jätettiin selvästi tilaa näille hahmoille. Kampanja alun perin perustuu Talvisodan ajan hallituksen pöytäkirjoihin, jotka olivat autenttista uutta materiaalia. Niiden kautta #sota39 tarjoaa myös uutta tietoa ja näkökulmia historiasta kiinnostuneille. Strategian tavoitteena on uusien yleisöjen saavuttaminen.

artikkelikuva omasota-joukkoistusjuttuun
artikkelikuva omasota-joukkoistusjuttuun Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen omasota39

Kampanjaan liittyy myös ruotsinkielinen tili, erilaisia pienempiä osioita, kuten #omasota39 , jossa kerätään yleisöltä talvisodan ajan kuvia ja kirjeitä.

Joukkoistamisen kautta tilistä syntyi myös kansainvälinen versio englannin kielellä, kun englanniopiskelija aloitti omatoimisesti twiittien kääntämisen ja antoi myöhemmin tilin meille.

Tavoitteet

Kampanjan tähänastinen tavoittavuus Twitterissä on 1,66 miljoonaa seuraajaa 24.11.14 - 9.1.2015. Päätilillä on yksinään reilut 8 600 seuraajaa. Jokaista hallituksen jäsentä seuraa noin 1200 seuraajaa. #sota39 on trendannut Suomessa useana päivänä aloitusviikoillaan, ollen aloituspäivänä Suomen suosituin aihetunniste (kuva).

#sota39 alkuperäinen tiedote:

Talvisodan 105 päivää reaaliajassa. #sota39 päivittää sodan vaiheet päivä päivältä uudella tavalla Twitterissä. 75 vuoden takaiset tapahtumat kerrotaan maan sotatilahallituksen käymien todellisten keskustelujen ja päätösten kautta twiiteiksi tiivistettynä.

Yle tuo ensimmäisenä Suomessa historiallisia tapahtumia talvisodan hallituksen kabinettipöydistä seurattavaksi reaaliajassa.

Hallituksen keskustelut kirjattiin sodan aikana ylös pöytäkirjoihin, jotka lepäävät nyt Kansallisarkiston kellarissa. #sota39 perustuu kahden kokeneen historiantutkijan Ohto Mannisen ja Kauko Rumpusen tutkimukseen näistä pöytäkirjoista ja heidän niistä kirjoittamaansa kirjaan.

infografiikka mistä projektissa kyse
infografiikka mistä projektissa kyse Kuva: Yle / Annukka Palmén-Väisänen sota39

Yle.fi/sota39 toimii tukikohtana ja kokoaa projektin sisällöt yhteen. Sivulla on muun muassa esittelyt talvisodan johtavista poliitikoista, joista viidellä on oma tili Twitterissä. Twitterissä sodan tapahtumia seurataan näiden poliitikkohahmojen välisinä keskusteluina.

Sukella Twitteriin!

Helpoin tapa pysyä mukana päivittäisissä tapahtumissa ja päähenkilöiden keskusteluissa on seurata päätiliä @sota1939, joka liimaa keskustelut yhteen.

#sota39-leima lyödään kaikkiin twiitteihin, jotka vaativat mielestämme erityishuomiota. Hashtagin kautta myös twitterkäyttäjät voivat osallistua ja kommentoida projektia, mikä on erittäin toivottavaa.

Yle Historia -tiimi julkaisee talvisodasta kertovan kuvan jokaiselta sodan päivältä, jolta kuva löytyy. Kuvat valikoidaan SA-kuva-arkistosta. Valokuva-antiin pääsee käsiksi joko seuraamalla etusivulta löytyvää artikkelia tai twiittejä tunnisteella #päivänSAkuva.

Projektin lähtölaukaus ammutaan Mainilassa

Projekti #sota39 alkaa 26.11.2014. Samana päivänä, vuonna 1939, Neuvostoliitto syytti Suomea rajan pinnassa olevan Mainilan kylän tulituksesta. Näin itänaapuri sai tekosyyn sodan aloittamiseen.

Kriisihallitus nimitettiin välittömästi sodan sytyttyä. Uuden hallituksen ainut tehtävä oli rauhan saavuttaminen, mutta hallitus ei ollut rauhanpyrkimyksessään yksimielinen. Ministerijoukko jakautui kahtia rauhaa kaikin keinoin tavoitteleviin ja sodan jatkamista kannattaviin, eli kyyhkyihin ja haukkoihin, mikä loi ristiriidan hallituksen ainoan tavoitteen saavuttamiseksi.

Miten maan johtajat kantoivat vastuullisen tehtävänsä ja kuinka rauhaan taivuttiin, siitä kertoo #sota39.

Päätilit:

Projektin päätili @sota1939 : https://twitter.com/sota1939

Risto Ryti: https://twitter.com/risto_ryti
Väinö Tanner: https://twitter.com/vaino_tanner
J.K. Paasikivi: https://twitter.com/jk_paasikivi
Kyösti Kallio: https://twitter.com/kyosti_kallio
Juho Niukkanen: https://twitter.com/juho_niukku
Kotirintama: https://twitter.com/Kotirintama_KV

Englanninkielinen tili: https://twitter.com/WinterWar1939
Ruotsinkielinen tili: https://twitter.com/kriget1939

Projektin nettisivut: http://yle.fi/aihe/historia/sota39

Esimerkki interaktiivista testiosioista: Suomen historian vaikein päätös – mitä sinä olisit tehnyt?

Suunnittelu

Yle Asia/tiedetoimitus
Yle Asia/internetkehitys
Tekijät: Seppo Heikkinen, Leo Kosola, Maija Kaipainen, Seija Aunila, Annukka Väisänen, Anna-Leena Lappalainen, Jukka-Pekka Heiskanen, Tanja Iikkanen

Tuotanto

Yle Asia/tiedetoimitus
Yle Asia/internetkehitys
Tekijät: Seppo Heikkinen, Leo Kosola, Maija Kaipainen, Seija Aunila, Annukka Väisänen, Anna-Leena Lappalainen, Sami Rouhiainen, Jukka-Pekka Heiskanen, Tanja Iikkanen

Asiakas

Yle

--
Seuraa Twittertiliä #sota39 - 105 päivää
Seuraa Yle Historian Facebook-sivua

Kommentit
  • Talvisotatietäjä ratkesi

    Talvisotatietäjäksi valittiin helsinkiläinen Mika Virta.

    Rattoisassa, mutta tiukassa kisassa Etelä-Suomen talvisotatietäjäksi valittiin helsinkiläinen Mika Virta. Hyväksi kakkoseksi, mutta Pohjois-Suomen ykköseksi ja nuorten mestariksi lyötiin reisjärveläinen Joonas Mattola, 19 vuotta.

  • Talvisota viidellä kuvalla kerrottuna

    Talvisodan 105 päivään mahtuu loputtomasti kiehtovia tarinoita ja vaiheita. Osana #sota39-projektia tiivistimme talvisodan tärkeimpiä vaiheita viiteen kuvaan. Kuvien teksteistä saa nopean ja kronologisen kertauksen, kuinka talvisota eteni.