Hyppää pääsisältöön

Katseeseen kätketty

Katseeseen kätketty, ohjaus Juan José Campanella.
Katseeseen kätketty, ohjaus Juan José Campanella. Kuva: Yle Kuvapalvelu katseeseen kätketty

Argentiinalainen Oscar-voittaja on tyylikäs murhamysteeri ja monessa aikatasossa liikkuva rakkaustarina.

Eteläamerikkalaista elokuvaa ei Suomen oloissa liikaa nähdä. Pitkään sai Suomen tv-ensi-iltaa odottaa myös parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-voittaja Katseeseen kätketty (El secreto de sus ojos, 2009). Argentiinalaisen Juan José Campanellan ohjaustyö on tavattoman tyylikäs ja notkea jännitysdraama, joka on yltänyt jopa imdb:n kuuluisalle 250 kaikkien aikojen parhaan elokuvan listalle.

Katseeseen kätketty kertoo eläkkeelle jääneestä rikostutkijasta, joka aikoo kirjoittaa omaelämäkerrallisen romaanin 25 vuoden takaisesta murhasta. Hän pyytää apua naistuomarilta, joka aikoinaan tutki tapausta hänen kanssaan. Viattoman oloinen menneiden muistelu alkaa paljastaa yhä jännittävämpiä viitteitä rikoksesta ja sen tutkinnasta samoin kuin suuresta, täyttymättömästä rakkaudesta.

Katseeseen kätketty toimii monella tasolla ja liikkuu eri aikatasoilla. Ensisijaisesti se on jännittävä murhamysteeri, joka sitoo tiiviisti yhteen rikoksen tutkijat, tekijät ja uhrit. Tapahtumat saadaan myös poliittiseen kontekstiin: tarinan takaumat sijoittuvat Argentiinan sotilasdiktatuurin ja valtion omiin kansalaisiinsa kohdistaman terrorismin vuosiin.

Myös elokuvan kerrontaa voi ihastella sen monipolvisen rakenteen ja taitavan teknisen toteutuksen vuoksi. Erityisen hieno on viitisen minuuttia kestävä yhtenäinen otos, joka alkaa jalkapallostadionin yläpuolelta, sukeltaa alas kentälle ja täpötäyteen katsomoon ja kehittyy ilman ainuttakaan leikkausta hurjaksi takaa-ajoksi stadionin uumenissa – kunnes konnalle käy kuten niin monelle ronaldolle.

Katseeseen kätketty sai televisioensi-iltansa Teeman elokuvafestivaalilla marraskuussa 2014.

  • Katseeseen kätketty (El secreto de sus ojos), Argentiina 2009. Ohjaus Juan José Campanella. Pääosissa Ricardo Darín, Soledad Villamil, Guillermo Francella, Pablo Rago, Javier Godino, Mariano Argento.

Teksti: Vesa Nykänen
Vesa Nykänen on Ylen elokuvahankkija.

Kommentit
  • Lapset aikuisten maailmassa – Teeman elokuvia joulukuussa

    Lapset avaavat näkökulmia maailman nurinkurisuuteen.

    Joulukuussa ja tammikuussa Teeman Kino Klassikko ja perjantain Kino esittävät vanhoja ja uusia elokuvia ajattomasta aiheesta. Lapset avaavat aina palkitsevan näkökulman aikuisten maailmaan ja sen nurinkurisuuteen ja epäkohtiin, koulukiusaamisesta maailmansotiin.

  • Teeman joulun lahjapaketit 2019

    Elokuvia, musiikkia, sarjoja, magiaa.

    Teeman jouluun kuuluvat lahjapaketit, joka päivä aatosta loppiaiseen klo 12! Elokuvia, musiikkia, sarjoja, magiaa.

  • 70 vuotta suljettu ovi aukesi

    Dokumenttielokuva avaa oven Jugoslavian historiaan.

    Mila Turajlić valottaa dokumentissaan Jugoslavian historiaa oman perheensä kautta.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa