Hyppää pääsisältöön

Kahdeksanjalkainen kuoleman kylväjä

Vesihämähäkki saalistaa.
Vesihämähäkki ei epäröi käydä pienen kalan poikasen kimppuun. Vesihämähäkki saalistaa. Kuva: Vastavalo / Janne-Petteri Kumpulainen vesihämähäkki

Suomessa on noin 600 luonnonvaraista hämähäkkilajia ja ne kaikki ovat myrkyllisiä. Vain osa on niin suuria ja voimakkaita, että ne pystyvät puremalla lävistämään ihmisen ihon.

Hämähäkki tarvitsee myrkkyä saaliin tainnuttamiseen. Suomen luonnossa eläville hämähäkeille ihminen on liian iso saalis. Peukalon päätä pienempi, verkkoon jäävä saalis sen sijaan taintuu kokovartalopuudutukseen helposti. Myrkky lamauttaa ja aloittaa saaliin kudosten hajoamisen. Hämähäkki voi imaista esimerkiksi nesteytetyn kärpäsen ateriakseen pian puremisen jälkeen.

Hämähäkkejä pelätään. Populaarikulttuuri ei tee pelon lievittämiseksi mitään, päinvastoin. Pelko hämähäkkejä kohtaan leviää sukupolvelta toiselle. Oikeasti hämähäkit ovat hyödyksi, esimerkiksi vanhojen puutalojen tuhohyönteiskannat pysyvät kurissa hyvinvoivan hämähäkkikannan hallitessa nurkkia.

Vesihämähäkki puree

Lammikoissa ja pienvesissä elävä vesihämähäkki saalistaa ruuakseen vedessä eläviä hyönteisiä, sammakonkutua ja jopa pieniä kaloja. Sillä on niin vahvat leuat, että se pystyy puremaan ihmistä. Näin ikävästi voi käydä, jos vesihämähäkki kokee itsensä ahdistetuksi esimerkiksi joutuessaan uimashortsien ja ihon väliin.

Yleisen käsityksen mukaan vesihämähäkin pisto vastaa ampiaisen pistoa.

Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Hämeen piirin aluesihteeri Karri Jutila on kiinnostunut ötököistä jo pienestä pitäen. Häntä on purrut hämähäkki useita kertoja.

- Ihmiset pelkäävät hyönteisiä ja niveljalkaisia ihan turhaan.

Jutila saa hämähäkin puremaan itseään lievällä ärsyttämisellä. Hämähäkki kannattaa puremista varten ottaa käteen ja ohjata se sellaiseen paikkaan, jossa iho on ohuimmillaan. Se paikka löytyy esimerkiksi sormien välistä.

- Sen verran arkajalka olen, että en viitsinyt antaa vesihämähäkin purra sormien väliä, vaan tarjosin sille peukalon päätä.

Useissa lähteissä mainitaan, että vesihämähäkin pisto vastaa ampiaisen pistoa. Karri Jutilan kokemus on toinen. Hän tapasi kyseisen vesihämähäkkiyksilön viimeisten kevätjäiden aikaan, jolloin hämähäkillä oli hallussaan puolen vuoden myrkkyvarannot.

- Vesihämähäkin purema tuntui lähinnä hyttysen pistolta. Peukalon päähän tuli pieni, noin millimetrin kokoinen punertava piste, joka häipyi noin viikon sisään. Peukalon päässä tuntui 16 tunnin ajan saman tapaista kihelmöintiä kuin puudutuksessa. Myrkky selvästi lamautti enemmän kuin aiheutti kipua.

Vesihämähäkin purema tuntui lähinnä hyttysen pistolta.

Karri Jutilan motivaatio antautua Suomen luonnon niveljalkaisten hampaiden armoille ajaa tiedonhalu. Hämähäkkejä ja muita erikoisen näköisiä niveljalkaisia pelätään ja vierastetaan niiden mahdollisen myrkyllisyyden vuoksi. Ristihämähäkin (araneus diadematus) purema tuntui suunnilleen samalta kuin vesihämähäkin. Jutila ei ole vielä Suomessa tavannut hämähäkkiä, jonka purema olisi tuntunut hyttysen pistoa kummoisemmalta.

Hämähäkkien lisäksi hän tietää myös mitä seuraa ison hepokatin päästessä puremaan kämmenselän herkkää ihoa. Kyseinen kenttähepokatti (decticus verrucivorus) ei pystynyt lävistämään ihoa, mutta punertavat jäljet viisisenttisen ötökän puremasta jäi.

- Viime kesänä törmäsin noin kolmesenttiseen jättisukeltajaan (dytiscus latissimus). Sukeltajayksilöllä oli suuret, neulan terävät leuat. Sillä hetkellä ei tehnyt mieli kokeilla, miltä purema tuntuu.

Sisä- ja ulkohämähäkit

Ulkona elävät hämähäkit eivät pääsääntöisesti pyri ihmisten asuttamiin rakennuksiin sisätiloihin talvea pitämään.

Hämähäkit vetäytyvät talveksi koloihinsa, mutta kaikki eivät suinkaan varsinaisesti talvehdi. Ne kykenevät liikkumaan metsässä pienellä pakkasellakin ja lumen alla on oma maailmansa myös niveljalkaisilla.

Ulkona elävät hämähäkit eivät pääsääntöisesti pyri ihmisten asuttamiin rakennuksiin sisätiloihin talvea pitämään. Kodeissa asustavat hämähäkit, kuten huonehämähäkki (tegenaria domestica) ovat oma ryhmänsä. Luonnontieteellisessä museossa elää pieni kanta Etelä-Amerikassa yleisesti tavattavia ruskohämähäkkejä (loxosceles laeta). Kanta koki kovia taannoisen remontin yhteydessä, mutta siitä on ollut havaintoja viimeksi kesällä ja alkusyksystä, kertoo museomestari Timo Pajunen.

Ruskohämähäkin myrkky on vaarallista ihmisellekin. Pahaan paikkaan osunut purema voi aiheuttaa kuolion. Kuolion koko on kiinni siitä, kuinka hyvin myrkky pääsee leviämään muualle elimistöön verenkierron mukana. Todistetusti Luonnontieteellisen museon yksilöt eivät ole ihmistä purreet. Museon kellarissa ja ensimmäisen kerroksen työtiloissa, joissa niistä on tehty havaintoja, tuo mahdollisuus kuitenkin otetaan huomioon.

PS. Älä unohda punkkeja

Hämähäkkieläimiin kuuluvat puutiainen ja taigapunkki ovat eläintieteen dosentti Ilari Sääksjärven mukaan vaarallisimmat ötökät Suomen luonnossa. Ne eivät ole myrkyllisiä, mutta saattavat levittää borreliaa ja puutiaisaivokuumetta.

Puutiaista tavataan jo Oulun eteläpuolella, mutta sitä vaarallisempi taigapunkki on vasta leviämässä Suomeen. Punkkeja ei erota toisistaan paljaalla silmällä ja mikroskoopillakin eron tekeminen niiden välillä on vaikeaa. Taigapunkin levittämä aivokuumevirus on todettu ärhäkämmäksi kuin puutiaisen levittämä.

Aikuinen puutiainen kuvattuna  runsaan veriaterian jälkeen.
Aikuinen puutiainen kuvattuna veriaterian jälkeen. Aikuinen puutiainen kuvattuna runsaan veriaterian jälkeen. Kuva: YLE / Seppo Sarkkinen aivokalvontulehdus.
Maastosta mukaan kulkeutunut punkki voi kiivetä housun lahkeen sisällä ylös reittä myöten ihmisen huomaamatta mitään. Siksi kesäaikaan kannattaa luonnossa ja omalla pihalla oleskelun jälkeen tehdä punkkisyyni.

Juttua varten on haastateltu lisäksi Suomen ympäristökeskuksen hämähäkkityöryhmän puheenjohtaja Niclas Frizéniä.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Tiede