Hyppää pääsisältöön

Jean-Luc Godardin elokuva Hullu Pierrot yhdellä sanalla: tunnetta

Hullu Pierrot, ohjaus Jean-Luc Godard.
Hullu Pierrot: Jean-Paul Belmondo lukee Velasquezista. Hullu Pierrot, ohjaus Jean-Luc Godard. Kuva: Yle Kuvapalvelu jean-paul belmondo

Hullu Pierrot on taistelukenttä, jolla tunne voittaa. "Rakastan yhä tätä elokuvaa, tahtomattanikin", tunnustaa Kati Sinisalo.

Mies ja nainen istuvat pimeässä autossa. Miten surullista, että elämä kirjoissa on niin erilaista, selkeää ja loogista, nainen sanoo. Valot heijastuvat tuulilasiin. Yhtäkkiä heidän välillään tapahtuu jotain. Alkaa pakomatka Pariisista etelään, kohti merta ja valoa.

Samassa elokuvassa on kohtaus, jossa ollaan mainosväen kutsuilla. Muut puhuvat mainoslauseilla, itseään esittävä ohjaaja Samuel Fuller kertoo päähenkilön pyynnöstä, mitä elokuva on: "Elokuva on taistelukenttä; rakkautta, vihaa, toimintaa, väkivaltaa, kuolemaa. Yhdellä sanalla tunnetta."

Voiko sen paremmin sanoa? Jean-Luc Godardin ohjaama Hullu Pierrot (Pierrot le fou, Ranska 1965) on kyllä paljon muutakin, melkein mahdottoman paljon, mutta ennen kaikkea sitä. Tunnetta!

Anna Karina katsoo kameraan lähikuvassa, kuva elokuvasta Hullu Pierrot.
Anna Karina katsoo kameraan lähikuvassa, kuva elokuvasta Hullu Pierrot. Hullu Pierrot,Jean-Luc Godard,elokuvat,Teeman elokuvafestivaali,ranskalaisen elokuvan uusi aalto,Anna Karina
Elokuva voi taipua melkein mihin vain, kun se kuvaa tiloja ja mielentiloja tapahtumien ympärillä

Hullu Pierrot on rakkauselokuva, road movie ja jännityselokuva. Se yhdistää runoutta ja sarjakuvaa, poppia ja politiikkaa, ylevää ja pöhköä, toimintaa ja hiljaisuutta tavalla, joka 1960-luvun puolivälissä oli uutta ja ainutlaatuista. Vieläkin se tuntuu nuorelta, liki 50-vuotiaana uuden aallon vanhuksena.

Elokuvan ensimmäiset sanat ovat: "50 vuotta täytettyään Velasquez ei enää maalannut esineitä vaan tilaa niiden ympärillä..." Pääosissa ovat Jean-Paul Belmondo ja Anna Karina, Ferdinand ja Marianne, pohtija ja toimija. Heillä on yhteinen menneisyys johon hämärästi viitataan. Nyt miehellä on perhe ja naisella yhteyksiä rikollisiin bisneksiin. He kohtaavat sattumalta ja lähtevät yhteiselle pakomatkalle.

Godard teki käsikirjoituksen Lionel Whiten rikosromaanista, kuvaaja Raoul Coutard ja säveltäjä Antoine Duhamel toivat mukaan kauneutta ja tunnetta ja loivat Godardin kanssa kuvista ja äänistä taideteoksen.

Elokuvassa lausutaan runoja, ajetaan autolla mereen, laulaa luritellaan, tapetaan ihmisiä, luetaan taidehistoriaa ja sarjakuvia, leikitään Vietnamin sotaa, lausutaan latteuksia, ripotellaan kirjallisia viitteitä pitkin matkaa, pitkästytään, rakastetaan, erotaan ja kuollaan. Ja osoitetaan, että elokuva voi taipua melkein mihin vain, kun kuvataan tiloja ja mielentiloja tapahtumien ympärillä.

Mies makaa vatsallaan sakset niskassa, punaista verta niskassa ja valkoisella lattialla, kuva on elokuvasta Hullu Pierrot.
Mies makaa vatsallaan sakset niskassa, punaista verta niskassa ja valkoisella lattialla, kuva on elokuvasta Hullu Pierrot. Hullu Pierrot,Jean-Luc Godard,elokuvat,Teeman elokuvafestivaali,ranskalaisen elokuvan uusi aalto
Ei verta vaan punaista."

Näin Hullun Pierrot'n ensimmäisen kerran parikymppisenä, televisiosta, ties millaisena suttukopiona, ja olin täysin lumoutunut. Sen jälkeen olen nähnyt elokuvan monta kertaa, valkokankaalla ja dvd:llä ja kauniisti restauroituna. Olen yrittänyt irtautua siitä, pitänyt vuosien taukoa, mutta aina olen palannut huokailemaan sen äärelle, niiden hahmojen ympärille.

Hullu Pierrot sai aluksi ikärajan 18. Kun Godardille huomautettiin, että onhan siinä paljon verta, Godard vastasi: "Ei verta vaan punaista."

Elokuva tosiaan kylpee väreissä, alkuteksteistä alkaen: punaista, sinistä, verta ja merta. Anna Karinan punaiset mekot, sininen maali Jean-Paul Belmondon naamassa. Kirkkaita värejä mustaa taustaa vasten. Sekä paljon tunnetta, riehakkuudesta surumielisyyteen, höpsöilystä epätoivoon.

Godard on pysynyt uskollisena uuden aallon alkuperäisille ihanteille, hän on säilyttänyt vapautensa ja vaeltaa omia polkujaan, omilla taistelukentillään. Arvostan suuresti Godardin myöhempiä töitä, katson niitä välillä otsa rypyssä ja kyydistä pudonneena, välillä kuva- ja ajatusryöpyistä nauttien, mutta en rakasta niitä.

Hullua Pierrot'ta rakastan yhä, tahtomattanikin.

Jutun kirjoittaja Kati Sinisalo on Teeman elokuvafestivaalin tuottaja.

Jean-Paul Belmondo ja Samuel Fuller seisovat vierekkäin juhlissa. kuva elokuvasta Hullu Pierrot.
Jean-Paul Belmondo ja Samuel Fuller seisovat vierekkäin juhlissa. kuva elokuvasta Hullu Pierrot. Hullu Pierrot,Jean-Luc Godard,elokuvat,Teeman elokuvafestivaali,ranskalaisen elokuvan uusi aalto,Samuel Fuller,Jean-Paul Belmondo

Samuel Fuller kertoo, mitä elokuva on

Kun Samuel Fuller vieraili Suomessa keväällä 1992, hänelle esitettin Hullusta Pierrot'sta tuttu kysymys. Vastaus alkoi: "Haa, neiti Godard... En muista sanatarkasti, mutta muistan 90 prosenttia." Se päättyi sanoihin: "Yhdellä sanalla: tunnetta. Siihen uskon vahvasti. Okei?" (Ohjelmasta Noitaympyrät, TV1 1992. Haastattelijana Kati Sinisalo.)

  • Hullu Pierrot (Pierrot le fou), Ranska 1965. Ohjaus Jean-Luc Godard. Pääosissa Jean-Paul Belmondo, Anna Karina. Muissa rooleissa mm. Graziella Galvani, Dirk Sanders, Roger Dutoit, Hans Meyer, Raymond Devos, Samuel Fuller, Jean-Pierre Léaud.

Yle Teema

Teema Twitterissä ja Facebookissa