Hyppää pääsisältöön

Kun elokuva on mykkä, siinä ei ole ääntä? Musiikki on ääntä!

Kuvakollaasi mykkäelokuvien kuvista, uutta ja vanhaa. Kuvitusta Yarin artikkeliin mykkäelokuvien musiikista.
Uutta ja vanhaa mykkäelokuvaa: Tohtori Caligarin kabinetti, Jeanne D'Arcin kärsimys, Metropolis, Charles Chaplin, The Artist, Lumikki. Kuvakollaasi mykkäelokuvien kuvista, uutta ja vanhaa. Kuvitusta Yarin artikkeliin mykkäelokuvien musiikista. mykkäelokuvat,The Artist (2011 film),Tohtori Caligarin kabinetti,Jeanne d'Arcin kärsimys,Metropolis,Lumikki,blancanieves

Mykkäelokuvia tehdään ja katsotaan 2010-luvullakin. The Artist voitti tärkeimmät Oscarit, Blancanieves eli Lumikki keräsi Espanjan tärkeimmät elokuvapalkinnot Goyat. Mutta hetkinen: mykkäelokuvat? Eiväthän ne mykkiä ole!
Säveltäjä Yari kirjoittaa mykkäelokuvien esityshistoriasta.

Elokuvamusiikki on musiikkia, joka on sävelletty kuvaan. Sen mitä musiikissa tapahtuu määrittelee kuva: leikkaus, kameranliikkeet, näyttelijätyö jne. Kun elokuva keksittiin, musiikki ei mahtunut mukaan elokuvakerronnan välineeksi. Siitä huolimatta elokuvaesityksiin kuului alusta alkaen myös musiikki.

Elokuvia näytettiin aluksi osana iltamia, joissa akrobaattiesitysten ja muiden numeroiden aikana sekä niiden välissä soi kaiken aikaa musiikki. Projektorit olivat isoja ja äänekkäitä, esitystilassa olevia mekaanisia laitteita, ennen kuin elokuvateatterit ja eristetyt projektorihuoneet rakennettiin.

Charles Chaplin (selin) elokuvassa Hiljainen katu (Easy Street, 1917)
Charles Chaplin: Hiljainen katu. Charles Chaplin (selin) elokuvassa Hiljainen katu (Easy Street, 1917) Teemalauantai,hiljainen katu

Musiikin vaikutus huomattiin välittömästi: jos surullisessa kohtauksessa sattumalta soi surumielinen musiikki, tunnelma muuttui vahvemmaksi. Tai kun takaa-ajokohtauksessa salissa kuultiin vauhdikasta musiikkia, takaa-ajokin näytti saavan lisää vauhtia. Ja toisinpäin: jos takaa-ajokohtauksessa sattui soimaan liian hidastempoista musiikkia, se tuntui pitkäveteisemmältä. Tai jos surullisessa kohtauksessa kuultiin reipasta galoppia, suru hälveni, kohtauksesta saattoi tulla parodia itsestään.

Musiikki siis vahvisti tekijöiden luomaa illuusiota. Musiikki auttoi myös katsojaa keskittämään huomionsa kuvia vilistävälle kankaalle, se vähensi ympäröivän tilan melua. Elokuvantekijöillä ei kuitenkaan ollut mahdollisuutta vaikuttaa siihen, millaista musiikkia esityksen aikana kuultiin. Musiikin luoma tunnelma oli täysin riippuvainen paikalla olevasta kokoonpanosta, soittajien panoksesta ja siitä mitä nuotteja sattui nuottitelineellä kulloinkin olemaan.

Kun elokuvateattereita sitten rakennettiin, ne saivat omat orkesterinsa. Ensi-iltateattereissa elokuvaesitystä saattoi säestää kokonainen sinfoniaorkesteri kuoroineen, kuten New Yorkin legendaarisessa Roxyssa. Pienimmillään soittamassa oli vain muutamia muusikoita. Vaatimattomimmissa pikku kortteliteattereissa oli pelkkä kapakkapianisti, ja soittimen vireys tai soittajan soittotaito saattoi olla mitä tahansa.

2 minuuttia melankolista tunnelmaa."

Musiikki oli mykkäelokuvan aikaan olennainen osa elokuvaesitystä, mutta ei siis osana itse elokuvan kerrontaa. Jopa samassa teatterissa musiikki vaihteli esitysten kesken. Musiikilla oli kuitenkin merkitystä, joten syntyi uusi ala: musiikkikustantamot, jotka erikoistuivat etsimään ja painattamaan sovituksia joiden katsottiin soveltuvan hyvin elokuvien taustalle. Kappaleet otsikoitiin käyttötarkoituksen mukaan: ”40 sekuntia takaa-ajoa”, ”2 minuuttia melankolista tunnelmaa” ja niin edelleen.

Musiikkina käytettiin kaikkea mahdollista: pätkiä klassisista teoksista, kansanlauluja, päivän iskelmiä. Elokuvista laadittiin teattereiden orkestereille ajolistat joissa oli tekijöiden toiveet siitä, minkä tyyppistä musiikkia ja kuinka paljon tarvittiin. Parhaissa teattereissa esityksiä alettiin myös elävöittää muilla äänillä. Teatteriurkuihin suunniteltiin alkeellisia ääniefektejä, jolloin esityksessä saatettiin kuulla hevosten laukatessa kavion kapsetta tai pyssyjen paukkuessa pyssyjen pauketta – mikäli teatterin urkuri oli paikalla ja hoiti hommansa. Äänisuunnittelu otti ensimmäisiä askeleitaan.

Koska ihminen on laiska, paljolti tyydyttiin hyviksi koettuihin ratkaisuihin: samantyyppisissä kohtauksissa soi aina sama musiikki, ja elokuvat alkoivat muistuttaa toisiaan.

Katsoja oppii tunnistamaan tietyn tapahtuman vaikka silmät kiinni."

D.W. Griffith halusi elokuvaansa Kansakunnan synty persoonallisemman lopputuloksen, ja hän halusi muös itse vaikuttaa kappalevalintoihin. Siitä syntyi yksi sittemmin valtavasti käytetty malli: kun sotajoukko saapuu voittoisan sankarillisesti kuvaan, taustalla soi Richard Wagnerin Valkyyrioiden ratsastus. Ja kun samaa musiikkia samanlaisiin kohtauksiin viljellään liikaa, siitä lopulta tulee klisee. Katsoja oppii tunnistamaan tietyn tapahtuman vaikka silmät kiinni. Kliseetä taas voi hyödyntää kontrastina, kuten teki Francis Ford Coppola elokuvassa Ilmestyskirja.Nyt.. Sen jälkeen Valkyyrioiden ratsastus ei enää tuntunut sankarilliselta vaan kylmäävältä.

Pidemmälle viety järjestelmä samasta ajatuksesta ovat nykyiset music libraries, musiikkikirjastot. Sieltä tuottajat voivat ostaa valmiita musiikkikappaleita silloin kun ei ole halua tai kykyä tehdä omaperäisiä taiteellisia ratkaisuja ja teettää räätälöityä musiikkia elokuvaan.

Tohtori Caligarin kabinetti.
Tohtori Caligarin kabinetti. Tohtori Caligarin kabinetti. teema. conrad veidt

Koska elokuvan alkuaikoina ei ollut ääntä, musiikkikaan ei voinut kuulua ohjaajien työkalupakkiin. Heidän täytyi luoda elokuvan illuusio kuvien, kameraliikkeiden, valaistuksen, leikkauksen, ja näyttelijöiden ilmaisun avulla. Kun henkilöhahmon sisäistä maailmaa piti avata katsojille, ei ollut mahdollista käyttää nykypäivänä normaalia keinoa: henkilö katsoo pitkään lähes ilmeettömästi jonnekin, kamera kuvaa liikkumatta hänen liikkumattomia kasvojaan, ja yksin musiikki kertoo kaiken mitä hahmo tuntee, oli se sitten pieni surun häivähdys tai vellovaa tuskaa. Musiikki on tehokkain tapa manipuloida katsojan tunteita ilman että tämä edes huomaa sitä. Elokuvamusiikki on tehokkaimmillaan, kun katsoja ei kuule musiikkia mutta tuntee sen tunteen jonka musiikki hänessä herättää.

Jos nykypäivänä kohtauksessa näyttelijä ilmaisee kaiken mitä ilmaistavissa on, kohtaukseen ei laiteta musiikkia, koska siihen ei sitä mahdu. Musiikki ei voi luoda mitään relevanttia tyhjästä; ainesten, jotka musiikin on kaivettava esiin, on jollain tasolla jo oltava elokuvan tarinassa ja henkilöhahmoissa.

Jotta musiikki voi ilmaista jotakin, mitä kohtauksessa ei näy, musiikki tarvitsee kahta asiaa: tilaa ja aikaa. Se tarvitsee tilaa äänessä ja aikaa kerronnassa. Ja mitä huomaamattomammin ja voimakkaammin katsojaa täytyy musiikin avulla manipuloida, sitä enemmän tilaa ja aikaa musiikki tarvitsee.

Chaplinilla oli säveltäjänä loistava draamantaju."

Mykän elokuvan suurin tekijä Charlie Chaplin vastusti pitkään äänielokuvaa. Ääni oli aluksi teknisesti huonoa ja kahlitsi kameraa, se rajoitti liikkumista etenkin kohtauksissa, joissa äänitettiin repliikkejä. Kuvaaminen ja leikkaus olivat ehtineet elokuvan ensivuosina kehittyä huumaavaa vauhtia, mutta äänen tultua vuonna 1929 tuntui, että tuo kehitys pysähtyi täysin.

Huolimatta äänen teknisen tason surkeudesta ohjaajilla oli nyt kuitenkin mahdollisuus vaikuttaa siihen, millaista tunnelmaa musiikki loi kohtauksiin. Ennen kaikkea kohtauksen tunnelma pysyi samana jokaisessa esityksessä, missä tahansa teatterissa. Elokuvaesityksen tunnelma ei ollut enää sattuman lakien varassa.

Chaplinin poika (The Kid).
Chaplinin poika. Chaplinin poika (The Kid). jackie coogan

Kun Chaplin teki Kultakuumeesta uuden version liki 20 vuotta myöhemmin, hänellä tuottajana oli vapaat kädet muokata teostaan. Hän saattoi leikata elokuvansa täysin uudelleen, lyhentää ja poistaa kohtauksia, mutta hän myös vaihtoi ottoja toisiin, koska mykkäversioon kuvatut, käyttämättä jääneet otot olivat hänellä tallessa.

Esimerkiksi kohtaus, jossa Kulkuri tapaa kylän saluunassa ensi kertaa ihan Georginan: mykässä versiossa Kulkuri kertoo katsojalle ilmeillään ja elehtien omasta jännityksestään sekä ihastumisestaan tyttöön, joka seisoo kapakassa kyllästyneenä, täysin huomaamatta vieressään hikoilevaa Kulkuria. Ääniversiossa Chaplin on vaihtanut kohtaukseen toisen oton, jossa Kulkuri on täysin ilmeetön. Hän tuijottaa eteensä Georginan vieressä. Kohtauksen tunnelma on silti pakahduttava. Nyt tunnelma on luotu musiikin keinoin. Musiikki myös rytmittää kohtauksen eri tavoin, se nostaa Kulkurin pienet eleet isoon rooliin.

Chaplin myös sävelsi, ja hänellä oli loistava draamantaju. Kun ääniversioon lisättiin musiikkia täydentämään hahmojen tuntemuksia, Chaplin huomasi, ettei kohtaukseen mahdu enää enempää tunnetta muuten kuin vaihtamalla alkuperäinen otto toiseen ottoon, jossa näyttelijätyö on minimaalista.

Nykyään Kultakuumeen ääniversiosta koetaan, että Chaplin melkein tuhosi oman hienon elokuvansa. Koska mykkäversiossa ei ollut ääniraitaa, välttämättömimmät repliikit esitettiin kirjoitettuina väliplansseilla. Chaplin keksi korvata nämä planssit äänittämällä itse selostusraidan, jossa hän selittää katsojalle kaiken minkä tämä jo näkee, ja sen lisäksi hän myös puhuu omalla äänellään hahmojen repliikit, oli sitten kyseessä mies tai nainen – lopputulos on väärällä tavalla koominen. Chaplin ei ilmeisesti luottanut enää katsojan kykyyn lukea mykkäelokuvan aikaista kerrontaa.

George O'Brien ja Janet Gaynor elokuvassa Auringonnousu
Auringonnousu. George O'Brien ja Janet Gaynor elokuvassa Auringonnousu teeman elokuvat
Tavallaan mykkäelokuvista tehdään musiikkivideoita."

Äänen tultua ja tekniikan nopeasti parannutta paluuta ei ollut, mykkäelokuvat jäivät filmihullujen harrastukseksi. Uusi kiinnostus niitä kohtaa syntyi vasta, kun esityksiä alettiin jälleen järjestää elävien orkestereiden kera. Mutta sen sijaan, että esitykset olisi tehty kuten elokuvat alkujaan esitettiin, eli musiikki olisii vain olemassa olevaa taustamusiikkia, mykkäelokuviin alettiin säveltää uusia säveliä.

Lähtökohta on ongelmallinen: miten lisätä elokuvaan jotakin, mitä siihen ei lähtökohtaisesti mahdu, musiikkia joka voisi käydä jatkuvaa dialogia kuvan ja kerronnan kanssa, musiikkia joka nostaa esiin asioita joita kuvassa ei näy?

Jeanne d'Arcin kärsimys, ohjaus Carl Theodor Dreyer.
Jeanne d'Arcin kärsimys. Jeanne d'Arcin kärsimys, ohjaus Carl Theodor Dreyer. Kuva: Yle Kuvapalvelu jeanne darcin kärsimys

Niinpä tulokset ovat olleet vaihtelevia. Pahimmillaan ne ovat tekotaiteellisia viritelmiä, joissa musiikki nousee liikaa esiin ja jättää kuvan alleen. Yksi mykkäelokuvien suurista, Carl Theodor Dreyerin Jeanne d'Arcin kärsimys on vuosien varrella saanut monia eri tulkintoja yhä uusilla musiikeilla.

Erityisesti jäi mieleen tv:ssä 1980-luvulla nähty puuduttava versio, jossa kuultiin yhä uudelleen Albinonin Adagio. Siinä haudattiin kuvakerronta totaalisesti raskaana pauhaavan kirkkourun alle. Fritz Langin Metropolis on toinen elokuva, joka on inspiroinut säveltäjiä avaaman arkkunsa ammolleen, kuten urkuvelho Vangelisin versiossa, jossa syntetisaattorien alle peitetään kokonainen maailma.

Tavallaan mykkäelokuvista tehdään näin musiikkivideoita, vaikka kuvaa ei olekaan leikattu musiikin mukaan.

Metropolis, ohjaus Fritz Lang.
Metropolis. Metropolis, ohjaus Fritz Lang. Kuva: Yle Kuvapalvelu metropolis

Vaikuttavimpia yrityksiä ovat ne, joissa ilmavan kontrastin avulla luodaan jotain täysin erilaista, kuten esimerkiksi avantgardeyhtye Cleaning Womenin säestämät elokuvaesitykset.

Olisikin kulttuuriteko, jos mykän kauden mestariteoksia joskus esitettäisiin teattereissa myös alkuperäisellä tavalla, musiikin ollessa vain taustalla. Arkistoista löytyy alkuperäisiä musiikkilistoja ja ajo-ohjeet esityksiä varten. Tekijänoikeudet eivät myöskään olisi musiikin käytön esteenä.

Musiikki on elokuvassa ennen kaikkea tunnetta. Siksi voisi kuvitella, että useampiakin elokuvantekijöitä kiehtoisi mahdollisuus kertoa kaikki enemmän tunteella kuin älyllä, vain kuvan sekä musiikin ja äänen avulla, ilman dialogia. Amerikoissa kuitenkin pelkästään se, että elokuva on mustavalkoinen, saa enemmistön kääntämään tv-kanavaa.

Sakari Kuosmanen ja Kati Outinen elokuvassa Juha (1999).
Juha. Sakari Kuosmanen ja Kati Outinen elokuvassa Juha (1999). Kuva: Yle Kuvapalvelu juha
The Artist (2011). Kuvassa Jean Dujardin ja Bérénice Bejo.
The Artist. The Artist (2011). Kuvassa Jean Dujardin ja Bérénice Bejo. The Artist (2011 film),mykkäelokuvat,Teemalauantai,oscar-voittaja

Mykkäelokuvia tehdään harvakseltaan, silloin tällöin. Esimerkiksi Mel Brooksin Silent Movie, Aki Kaurismäen Juha ja Michel Hazanaviciusin The Artist ovat kaikki elokuvia, joissa dialogia ei edes kaipaa: ohjaajat ovat pystyneet kertomaan kaiken mykkäelokuvan keinoin – pidemmälle viedyn mykkäelokuvan voimin, koska nyt ohjaajien työkalupakissa on myös musiikki.

Lumikki, ohjaus Pablo Berger.
Lumikki. Lumikki, ohjaus Pablo Berger. Kuva: Yle Kuvapalvelu blancanieves
Uusista mykkäelokuvista hienoimpia on Blancanieves eli Lumikki."

Uusista mykkäelokuvista hienoimpia on espanjalaisen Pablo Bergerin vuonna 2012 ohjaama Blancanieves eli Lumikki, omaperäinen versio vanhasta sadusta. Ohjaus, häikäisevä kuvaus ja valaistus, näyttelijätyö sekä Alfonso de Vilallongan säveltämä musiikki kunnioittavat hienosti perinnettä – antamatta sen kahlehtia ilmaisuaan.

Yari.
Yari. Yari. jari knuutinen

Teksti: Yari
Kirjoittaja on säveltäjä, joka on tehnyt musiikin yli 50 elokuvaan.

Artikkeli on julkaistu alun perin Teeman elokuvafestivaalin 2014 yhteydessä; festivaalilla esitettiin Pablo Bergerin Lumikki, Robert Wienen Tohtori Caligarin kabinetti ja Friedrich Wilhelm Murnaun Auringonnousu. Artikkelia on päivitetty 19.2.2015 ingressin ja kuvituksen osalta.

  • Rajat ovat ihmisen ongelma, kirjallisuus on niistä vapaa

    Rakennukset sortuvat, mutta kirjallisuus on kaikkialla.

    Kirjallisuus on muuttolintujen parvi ja nyt se lentää Helsinkiin. Helsinki Litin lava on hyvä paikka laskeutua, myös uusille sukupolville, kirjoittaa Aleksis Salusjärvi. Helsinki Lit suorana Ylen kanavilla 17.–18.5.2019

  • Teeman kesän 2019 elokuvat

    Leffateemoina mm. westernit, Jean Cocteau ja Jerry Lewis.

    Teema esittää kesällä mm. lännenfilmejä lauantaisin, Jerry Lewisin komedioita ja Jean Cocteaun klassikkoja.

  • Teeman kesä 2019 on länkkärikesä

    Westerneitä klassisesta moderniin lauantaisin.

    Teeman kesä 2019 on länkkärikesä. Lännenfilmejä esitetään joka lauantai-ilta kesäkuun alusta elokuun loppuun: klassikkoja, harvinaisia kulttifilmejä ja kiisteltyjäkin mestariteoksia.

Yle Teema