Hyppää pääsisältöön

Maaseudun hervoton tulevaisuus

Ville Haapasalo näyttelee hevosta nimeltä MyDream Diablo
Ville Haapasalo näyttelee hevosta nimeltä MyDream Diablo Ville Haapasalo näyttelee hevosta nimeltä MyDream Diablo Kuva: Kansallisteatteri/ Tuomo Manninen maaseudun tulevaisuus

Tarina sijoittuu jonnekin tulevaisuuteen. Suomi on jaettu kahteen lääniin: etelään ja tyhjenevään pohjoiseen. Pohjoisessa on nälänhätä. Eläintilat ovat lopettaneet toimintansa, sillä eläimillä on samat oikeudet kuin ihmisilläkin. Ketään ei saa tappaa - ei ainakaan ilman kyseisen yksilön suostumusta. Julkiset rakennukset ja yhteiskunnan rakenteet rapistuvat, kunnat myyvät omaisuuttaan tuloja saadakseen. Vähän käytetyn terveyskeskuksen valokyltin saa kympillä. Maalle muuttaa vaihtoehtoväkeä elämänmuutoksen toivossa.

Sari Puumalainen, Mari Turunen ja Klaus Klemola. Kuva Tuomo Manninen.

Tämä on se maailma ja tilanne, johon Maaseudun tulevaisuus -näytelmän yhdessä kirjoittaneet Leea ja Klaus Klemola paiskaavat uskomattoman joukon uskomattomia karaktäärejä. Kansallisteatterin ennakkonäytöksessä osa yleisöstä oli uutisten mukaan poistunut paikalta roisin kielen, nakuilun ja hurtin huumorin vuoksi. No, itse nauroin maha kippurassa sekä nakuilulle että kaikelle muulle roisiudelle & hurttiudelle, joita kieltämättä näyttämöllä riitti.

Minusta Maaseudun tulevaisuus on kertakaikkisen riemukas, ilahduttava kokemus, ylistys ihmisen mielikuvitukselle, sadun vapaudelle. Tabuja ei ole. Puheet ja havainnot ovat suoria ja hävyttömiä.

Ja miten hyvältä kaikki näyttää! Lavastaja Erkki Saarainen on muuttanut Kansallisen suuren näyttämön upeaksi rappiokirkoksi, jonka katto nousee taivaisiin. Tuomas Lampisen puvustus on samoin fantastinen, eläinasut ovat tyylikkäästi eläimellisiä, täynnä hilpeitä yksityiskohtia.  

Jukka Puotila ja Klaus Klemola. Kuva Tuomo Manninen.

Päähenkilö on entinen ruotsinlaivabändin rumpali nimeltä Maksimi, joka on ottanut haltuunsa hylätyn kirkon ja ryhtynyt lampuriksi. Klaus Klemola näyttelee jämäkästi Maksimia, joka koettaa elää niin kuin shamaanikurssilla löytynyt voimaeläimensä opettaa. Voimaeläin on pahaksi onneksi ihan tavallinen koni, 1970-luvun tähtitamma Charme Asserdahlin vähäisempi sukulainen Jarmo Asserdahl. Voimaeläin kyllä vie peräprutkulla alisiin ja ylisiin maailmoihin, mutta lopulta se haluaa vain näköispatsaan terveyskeskuksen pihalle. Jukka Puotila näyttelee Jarmo-hevosta koomisen korskeasti. Maalaisori on kyllä salskea – mutta sietämätön jankuttaja.

Vuotavan kirkon suojissa majailee myös juoppo lammas Hattara (holtittoman hyvä Sari Puumalainen), sekä kaikkialle kuseksiva, ruotsinlaiva-aikoja kaipaileva koira Bertil (Miko Kivinen). Kryptassa pidetään ompeluseurat, ja lopulta siellä asustaa puoli kylää. On läänintaiteilija (Olli Ikonen), jota hänen väkivaltainen hevosensa hakkaa. Ville Haapasalo näyttelee tuota hevosta, ja on roolissaan sävykkään hevosmainen ja tolkuttoman hauska.

Paikalle tuppaa vaikka ketä: muun muassarakkaudennälkäinen entinen kanttori (Pirjo Määttä), kolme säpäkkää nuorta pissis-tammaa, kukko, sekä eläimensä suutuspäissään hylkäävä naapurinisäntä Petri (Heikki Pitkänen). Hylätyn Laura-koiran (Karin Pacius) lohduton suru kirpaisee. Kari Vepsäkin piipahtaa helikopterilla hevoskuiskaamassa. Juha Varis esittää Vepsää sekä useita elikoita, joista hykerryttävin on hillitty, teetä siemaileva panomiespässi Oxford Down. Suosikkini kaikista eläimistä on, ehkä, Mari Turusen näyttelemä niskavuorelainen vuohi Malviina, isäntä-Petrin salainen rakastettu ja eläinten pätevä luottamusmies. Esitystä katsoessa tulee olo, että näyttelijöillä on itselläänkin hauskaa. Heidän antaumuksellista heittäytymistään leikkiin on suuri ilo seurata. 

Mari Turunen. Kuva Tuomo Manninen.

Kun poistuin teatterista, asematunnelissa käveli edelläni naisseurue, joka haukkui esitystä suorastaan nautinnollisesti. Heistä koko juttu oli päämäärätöntä, järjetöntä sekoilua. Eräs kollegani kertoi hymyilleensä koko esityksen aikana - yhden kerran. Pari muuta ystävääni taas jakoi oman riemuni.

Maaseudun tulevaisuus on selvästi makuasia. Mutta järjetön esitys ei missään nimessä ole – se on olennaisten ja isojen kysymysten päälle rakentuva dystopia ja villi ajatusleikki. Kenen elämä on arvokasta? Millä ehdoilla? Kuinka pitkälle ystävyys kantaa? Kuinka suurta erilaisuutta pystymme sietämään? Kuka saa rakastaa ja ketä? Esitys on selvää jatkumoa Klemolan sisarusten suositulle Kokkola-trilogialle. Ainakaan ensi-illassa Maaseudun tulevaisuus ei tosin yltänyt aivan yhtä vimmaiseen intensiteettiin kuin em. trilogiasta näkemäni kakkososa Kohti kylmempää.

Loppukuva on upea. Mutta ei siitä sen enempää.


Kansallisteatteri: Maaseudun tulevaisuus. Käsikirjoitus Leea ja Klaus Klemola. Ohjaus Leea Klemola. Dramaturgit Rosa-Maria Perä ja Aina Bergroth. Lavastus Erkki Saarainen, puvut Tuomas Lampinen, valot Ville Toikka, äänet Miksa Koponen, video Petri Tarkiainen, naamiointi Jari Kettunen, ohjaajan assistentti Pipsa Enqvist. Rooleissa Ville Haapasalo, Olli Ikonen, Miko Kivinen, Klaus Klemola, Pirjo Määttä, Karin Pacius, Heikki Pitkänen, Jukka Puotila, Sari Puumalainen,  Mari Turunen, Juha Varis, Reetta Karhu, Anna Miettinen ja Isla Mustanoja. Ensi-ilta Kansallisteatterissa 26.11.2014.

 

 

 

 

 


Penkkitaiteilija

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Avaruusromua: Jättimainen harppaus

    Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi.

    Puoli vuosisataa sitten Apollo 11 -lennon komentaja, yhdysvaltalainen astronautti Neil Armstrong astui Kuun pinnalle vasemmalla jalallaan ja lausui ne legendaariset sanat. Kuussa ei ole käyty 47 vuoteen, mutta nyt Kuu taas kiinnostaa. Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan pääjohtaja Jim Bridenstine on puhunut julkisesti miehitettyjen kuulentojen jatkamisesta. Hän sanoo, että tällä kerralla Kuuhun ei mennä vain jättämään lippuja ja jalanjälkiä ja tulla saman tien takaisin. Nyt on tarkoitus jäädä Kuuhun pysyvästi. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Kohta salamoi ja ukkostaa! – meteorologi Seija Paasosella on kyky kertoa taulujen säätiloista

    Maalausten taivaissa näkyy oikea sää – vai näkyykö?

    Mitä maalausten maailmasta löytyykään, kun alkaa rohkeasti tutkia niitä epätyypillisestä näkökulmasta! #taiteilijoidentaivaat Kun antaa jollekin pikkusormen, se vie – ainakin melkein – koko käden. Herätin henkiin yli 30 vuoden takaisen päähänpistoni tutkia maalausten pilviä ja säitä. Heittäydyin taiteilijoiden taivaiden, kankaille luotujen säiden, sateiden, ukkosten ja myrskyjen maailmaan.

  • Avaruusromua: Tangerine Dream ja pari ongelmaa Lontoossa

    Mitä tapahtui kun Tangerine Dream meni Lontooseen?

    Edgar Froese istuu aamiaisella Hyde Park -hotellissa Lontoossa. On lokakuu 1974. Hänen edessään on muroja, munakasta, appelsiinimehua, kahvia ja pari ongelmaa. Hänen yhtyeensä Tangerine Dream on juuri saapunut kaupunkiin, aloittaakseen sieltä ensimmäisen Iso-Britannian kiertueensa. Kiertueen avauskonsertti on maineikkaassa Rainbow-teatterissa, jonka lämpötila on seitsemän celsiusastetta. Lisäksi savukoneen käyttö on salissa kielletty. Itse asiassa koko kiertue on vaarassa. Mikä neuvoksi? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Nojatuolimatka Kanadaan – aina ei tarvitse mennä paikan päälle

    Nojatuolimatkailu avartaa mieltä ja säästää luontoa

    On mahtavaa saapua uuteen maahan ja kaupunkiin ja kävellä sisään vieraaseen kulttuuriin. Aistit terävöityvät ja arkiset huolet haihtuvat, kun ennennäkemättömät maisemat avautuvat eteen. Hetken ajan tuntuu, että on aivan irrallaan arkitodellisuudesta.

  • Jättiläisaskeleet etsii ihmisiä ja maailmaa jazzin klassikkolevyjen takaa

    Jazzmusiikki kuljettaa mietteitä uusiin suuntiin.

    Viime vuoden lokakuussa etsin työhuoneellani musiikkia työntekoni taustalle. Kuulun siihen puolikkaaseen ihmiskuntaa, joka pitää musiikin kuuntelusta lukemisen tai työnteon taustalla. Mutta kun työssäni käytän sanoja, etenkin suomeksi lauletun musiikin kuunteleminen on aivan mahdotonta.

  • Painettu runo on vääjäämättä myös kuva, toteaa Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja, runoilija Anja Erämaja

    Anja Erämajan puhe Kajaanin Runoviikolla.

    Tanssiva karhu -raadin puheenjohtaja Anja Erämajan puhe palkintojenjakotilaisuudessa Kajaanin Runoviikolla 2019. Merkillinen talvi ja kevät, niin paljon kirjapaketteja. Niin monta maailmaa ja tapaa sanansa asettaa. Ja tämä mahdoton tehtävä, oli otettava kantaa, valittava. Oli kestettävä se, että valitsemalla yhden jättää toisen valitsematta.

  • Avaruusromua: Löylyn hengessä!

    Löylyssä on voimaa, henkeä ja sielua.

    Mikael Agricola käytti sanaa "löyly" jo 475 vuotta sitten. Löyly on sanana ja käsitteenä sitäkin vanhempi. Löyly-sana tulee kaukaa, ajalta jolloin saunatkaan eivät olleet sellaisia kuin nykyisin. Vanhimmat saunat olivat maakuoppia, joiden kattona oli eläimen nahka. Alun perin löyly ei tarkoittanut vain saunan kiukaan sihahtelua ja kuumaa vesihöyryä. Löyly tarkoitti henkeä, henkäystä tai sielua. Eikä se ollut sattumaa. Löylyssä on edelleen voimaa, henkeä ja sielua, kuten suomalaisessa musiikissakin. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Suomi vs USA – Viisi havaintoa stand up -keikoilta koomikon näkökulmasta

    Millainen on stand up -scene Yhdysvalloissa?

    ”Stand up ei toimi Suomessa” on vuosikymmeniä toisteltu hokema, jota kuulee edelleen. Yleensä niiden suusta, jotka eivät käy katsomassa stand up -keikkoja. Mutta mikä on sitten paremmin lajin syntysijoilla Yhdysvalloissa? Stand up -koomikko Kaisa Pylkkänen teki kiertueen USA:n länsirannikon komediaklubeilla ja yllättyi.

  • Teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom: Ooppera on lapsen näkökulmasta äärimmäisen tylsää

    Taiteilijaperheen esikoinen kasvoi johtajaksi.

    Oopperan maailmassa ja sen taikapiirin keskellä kasvanut teatteri- ja oopperaohjaaja Erik Söderblom on aina ollut rohkea mielipiteissään. Elämänintoa ja uteliaisuutta riittää edelleen kuin kaksikymppisellä, vaikka nuorekas boheemi olemus kätkeekin jo kuusikymppisen. Teattereita, oopperoita ja festivaaleja johtanut Erik Söderblom on monien visioiden mies.