Hyppää pääsisältöön

6.12. Teemalauantai: Coppolan jengit

Taistelukala, ohjaus Francis Ford Coppola. Kuvassa Mickey Rourke.
Mickey Rourke on Motorcycle Boy. Taistelukala, ohjaus Francis Ford Coppola. Kuvassa Mickey Rourke. Kuva: Yle Kuvapalvelu mickey rourke,Teemalauantai

Francis Ford Coppolan elokuvien double bill: kaksi S.E. Hintonin kirjoihin perustuvaa, tyyleiltään hyvin erilaista jengikuvausta vuodelta 1983: Taistelukala ja Outsiders – kolmen jengi. Mukana suuri joukko nuoria nousevia tähtiä Matt Dillonista ja Mickey Rourkesta Tom Cruiseen.

Teemalauantai: Coppolan jengit

Taistelukala (16)
Yle Teema lauantai 6.12. klo 21.00

Outsiders – Kolmen jengi (16)
Yle Teema lauantai 6.12. klo 22.30

Vuonna 1982 Francis Ford Coppola teki peräjälkeen, osin yhtä aikaa, kaksi nuorisojengielokuvaa S. E. Hintonin romaanien pohjalta. Taistelukalaa kuvattaessa hän kirjoitti Outsidersia, jonka kuvaukset alkoivat heti Taistelukalan jälkeen. Elokuvat julkaistiin vuonna 1983.

Elokuvissa kiinnittää ensimmäisenä huomion niiden huikea näyttelijäkaarti. Nuoria jengiläisiä esittävät monet myöhemmin supertähteyteen nousseet: Tom Cruise, Nicolas Cage, Rob Lowe, Mickey Rourke, Matt Dillon... Molempien elokuvien naispääosassa on Diane Lane.

Tyyliltään elokuvat ovat varsin erilaiset: toinen on tyylitelty ja kokeellinen, toinen vanhanaikaisen romanttinen.

Taistelukalassa Mickey Rourke esittää prätkäjätkää, Motorcycle Boyta, joka on kyllästynyt kovuuteen ja haluaisi aloittaa uuden, kunnollisemman elämän. Matt Dillon on pikkuveli, huligaani, joka tahtoisi olla yhtä paha ja ihailtu kuin isoveljensä. Taistelukala kuvattiin mustavalkoisena, Ranskan uuden aallon ja saksalaisen ekspressionistisen elokuvan hengessä, kuvaajana Stephen H. Burum. Elokuvassa on The Policen rumpalin Stewart Copelandin kokeellinen musiikki.

Outsiders – kolmen jengi sijoittuu 1960-luvun Tulsaan, keskikokoiseen kaupunkiin, jossa keskenään tappelevat kaksi jengiä eri puolilta rataa, niin kuin sanotaan, duunaripuolen rasvikset ja rikkaiden seurapiirikakarat. Pääosissa nähdään muiden muassa C. Thomas Howell, Rob Lowe, Tom Cruise ja Patrick Swayze. Elokuvasta esitetään nyt restauroitu, aiempaa täydellisempi versio.

  • Taistelukala (Rumble Fish), USA 1983. O: Francis Ford Coppola. N: Matt Dillon, Mickey Rourke, Diane Lane, Dennis Hopper.
  • Outsiders – kolmen jengi (The Outsiders), 1983. O: Francis Ford Coppola. N: C. Thomas Howell, Matt Dillon, Ralph Macchio, Patrick Swayze, Rob Lowe, Diane Lane, Emilio Estevez, Tom Cruise, Leif Garrett.
Outsiders. Kuva: Yle Kuvapalvelu yle teema

Yle Teema