- En kyllä uskonut, että voitan. Ja äitikin oli ihan että ”Ei voi olla totta!” kuvailee Saara UP-kaksoisolentokisan voiton tuomia tuntojaan.
Hento ja siro seiskaluokkalainen Keski-Suomesta oli lähtenyt Tampereelle aikaisin palkintopäivän aamuna isänsä kanssa. Ajoreitti oli tuttu, sillä kaksikko oli käynyt studiolla jo keväällä Ravintolapäivässä. – Nyt ei tarvinnut jonottaa! Saara vertaa naureskellen kahta UP-kokemustaan toisiinsa ja kertoo myös, että UP on hänen ja isän yhteinen harrastus.
Pilvi Claudia ja hänen puolivuotias vauvansa saapuivat Rantatielle lyhyen bussimatkan päästä. – Muskari piti jättää väliin, nuori äiti totesi, mutta uskoi, että UP-kyläily olisi kyllä sen arvoinen.
Pienen aamupalan jälkeen muuttumisleikki pääsi alkamaan: Saara istui naamioitsijan käsittelyyn ja Pilvi Claudia lähti sovittamaan ylleen Vilman roolivaatteita.
Heleäihoinen Saara ei itse meikkaa lainkaan, ja hän saikin kasvoilleen hyvin kevyen ehostuksen. Mutta paksu ja pitkä ruskea tukka käherrettiin sitten perusteellisesti Annin malliin ja somistettiin tietysti huivilla!
Annin kaksoisolennoksi muuttumista oli jännittävä seurata, varsinkin kun Annin näyttelijä Anette Aghazarian istui samaan aikaan viereisessä tuolissa ehostettavana.
Puvustaja antoi pikku-Annille viimeisen silauksen roolivaatteilla, joita piti hiukan sieltä täältä nipistää hakaneuloilla pienemmäksi, vaikkei Anettekaan suuri ole.
Pilvi Claudia keräsi hämmentyneitä katseita puvustuksen jälkeen: Vilman vaatteissa ja samankokoisena kuin Rosa, Pilvi Claudia oli jo ilman meikkiäkin kovasti esikuvansa oloinen.
Pilvi Claudia ihasteli ammattimaskeeraajan työn jälkeä ja taitoa: - Mulla on tosi kuiva iho, enkä ikinä saa meikkivoidetta laitettua noin siististi ja tasaisesti. Myös silmämeikin tekoa nuori äiti seurasi tarkasti: Vilman silmämeikin juju eli tumma väri liikkuvalla luomella ja luomivaossa paitsi lisäsi Pilvi Claudian ja Vilman yhdennäköisyyttä, myös puki hienosti vaaleaa Pilvi Claudiaa.
Muuttumisleikin kolmannen osallistujan tyyliin ei maskissa tai puvustossa puututtu: pikkumies Väinö oli nimeään myöten yhtä suloinen kuin esikuvansa! Kujertavia hoitajaehdokkaita riitti, kun äitiä laitettiin kuvauskuntoon, ja hyväntuulinen pieni poika kiersi sylistä syliin.
Rosa Hautalalla ja Pilvi Claudialla riitti juttua, sillä Rosa pitää kovasti vauvoista ja nuoret naiset ovat samanikäiset.
Studiokierros ja vapautunut juttelu sekä selfiet ja muut poseeraukset Rosan ja Aneten kanssa päättivät Saaran ja Pilvi Claudian palkintopäivän. Kotimatka saattoi alkaa hyvällä mielellä nimmarikortteja taskussa!