Hyppää pääsisältöön

Ahvenanmaalaiset miehet rakensivat itselleen penissuojan

Stradassa Kenneth Bambergin valokuvataidetta.
Stradassa Kenneth Bambergin valokuvataidetta. Kuva: Kenneth Bamberg peniskotelo

Taiteilija Kenneth Bamberg kuvasi ahvenanmaalaisia miehiä heidän ainoana suojanaan koteka, miesten itsensä rakentama penissuoja. Bamberg halusi tutkia, miten heimokulttuureissa käytetty koristeltu peniskotelo sopii länsimaiseen kulttuuriin. Taitelijan mukaan itse tehdyt kotekat kertovat miehen persoonallisuudesta.

Alunperin Bamberg sai idean Galleria Hippolytessä meneillään olevana Koteka Impressions -näyttelyyn näkemällä valokuvan melanesialaisista miehistä, jotka käyttivät kotekaa. Taitelijan oma koteka valmistui metalliverkosta, kukkaruukusta ja haravasta.

”Koteka ilmentää persoonallisuuttani. Haravan eri suuntiin osoittavat piikit ilmentävät minulle eri suuntia, joita ihmisenä voin valinta. Miehen ei tarvitse olla yhteen muottiin väännetty", hän sanoo Yle Stradan haastattelussa.

Kenneth bambergin valokuvia Stradassa.
Kenneth bambergin valokuvia Stradassa. Kuva: Kenneth Bamberg koteka

Bamberg on tutkinut valokuvissaan miesidentiteettiä kymmenen vuotta. Hän päätyi tutkimaan miehiä, koska niitä on hänen mielestään kuvattu ja tutkittu vähemmän kuin naisia. Projektiin hän sai mukaan miehiä hyvin erilaisista taustoista. Mukana on ystäviä, opettajia, kulttuurityöläisiä, poliitikkokin. Kieltäytymisiäkin tuli, totta kai.

Tässä on kyseessä paljon isompi asia kuin pelkkä penis.

"Kun aloin puhua kotekasta, moni mies ei tiennyt mikä se on. Kun miehet saivat tietää enemmän, mitä olin tekemässä, he halusivat itse rakentaa oman kotekansa kaikessa rauhassa."

Taitelijan mukaan rohkeissa kuvissa ei ole kysymys ei ole siitä, että Ahvenanmaalla miehet olisivat mannersuomalaisia miehiä vapaamielisempiä.
"En usko, että tässä on kysymys siitä, että olemma ahvenanmaalaisia. Myös Ahvenanmaalla ollaan konservatiivisia."

Vaimo ehdotti, että voisin käyttää kotekan tekemiseen hänen kutomiaan villasukkia.

Bambergin tekemässä videotaideteoksessa miehet kertovat, mitä koteka heille merkitsee. Yksi valokuvatuista miehistä kertoo herkistävästi, kuinka hänen vaimonsa osallistui penissuojan suunnitteluun. Vaimo ehdotti, että mies voisi käyttää kotekan koristamiseen vaimon tekemiä villasukkia.

"Kun näyttelyyn tutustuu enemmän, ymmärtää, että tässä on kysymyksessä paljon isompi asia kuin pelkkä penis", Bamberg kertoo.

Stradassa esillä Kenneth Bambergin valokuvia
Stradassa esillä Kenneth Bambergin valokuvia Kuva: Kenneth Bamberg penissuoja

Bamberg on valinnut viisaasti, että kuvattavat kohteet esiintyvät kuvissa vakavuudella, lähes hartaudella. Jos miehet olisivat virnuilleet, upeat ja näyttävät valokuvat olisivat muuttuneet helposti kolonialistiseksi pilaksi heimokulttuureita kohtaan.

Voisi silti kuvitella, että kaikki miehet eivät ymmärrä tarvetta poseerata kalukukkaro yllään valokuvassa. Negatiivista palautetta on tullut kuitenkin vähän.

"Kukaan ei ole sanonut mitään huonoa. Suomalainen ei hauku kuin ehkä sitten, jos hän on kännissä", hän sanoo.

Keskustele! Kannattaisiko alusvaatevalmistajien ottaa vaikutteita Bambergin penissuojista?

Näyttely on esillä Galleria Hippolytessä 21.12.2014 saakka.
Galleria Hippolyten kotisivut

  • Bertsolari yhdistää ja voimaannuttaa baskit

    Kilpalaulanta on baskien omaperäisen kulttuurin kulmakivi.

    Pohjois-Espanjassa Atlantin rannikolla sijaitseva Espanjan itsehallintoalue Baskimaa on omaperäinen sanan kaikissa merkityksissä. Alueen kieli on mahdollisesti viimeinen jäänne Länsi-Euroopassa ennen indoeurooppalaisten kielten leviämistä puhutusta kieliryhmästä. Baskin kieli, eli euskara on alueen kulttuurin säilymisen perusta.

  • Avaruusromua: Kieli, jota emme ymmärrä

    Voiko tekoäly kehittää oman koneiden välisen kielen?

    Koneet kuuntelevat meitä. Ne ymmärtävät meitä yhä paremmin. Koneet myös puhuvat meille. Ne puhuvat tosin vielä melko alkeellisin tavoin, mutta kuinka kauan? Mikä on puhutun kielen rooli yhä elektronisemmaksi ja digitaalisemmaksi muuttuvassa tulevaisuudessa? Oletko kuullut kielestä nimeltä darkvoice? Kielestä, jota me emme ymmärrä. Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Teollista kansanmusiikkia

    Onko piano kone? Entä viulu? Tai huilu?

    Me teemme teollista kansanmusiikkia. Industrielle Volksmusik. Näin kuvaili Kraftwerkin toinen perustajajäsen Ralf Hütter yhtyeen musiikkia 1970-luvun alussa. Hän kuvaili maailmaa, joka käyttää koneita. Sivilisaatiota, joka perustuu teknologian kehitykseen. Taidetta, joka käyttää teknologiaa. Musiikkia, jossa soivat koneet. Onko piano kone? Entä viulu? Tai huilu? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Mitä kieltä koirasi ymmärtää parhaiten?

    Koiralle äänenpaino ja eleet ovat tärkeämpiä kuin sanat.

    Lässytätkö ja leperteletkö koirallesi, vai puhutko sille selkeästi artikuloiden? Kumpikaan ei ole väärin. Koira lukee taitavasti äänensävyjä ja ymmärtää lepertelevän ihmisen olevan suopealla tuulella. Toimintaohjeita se ottaa mielellään vastaan selkeällä ja yksiselitteisellä kielellä.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri