Hyppää pääsisältöön

Hinaaja Kalakukon kyydissä kala-apajille

Lii-Filmin lyhytelokuva vuodelta 1946 on kuvaus Varkauden tehtaiden työntekijöiden kalastusretkestä hinaaja Kalakukon avustamana. Mielenkiintoista tarinaa elävöittävät selostajan lausumat savonmurteiset runonpätkät.

Aiemmin kalakerholaiset kävivät pyyntiretkillään moottoriveneillä. Sota merkitsi kuitenkin käännekohtaa, kun polttoaine loppui. Matkat soutuveneillä kävivät liian pitkiksi. Syntyi ajatus tarkoitusta varten varustetusta laivasta, hinaaja Kalakukosta. Sen ilmaisen kyydin myötä retkeläisille tarjoutui mahdollisuus kalastusharrastuksen jatkamiseen.

Kymmenet veneet perässään Kalakukko matkasi lauantaisin kohti kalavesiä, jättäen venekuntia omiin pysähdyspaikkoihinsa. Sunnuntaisin saattueen suunta oli kotiin, kohti Varkautta.

Jo vuodesta 1941 lähtien kalaretkiään tehnyt Kalakukko oli hyvin suosittu. Vuosi vuodelta osanottajien ja saaliiden määrät kasvoivat. Kesän aikana Kalakukko kuljetti toista tuhatta venekuntaa. Kalamäärät saattoivat kohota 20-25 tonniin purjehduskauden aikana.

Kalaonni oli vaihtelevainen. Siiman saaminen järveen ja sen nosto olivat jännittävää puuhaa. Kalaretket tarjosivat kalasaaliin lisäksi virkistystä ja yhdessäolon iloa. Tyytyväisin mielin palattiin kotiin odottamaan seuraavan viikonlopun kalaretkeä.

Teksti: Teuvo Niiranen