Hyppää pääsisältöön

Ilmianna hurmaavin tapa välittää! Parhaat palkitaan!

Perhejoulua vuodelta 1950.
Perhejoulua vuodelta 1950. Kuva: Yle, Kalle Kultala lupa välittää

"Me ei puhuta eikä pussata, eikä tehrä tästä välittämisestä ny numeroo!"

Kiitos ilmiannoista! Joulupukki valitsee ja palkitsee hurmaavimmat tavat välittää. Palkintojen saajat kerrotaan Lupa välittää -ohjelmassa sunnuntaina 21.12.2015. Katso Yle TV1 klo 18.15.

Kiitos kaikille hurmaavista tarinoista, jotka osoittivat, että suomalaiset välittävät.

  • Välittämisaalto kasvaa!

    Lupa välittää -kampanjassa tuhannet nuoret ovat järjestäneet tapahtumia lähistön vanhuksille ja tuhannet suomalaiset ovat antaneet oman, henkilökohtaisen välittämislupauksensa. Olemme synnyttäneet yhdessä välittämisen aallon, joka pyyhkii koko Suomen yli. Järjestöjen vapaaehtoistyöhön virtaa lisää väkeä. Kampanja käynnistyi jo syksyllä, kun kutsuimme nuoret ideoimaan yhteistä tekemistä ikäihmisten kanssa, Tähän mennessä vanhainkodeissa, hoivakodeissa ja palvelutaloissa on järjesteyy yli 250 tapahtumaa; joissa on laulettu, tanssittu, ulkoiltu, leivottu ja tutustuttu. Ennen kaikkea sukupolvet ovat kohdanneet. Viisi viikkoa sitten kutsuimme mukaan kaikki suomalaiset antamaan oman välittämislupauksensa. Halusimme tehdä näkyväksi arjen hyviä tekoja ja innostaa kaikkia antamaan enemmän aikaansa ikäihmisille. Kymmenet TV- ja radio-ohjelmat, netti ja some kertoivat tarinoita ikäihmisistä ja kannustivat sukupolvia yhteiseen tekemiseen. Tuhansista teoista kasvoi välittämisen aalto. Jatketaan ja kasvatetaan sitä entisestään!

  • Tunnetut kansalaiset löysivät aikaa välittää vanhoista

    Kymmenet tunnetut suomalaiset ovat mukana välittämisessä.

    Kymmenet tunnetut suomalaiset ovat mukana välittämisen aallossa. Pienillä teoilla. Musta Barbaari, Enni Rukajärvi, Olli Herman, Elastinen, Viivi Pumpanen, rap-mummo Eila, Santtu-Matias Rouvali, Lasse Kukkonen ja Isac Elliot: Miten he lupaavat välittää vanhoista ja kenet he haastavat?

Lue myös - yle.fi:stä poimittua