Pirita Pykäläisen Viikon tehona soi Apinan Kohu!
Oululainen Apina on herättänyt
kiinnostusta omakustanteillaan ja valittu YleX:n Uuden musiikin iltavuoron viikon Kellaribändiksikin, mutta nyt yhtye on julkaisemassa ensimmäistä virallista
debyyttiään Mokoman jäsenten perustaman Sakara Recordsin alla. Debyyttilevy Infektiko julkaistaan
keväällä 2015.
Uuden musiikin aamuvuorossa ensisoittonsa saanut Kohu esittelee tiukasti rokkaavan ja jämerästi
kantaaottavan yhtyeen. Apina tarttuu
sanoituksillaan nykypäivän tyrkky-kulttuuriin, jossa suurin saavutus on saada
oma naamansa lehden kanteen.
Musiikillisesti Apina napsii innoitusta niin Rage Against
The Machinesta, Limp Bizkitista kuin Stam1nastakin ja yhdistelee pelottomasti
laulaja Henri ”Pessi” Pesosen räppejä ja laulantaa metalliräimeeseen.
Suomenkielinen taiturointi kuulostaa raikkaalta elektronistuneessa musaskenessä
ja nuorten miesten vimmainen soitanta karkoittaa räpmetalliin liittyvät
KMA-muistot sitkeimmiltäkin epäilijöiltä.
Tämä apinaorkesteri ihastuttaa ja ihmetyttää, mutta ennen kaikkea tarjoaa
mielenkiintoista kulmaa räpmetallin uudelle tulemiselle.
Nouseeko Apinasta vielä kohu vai pitäisikö tämä
genre säilöä jo naftaliiniin? Kommentoi Pirita Pykäläisen Viikon tehoa!
Hassu fakta: Apinan solisti Pessi on aikanaan julkaissut myös räppilevyn, jonka
biitit tuotti nuori tuottajalupaus Lenno.