Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Arkkitehtuuri pääkuva

Millainen on tulevaisuuden taidemuseo?

Pietari Kylmälä
Pietari Kylmälä Kuva: Yle/Jyrki Valkama pietari kylmälä

Tulevaisuuden taidemuseota ei ole vielä keksitty, mutta juuri tällä hetkellä rakennettavia museoita on silti ajateltava tulevaisuuden perspektiivistä.

- Avoin kilpailu tarkoittaa avoimuutta myös kysymykselle siitä millainen tulevaisuuden museo voisi olla.

Näin sanoi Helsingin Guggenheim-arkkitehtuurikilpailun juryn puheenjohtaja Mark Wigley saapuessaan syksyllä Habitare-messuille Helsinkiin. Uudet sukupolvet käyttävät tottuneemmin digitaalisia työkaluja kuin astuvat pölyttyneen taidemuseon ovesta sisään. Wigleyn mukaan ne ovat kokeneet jakamiseen perustuvan talouden nousun, ja suhtautuvat tämän takia myös kulttuuri-instituutioihin erilailla kuin vanhempansa. Voihan olla, että tulevaisuudessa ei tarvita museorakennuksia ollenkaan:

Nyt on otettava härkää sarvista ja mietittävä tarkkaan, mitä kaikkea tulevaisuuden taidemuseo voisi olla.

- Museo sisältää hiljaista tietoa, johon sisältyy kaikki se geneettinen, ruumiillinen, intuitiivinen, myyttinen, arkkityyppinen ja kokemusperäinen tieto, jota ei voi pelkästään tai lainkaan sanoin ilmaista, kirjoittaa Marja-Liisa Rönkkö vuonna 2009 ilmestyneessä Tulevaisuuden taidemuseo -kirjassa.

Onko museon mahdollista sopeutua tulevaisuuteen, jonka taidemuodot ovat tuntemattomat?

Taidemuseo tappaa taiteen

1800-luvulla syntynyt eurooppalainen taidemuseolaitos kohtasi ensimmäisen väkevän vastustajansa vuonna 1909, kun italialaisen Filippo Tommaso Marinettin Futuristien manifesti julkaistiin Le Figaron etusivulla. Marinetti kirjoitti, että hautausmaita muistuttavat museot ovat suorastaan kuolemanvaarallisia niin taiteelle, taideyleisölle kuin taiteilijoillekin. Taide on vapaata, eikä sitä voi kahlita instituution vankilaan, Marinetti provosoi.

Taidemuseot ovat kohdanneet samankaltaista kritiikkiä eri muodoissa pitkin 1900-lukua. Toisinaan taidemuseon on koettu häpäisevän taiteen uudet muodot, toisinaan vanhat. Taidemuseosta oli kuitenkin jo tullut osa modernia kaupunkirakennetta ja valtiojärjestelmää. 1900-luvun loppupuolella taidemuseoista tuli uusien urbaanien kasvukeskuksien lippulaivoja ja niiden rooli nähtiin yhä enemmän taloudellista lisäarvoa tuottavina instituutioina. Samaan aikaan taidemuseokeskustelussa kaupallisuuden kritiikki on nostanut päätään yhä selvemmin.

Helsingin Guggenheim-keskustelu on tämän historian jatke: onko taidemuseo rakennettava taidetta vai kauppaa varten?

Julkisen taidemuseon on samanaikaisesti myötäiltävä ja suhtauduttava kriittisesti taidemaailman trendeihin. Nykyistä taidemaailmaa leimaa yhtäältä globaalien taidemarkkinoiden ylikuumeneminen ja laajeneminen. Julkinen taidemuseolaitos joutuu toimimaan ja ottamaan kantaa taidemarkkinoiden lainalaisuuksiin. Se tuottaa lisäarvoa teoksille ja laajentaa itse taideteoksen määritelmää.

Toisaalta taidemaailmassa on paljon toimijoita, jotka eivät tule noteeratuksi taidemarkkinoilla. Näin on varsinkin Suomen kaltaisessa maassa, jossa taidetta tuetaan paljon julkisista varoista. Julkisten taidemuseoiden kokoelmahankinnat muodostavat merkittävän tulonlähteen taiteilijoille.

Prosessinomaiset taideteokset ovat yleistyneet viime vuosikymmeninä ja tulevat yleistymään myös tulevaisuudessa. Tulevaisuuden taidemuseo tulee olemaan enemmän tekemisen paikka. Tulevaisuuden taidemuseossa ei ole ainoastaan esittelytila, vaan entistä useammin myös verstas ja jumppasali. Se myös levittäytyy yhä enemmän varsinaisen museorakennuksen ulkopuolelle.

Monumentti vai varasto?

Taidemuseo on alusta asti ollut yhtälailla arkkitehtoninen kuin taidepoliittinen instituutio. Vanhimmat taidemuseot ovat hyviä esimerkkejä monumentaaliarkkitehtuurista, jotka symboloivat valtaapitävän eliitin etuja ja maailmankuvaa.

Nykyään varsinkin julkisin varoin ylläpidettävät taidemuseot pyritään ymmärtämään laajemmin. Nykytaiteen museoon ei tulla ainoastaan kunnioittamaan menneisyyttä vaan ennen kaikkea hahmottamaan tulevaisuutta. Silti nykytaiteen museoita pidetään elitistisinä. Museoissa käydään paljon keskustelua siitä, miten yhä uudet ihmisryhmät kokisivat olevansa tervetulleita kokemaan taidetta.

Monumentaaliarkkitehtuurista ei ole taidemuseoiden kohdalla kuitenkaan luovuttu. Vau-arkkitehtuuri on korvannut doorilaiset pylväät porttina taiteen kokemiseen. Vau-efektin kautta halutaan kerätä urbaaniin ympäristöön symbolista pääomaa, joka muuttuisi taloudelliseksi pääomaksi esimerkiksi turismin kautta.

On vaarallista mikäli julkista taidemuseolaitosta ajatellaan ainoastaan urbaanin ympäristön palveluna. Millainen tulevaisuuden taidemuseo ottaisi huomioon myös tyhjenevän maaseudun? Suomessa on paljon paikkoja, joissa ei yksinkertaisesti pääse kokemaan taidetta. Vaarana on, että yhä suurempi osa Suomea jää kulttuuripalvelujen ulkopuolelle.

Muotoiluasiantuntija Kaj Kalinin mukaan tulevaisuuden taidemuseo voisi olla vaikka jonkinlainen keskusvarasto, josta lähetettäisiin teoksia ympäri Suomea sellaisiin paikkoihin, joissa taidetta ei tavallisesti nähdä.

- Tulevaisuuden taidemuseo on minusta lähinnä kiertueteatteri, Kalin sanoo.

Museo keskustelupaikkana

Arkkitehti Hilla Rudanko sanoo, että arkkitehdit ovat hyviä sovittamaan erilaisten ihmisryhmien intressejä yhteen, mutta heiltä ei löydy suoria vastauksia taidemuseon tulevaisuuteen.

- Isompia päätöksiä ei kuitenkaan saa paeta arkkitehtien selän taakse. Varsinainen museon syntyprosessi käydään, kun taidemaailma, kaupunkilaiset ja tilaaja pääsevät samaan pöytään keskustelemaan, Hilla Rudanko sanoo.

Ehkä tässä saman pöydän ääreen istumisessa toteutuu myös yksi taidemuseon tehtävistä. Tulevaisuuden taidemuseo on ennen kaikkea julkinen tila, jossa ihmiset päätyvät keskustelemaan toistensa kanssa.

Kultakuume-ohjelmassa keskustellaan tiistaina 9.12.2015 klo 15.05 siitä, millainen tulevaisuuden taidemuseo voisi olla. Keskustelemassa ovat Kaj Kalinin ja Hilla Rudangon lisäksi kuvataiteilija Terike Haapoja.

Lisää aiheesta:
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/02/guggenheim-ehdotuksille-tuli-heti-lempinimet

  • Media tahtoo olla sosiaalinen

    Facebookin merkitys kasvaa myös Aristoteleen kantapäälle

    Me teemme ohjelmaa, jonka sisältöön te voitte vaikuttaa! Kuuntelijoidemme ilmiantoja, vinkkejä ja toiveita saapuu runsaasti niin sähköiseen kuin perinteiseen postilaatikkoon. Kiitos siitä!

  • Seitsemän nuorta kapinallista

    Seitsemän veljeksen uudet tulkinnat

    Mitä jos ei luettaisikaan Seitsemää veljestä suomalaisen 1800-luvun talonpoikaiselämän roisina kuvauksena, vaan tulkittaisiin veljeksiä yhteisöön sopeutumattomina kapinallisina tai peräti hylkiöinä, muukalaisina ja suvaitsevaisuuden opettajina. Saitko sinäkin Aleksis Kiven Seitsemän veljestä -romaanin luettavaksesi äidinkielen tunnilla?

  • Purevan hauska Huovinen

    Veikko Huovisen huumori ei ole hampaatonta

    Veikko Huovinen oli vain 24-vuotias luodessaan korpifilosofi Konsta Pylkkäsen. Havukka-ahon ajattelija saattaisi olla rasittava kaveri oikeassa elämässä, mutta kirjallisena hahmona hän on täydellinen.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri

  • Siri Kolu: Joukossa ryhmyys tiivistyy

    Pelaammeko ryhmässä aina sitä tuttua paikkaa?

    Kirjailija Siri Kolu kyllästyi kirjurin rooliin, ja pohtii millä tavoin ryhmä ja sen toiminta kehittyisivät, jos ryhmäroolit menisivät säännönmukaisesti kiertoon?

  • Media tahtoo olla sosiaalinen

    Facebookin merkitys kasvaa myös Aristoteleen kantapäälle

    Me teemme ohjelmaa, jonka sisältöön te voitte vaikuttaa! Kuuntelijoidemme ilmiantoja, vinkkejä ja toiveita saapuu runsaasti niin sähköiseen kuin perinteiseen postilaatikkoon. Kiitos siitä!

  • Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Vuosisadan kirja on Sinuhe egyptiläinen

    Yleisö on äänestänyt Vuosisadan kirjaksi Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Onnea, Sinuhe! Voittaja julkistettiin Vuosisadan kulttuurigaalassa 18.10.2017. Toiseksi eniten ääniä sai Väinö Linnan Tuntematon sotilas ja kolmanneksi Väinö Linnan trilogia Täällä Pohjantähden alla.

  • Kuinka helppoa olikaan hermostuttaa kaikki! Avaruusromua 22.10.2017

    Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki?

    Ne olivat laitteita, joilla oli helppo saada läheiset raivon partaalle. Niissä oli usein normaalia pienempi pianokoskettimisto, jonkin verran automatiikkaa ja melko hupaisia soundeja. Ne olivat pieniä muovisia kosketinsoittimia. Varsinkin 1980- ja 90-luvuilla niihin törmäsi siellä täällä. Useimmiten niiden nimi oli Casio. Miltä kuulostaa neljällä vanhalla Casiolla tehty musiikki? Entä kun musiikkia tehdään kolmella rikkakasvilla? Miltä kuulostavat pujo, hevonhierakka ja pelto-ohdake? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Virolainen muusikko Raul Saaremets muistelee karua neuvostoaikaa: “Oikeus musiikkiin riistettiin minulta”

    Melodija-levy-yhtiö päätti mitä Virossa kuunneltiin.

    Neuvostoliitossa musiikkia tuotettiin vain valtiovallan tarkan kontrollin alla. Vuonna 1964 perustettiin kulttuuriministeriön alainen Melodija, joka oli maan ainoa levy-yhtiö lähes 30 vuotta. Sen alaisuudessa toimi käytännössä koko musiikkiteollisuus: levytysstudiot, levyjen valmistus ja jakelu, levykaupat sekä promootio.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 5: Ensimmäinen kosketus

    Jonni Roos tekee ensimmmäiset sahaukset ja höyläykset.

    Puutavaraa hankittuani, aihioita katseltuani ja luettuani kitaranrakennusta koskevia kirjoja koitti vihdoin sitten se odotettu päivä, jolloin astuin ensi kertaa Omnian Nikkariverstaan ovesta sisään.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 6: Parhaat mahdolliset neuvot

    Jonni Roos saa neuvoja kitaranrakentamiseen Kari Niemiseltä.

    Koska olen aloittelija, tarvitsen parhaat mahdolliset neuvot. Kitaranrakentaja Kari Nieminen tekee Versoul-tuotemerkillä kitaroita maailman huipulle. Mm. Rolling Stonesin Ronnie Woodilla ja ZZ Topin Billy Gibbonsilla on useita Niemisen rakentamia kitaroita. Kari koputtelee tuomaani ruusupuuotelaudan aihiota, ja kuuntelee. Helähdys on soiva ja se soi melko korkealta.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 4: Puutavarakaupassa

    Jonni Roos menee ihan oikeaan puutavaramyymälään.

    Kerroin aikaisemmassa blogauksessani, että ostin kitaran rungon valmiiksi höylättynä ja liimattuna lankunpalana, ja sain vielä lisäksi kolme pitkälle tehtyä runkoaihiota kaupan päälle. Stratocaster- ja telecaster -tyyppiset kitarat tehdään usein lepästä, ja ostamani lankku on kotimaista tervaleppää. Kaulaan tarvitaan kuitenkin kovempaa ja jäykempää puuta, ja näissä kitaroissa tyypillinen kaulapuu on vaahtera.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 3: Työkaluja, neuvoja ja kirjallisuutta

    Jonni Roos kertoo, mistä löysi kitaranrakennustietoa.

    Olen jo muutamien vuosien ajan ostanut halvalla eteen tulevia puutyökaluja ilman sen kummempaa tarkoitusta. Päätettyäni rakentaa kitaran, uskoin niille tulevan käyttöä. Autotallin perukoilla minulla oli avaamaton käsisirkkeli pakkauksessaan, pienehkö yläjyrsin, pienoispora ja akkuporakone. Rakentamisen alkuvaiheessa näiden käyttökelpoisuus kitaranrakennukseen oli kuitenkin minulle epäselvää.

  • Kitaranrakennusblogi, osa 2: Lentävä lähtö

    Jonni Roos ostaa runkoaihion ensimmäiseen kitaraansa.

    Kitaranrakennukseni sai lentävän lähdön. Muusikoiden.net -ilmoituspalastalla Esa ilmoitti myyvänsä kitaran rungoksi soveltuvan palan tervaleppää.