Pop Liisa -ohjelman vuoden 1976 joulujakson päätteeksi juontaja Vesa-Matti Loiri tulkitsi klassikkokappaleen poikkihuilulla säestäen. Esitystä ennen Loiri pääsi vitsailemaan juontajaparinsa Mikko Alatalon joululahjatoiveen kustannuksella.
Paimenpoika tunnetaan myös sen alkusanojen mukaan nimellä Jäi toiset aamulla nukkumaan. Kappaleen on säveltänyt Mikael Nyberg. Kappaleen sanoitus on Immi Hellénin käsialaa ja sen tv-esityksen sovituksesta sekä Loirin säestyksestä vastasi Esa Helasvuo.
kun otin konttini naulastaan
kiiruhdin karjoteille.
Mä kutsuin Herttaa ja Helunaa,
ne seuras torveni toitantaa,
ja metsä soitteli meille, soitteli meille.
Mä tunnen polkuja paljonkin,
jo kesän karjaani paimensin,
en eksynyt konsaan vielä.
Mä tiedän ruohoisat syöttömaat
ja ahonrintamat marjakkaat
ja rannat siintävät siellä, siintävät siellä.
Hellén kirjoitti sanoituksen pohjalta myös samannimisen, pidemmän runon.
Ennen Loirin voimakasta tulkintaa, kuultiin ohjelman loppukevennyksenä Pop Liisan juontajakaksikon Loirin ja Mikko Alatalon hyvän joulun toivotus suomalaisille. Loiri pääsi myös leukailemaan Alatalon paljastamalla joululahjatoiveella, jonka johdosta kaksikolla oli vaikeuksia pitää pokkaansa.
Katso myös
- Vesa-Matti Loiri: Sydämeeni joulun teen
- Vesku Loirin ja Otto Donnerin Jätkien joululaulu
- UMO svengaa pikkujoulutunnelmissa
- Lumiukon Avaruus-laulu on joulun taianomainen tunnussävel
- Mike Monroen joulubiisinä Lennonin rauhanklassikko
- Paimenpoika (sanoitukset) (fi.wikisource.org)
- Paimenpoika (runo) (fi.wikisource.org)