Hyppää pääsisältöön

Hannes Hynönen ja mediamylläkkä

Kävin tapaamassa Hannes Hynöstä jo marraskuun puolivälissä. Vierailin hänen kodissaan ennen kohtalokkaita Linnan juhlia, jotka nostivat tämän kohta 102-vuotiaan sotaveteraanin keskelle hurjaa mediamylläkkää. Eilen soitin Hanneksen Matti-pojalle ja kyselin, miten Hannes on kohinan ottanut. ”Tykkäähän tuo”, kuului vastaus. ”Mutta sama Hannes hän on kuin ennenkin. ”

Tapasin Hannes Hynösen Mikkelissä jo melkein kuukausi sitten. Ei ihme, että tanssi sujui linnassa – Hannes asuu hissittömän talon kolmannessa kerroksessa. Alhaalla odottaa rollaattori, mutta portaat sujuvat kävellen. Hannes Hynönen on ollut leski neljä vuotta. Hän asuu edelleen omassa kodissaan. Ruokapalvelu tuo ateriat.

”Liikunta tahtoo nykyään jäädä liian vähälle,” Hannes pahoitteli. ”Jos en käy ulkona, niin ainakin kävelen pari kertaa päivässä nuo raput. Semmoiset 180 rappua minä kävelen kyllä varmaan joka päivä.”

102 vuotta. Ajatelkaas.

”Kyllä vanhuus on ihanaa aikaa, kun sen näin voi käyttää.” Hannes jatkoi. ”On mieli terve ja terve olen muutenkin.”

Teräsvaari sairasti syöpää yli 20 vuotta, mutta selätti taudin. Terveenä hän on elänyt jo kymmenen vuotta.

”Muiden on varmaan vaikea kuvitella sitä ilosanomaa. Olen niin tyytyväinen elämääni ja tavattoman hyvilläni tästä jatkoajasta.”

Samaan hengenvetoon Hannes siteeraa värssyä.

”Elämän mulle siks annoit vaan, että ois se kaunis aikanaan.”

Hannes syntyi torpparin pojaksi Joroisilla tammikuussa 1913. Silloin elettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa, Venäjän keisarikunnan autonomisessa osassa. Harvoin tapaa ihmistä, jolla on omakohtaisia muistoja vaikkapa 1918 kansalaissodasta.

”Sitä ei usko miten pienen pojan mieleen jäi ihmiset, miten ne käyttäytyivät siihen aikaan, kapinan aikaan. Ne kulkivatkin melkein varpaisillaan tuvassa ja kun ne keskustelivat, ne keskustelivat varovasti niin, ettei kukaan vaan olisi kuullut. Mitään iloisia ihmisiä ei ollut. Miten ne jäivätkin pojan mieleen ne ilmeet ja kaikki.”

Hannes on elänyt kaikki Suomen lähihistorian tärkeät tapahtumat. Talvi-ja jatkosodan rintamalla palvellut Hannes avioitui ja hänestä tuli seitsemän lapsen isä. Leivän perheelle hän hankki maanviljelijänä. Harrastajateatteri on aina ollut hänen sydäntään lähellä.

Kysyn, vieläkö hänellä on unelmia.

”Kuule. On semmoinen unelma että kun minä olen nähnyt omaisteni kuolemat, että minä saisin lähteä yhtä rauhassa kuin minun isäni. Ettei minulla olisi mitään katkeruutta maailmaa tai elämää kohtaan. Että minä olisin kuoleman hetkellä yhtä tyytyväinen kuin tänä päivänä.”

Mutta ei Hanneksella toistaiseksi ole kiire minnekään. Haastattelun jälkeen juodaan kahvit ja isännän vaatimuksesta fingerporilliset konjakkia. Skoolaamme pitkälle, hauskalle elämälle.

”Ei ikä ole mikään este elämälle”, sanoo Hannes veitikkamaisesti.

Hanneksen tapaaminen jätti hyvän mielen ja lämmön sydänalaan. On siinä perspektiiviä. 102 vuotta.

Ihmisten hullaantumisesta päätellen kaipaamme näinä aikoina Hanneksen kaltaisia ihmisiä. Linnan kutsuihin palatakseni; valtakunnassa ei kaikki ole tyystin pielessä, jos juhlien jälkeen puhutaan muustakin kuin daamien puvuista. Hanneksesta, vaikka.

Katso, mitä Hannes ajattelee nuorisotyöttömyydestä.

Kommentit

Uusimmat sisällöt - Puoli Seitsemän