Hyppää pääsisältöön

Sibeliuksen amerikkalaiset elämänkertojat

Jean Sibelius.
Jean Sibelius. jean sibelius

Vuonna 1941, keskellä toista maailmansotaa, newyorkilainen kustantaja Henry Holta julkaisi kirjan nimeltä Finlandia: The story of Sibelius. Teos oli ensimmäinen Yhdysvalloissa julkaistu täysimittainen Sibelius-elämäkerta, ja sen ajoitus oli tuskin sattuma. Kirjan tekijä oli mies nimeltä Elliot Arnold (1912-1980), joka toimi tuolloin New York World Telegram -lehden toimittajana.

Elliot Arnold on kiinnostava elämänkertoja. Hän oli ennen muuta kirjailija ja lehtimies. Hän oli kirjoittanut esikoisromaaninsa Two loves (Kaksi rakkautta) jo 18-vuotiaana. Finlandia-kirjansa Arnold oli suunnitellut lähinnä nuoria lukijoita varten. Kirjan kuvitti amerikkalainen taiteilija ja kirjankuvittaja Lolita Granahan (1908-1991), alkuperäiseltä nimeltään Lolita Katherine Wadman, jonka voimakkaat mustavalkoiset piirrokset säveltäjästä ja kuvitelluista suomalaismaisemista edustavat tyypillistä lastenkirjojen tyyliä .

Vuosi 1941 muutti kuitenkin Elliotin elämän. Joulukuun 7. päivänä japanilaiset pommittivat Pearl Harborin, ja pian sen jälkeen Elliot pestautui USA:n armeijaan. Hänet komennettiin ilmavoimiin, tehtävänään mm. osallistua kahden virallisen ilmavoimien historiikin kirjoittamiseen. Teokset olivat Mediterranean sweep (Tulta Välimerellä) ja Big business (Suuri tehtävä). Neljän armeijavuoden päätteeksi kenraali Douglas MacArthur myönsi Arnoldille pronssitähden, ja hänet kotiutettiin kapteenin arvon kera.

Tuotteliaan kirjailijan novelleja julkaistiin jopa Playboyssa

Arnold oli tuottelias kirjailija: romaaneja, novelleja ja artikkeleita syntyi tiheään. Sotavuosien aikana hän sai valmiiksi kaksi romaania, Commandos (Iskujoukot, 1941) ja First comes courage (Ensimmäisenä tulee rohkeus, 1943). Sitten seurasivat Blood brother (Veriveli), Time of the Gringo (Gringojen aika), Flight from Ashiya (Pako Askiasta), A night of watching (Yövartio), The proving ground (Koetuskenttä) ja The Camp Grant massacre (Camp Grantin verilöyly). Samaan aikaan useita hänen novellejaan julkaistiin Valituissa paloissa sekä - peräti - Playboyssa.

Tässä ei ollut kuitenkaan kaikki. Muutamasta hänen tarinastaan tehtiin filmikäsikirjoituksia. Vuonna 1950 Twentieth Century Fox toi teattereihin filmin Broken arrow (Katkennut nuoli), joka perustui Arnoldin romaaniin Veriveli. Sen pääosassa näytteli James Stewart, ja kuuluisana apassipäällikkö Geronimona esiintyi Jay Silverheels, joka tuli sittemmin Amerikan televisioyleisölle tutuksi Tontona, Yksinäisen ratsastajan uskollisena intiaanikumppanina.

Filmi oli sodan jälkeisistä lännenelokuvista ensimmäinen, joka otti kantaa intiaanien puolesta, ja se saikin Elokuvakäsikirjoittajien liiton palkinnon ja kolme Oscar-nimitystä sekä voitti Golden Globe -palkinnon 'parhaana kansainvälistä yhteisymmärrystä edistävänä elokuvana'.

Arnoldin tyyli oli vangitseva ja voimakas

Tässä Jean Sibelius uhmasi elämää, ja ilmensi samalla koko kansan uhmaa Venäjän tyranniaa vastaan.

Entä millainen elämänkertoja Arnold oli? Hänen tyylinsä oli vangitseva ja voimakas, mieleen tulevat määreet kuten jäntevä, väkevä ja lennokas. Hän kuvaili Sibeliuksen Satua mahtavaksi sävelrunoelmaksi, joka laulaa voimallisesti uljuudesta ja ritarien teoista. Ensimmäisestä sinfoniasta hän kirjoitti: ”Tässä Jean Sibelius uhmasi elämää, ja ilmensi samalla koko kansan uhmaa Venäjän tyranniaa vastaan.”

Arnoldin eloisa teksti saikin historian elämään. Näin hän kuvaili Suomen kansalaissodan kauhuja: ”Jäinen tuuli ulvoi Tuusulanjärvellä, ja helmikuun lumipyörteet syöksyivät ilman halki; aseitten äänet kantautuivat lähitienoilta: kaikkialla oli kuolemaa, tuhoa ja vihaa. Sibelius istui työhuoneessaan, pää painettuna syvälle käsivarsien väliin. Edessään hänellä oli nuottiarkkeja, joiden viivastot olivat täynnä säveliä, pieniä mustia merkkejä, jotka puhuivat vihasta, raivosta ja epätoivosta.”

Jäinen tuuli ulvoi Tuusulanjärvellä, aseitten äänet kantautuivat lähitienoilta. Kaikkialla oli kuolemaa, tuhoa ja vihaa.

Arnold nojautui aikansa parhaisiin Sibelius-lähteisiin: Karl Ekmaniin, Bengt von Törneen, Rosa Newmarchiin ja Olin Downesiin. Hän liitti mukaan myös luettelon saatavilla olevista Sibelius-levytyksistä ja sirotteli tekstiinsä Kalevalan säkeitä.

Ei voi olla ajattelematta, etteikö Sibelius olisi pitänyt pitää tästä elämäkerrastaan. Siinä näyttäytyy lakikirjoihin läpeensä kyllästynyt voimakas mies, joka tarttuu miehuutensa voimalla viuluun - tai mieskuoron ohjaimiin.

Viisi painosta ja uudistetun version suunnittelu

Mutta ennen kaikkea, Arnold ihaili suuresti kohdettaan. Tämä ilmenee kirjan jokaisessa luvussa. Se on silmiinpistävää myös kirjeessä, jonka hän kirjoitti Sibeliukselle vuonna 1946. Siinä Arnold halusi ”välittää omalle amerikkalaiselle kansalleen jotakin siitä innosta ja rakkaudesta, jota hän tuntee teidän musiikkianne, maatanne ja läheistä suhdettanne omaa kansaanne kohtaan.”

Elämäkerrasta suunniteltiin myös elokuvaa.

Arnoldin Finlandian menekki niin hyvä, että siitä täytyi ottaa peräti viisi painosta. Myös uudistettua versiota suunniteltiin. Tämän johdosta Arnold lähettikin kirjan Sibeliukselle pyytäen tältä mahdollisia korjauksia. Säveltäjä ilmeisesti suostui tehtävään, sillä Arnoldin seuraava kirje ilmaisi aidon ilon siitä, että Sibelius tunsi kirjailijan tavoittaneen jotakin hänen musiikkinsa ja hänen kotimaansa hengestä. Elämäkerrasta suunniteltiin myös elokuvaa, joskaan aie ei toteutunut.

Olisi hyvin mielenkiintoista saada nähdä Sibeliuksen kirje korjausehdotuksineen ja lisäyksineen, mutta se ei ole säilynyt. Joulukuun 8. päivänä 1955 Arnold kirjoitti suruissaan, että tulipalo oli tuhonnut koko hänen arkistonsa, mukana myös Sibeliuksen omistuskirjoituksella varustettu valokuva.

Surullisen kuuluisa Harold Johnsonin elämäkerta

Arnold oli ensimmäinen ja värikkäin Sibeliuksen amerikkalainen elämäkerturi, mutta ei toki viimeinen. Vuonna 1956 New Yorkin Filharmoninen seura julkaisi kirjasen nimeltä 'Sibelius, sinfonikko'. Sen oli kirjoittanut Sibeliuksen esitaistelija Olin Downes (1866-1955), joka ehti tarkistaa teoksen koevedokset kuolinvuoteellaan. Teos alkaa elämäkerrallisella kuvauksella, ja sitä seuraavat sinfonioiden, tärkeimpien sävelrunojen ja viulukonserton käsittelyt. Useimmat 'tosiasiat' ja terävät näkemykset olivat ennestään tuttuja Downesin lehtiartikkeleista, kritiikeistä, luennoista ja radiolähetyksistä.

Juuri nuo alati toistuvat mainesanat loivat pohjan kaikkein laajimmalle ja surullisenkin kuuluisalle amerikkalaiselle Sibelius-elämäkerralle, Harold Johnsonin (1915-1985) teokselle Jean Sibelius.

Musiikinhistorian opetustyön ohella Johnson kokosi laajimman Sibelius-aineiston kokoelman Suomen ulkopuolella

Johnson oli opiskellut Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Eräässä elämänsä vaiheessa hän oli suunnitellut episkopaalisen papin uraa, mutta hänestä tuli kuitenkin tutkija ja musiikinhistorian professori.

Vietettyään kaksi vuotta Fulbright-stipendiaattina Suomessa, Johnson palasi Yhdysvaltoihin ja sai viran Butler-yliopistossa Indianopolissa, Indianassa. Musiikinhistorian opetustyön ohella Johnson kokosi laajimman Sibelius-aineiston kokoelman Suomen ulkopuolella; se koostui painetuista partituureista, käsikirjoituskopioista, kirjoista, artikkeleista ja valokuvista. Vuonna 1982 Johnson jäi eläkkeelle ja muutti Floridaan. Juuri ennen 70. syntymäpäiväänsä hän liukastui matkalla lentokentälle ja kuoli kaatumisen aiheuttamiin jälkiseurauksiin.

Johnson luonnehti Sibeliusta kiittämättömäksi sekä ystäviään että suosijoitaan kohtaan.

Harold Johnsonin elämäkerta, osuvalta nimeltään Jean Sibelius, julkaistiin vuonna 1959 Alfred A. Knopfin kustantamana. Kirja aiheutti Suomessa pienoisen sensaation. Johnson luonnehti Sibeliusta kiittämättömäksi sekä ystäviään että suosijoitaan kohtaan. Edelleen hän vihjaisi, ettei Sibelius tuntenut sympatiaa nuorten säveltäjien vaikeuksia kohtaan ja että hän oli peitellyt suomalaisesta kansanmusiikista ottamiaan vaikutteita. Kuten Johnson itse sanoi, hän pyrki supistamaan Sibeliuksen 'kuolevaisten mittoihin'.

Vanhaa romanttista kulttuuria edustavat säveltäjät - kuten Sibelius - joutuivat armottoman kritiikin kohteiksi

Johnsonin elämäkerta oli oireellinen niistä voimista, jotka maailmansodan jälkimainingeissa pyyhkäisivät yli Amerikan yliopisto- ja säveltäjäpiirien ja osittain yli koko läntisen musiikkimaailman. Monet säveltäjät, kriitikot ja intellektuellit, pettyneinä kulttuuriin, joka ei ollut tuottanut vain yhtä vaan kaksi maailmansotaa, tervehtivät ilolla Stockhausenin ja Boulezin radikaaleja musiikkikokeiluja. 'Vanhaa' romanttista kulttuuria edustavat säveltäjät - kuten Sibelius -, joita oli loputtomasti edistetty, soitettu ja - mikä pahinta - kohotettu ikonin asemaan, joutuivat armottoman kritiikin kohteeksi.

Johnson pyrki supistamaan Sibeliuksen 'kuolevaisten mittoihin'.

Johnsonin kirja oli kuitenkin kaukana 'armottomasta' ja se palveli useita tärkeitä päämääriä. Yhtäältä se tarjosi terveellisen vastalääkkeen sille palvonnalle, joka hämärsi Sibeliuksen todellista lahjakkuutta.

Toisaalta Johnson oli ensimmäinen Sibelius-elämänkertoja - kaikki kielialueet mukaan luettuina - joka kiinnitti huomiota sellaisiin ensisijaisiin lähteisiin kuin säveltäjän käsikirjoituksiin ja kirjeenvaihtoon. Hän teki myös tärkeitä löytöjä, jäljittäen mm. Ödlan (Sisilisko) -näyttämömusiikin alkuperäisen partituurin, ja perusti analyysinsä paljolti ajan suomalaisen lehdistön, aikakausjulkaisujen ja kritiikkien huolelliseen tutkimiseen (toisin kuin Arnold tai Downes, Johnson pystyi lukemaan Suomen molempia kieliä). Johnson kokosi myös siihen asti täydellisimmän teosluettelon, jonka hän myöhemmin uudisti ja julkaisi erillisenä.

Kiitos Johnsonin kirjan, jota Sibeliuksen suku piti vääristelevänä, säveltäjän tyttäret kääntyivät Erik Tawaststjernan puoleen.

Entä mikä on hänen ehkä tärkein saavutuksensa? Se on Erik Tawaststjernan suuri Sibelius-elämäkerta. Herää varmaan kysymys: kuinka niin? Kiitos Johnsonin kirjan, jota Sibeliuksen suku piti vääristelevänä, säveltäjän tyttäret kääntyivät Erik Tawaststjernan puoleen ja pyysivät tätä kiireellisesti kirjoittamaan tasapainoisen ja täydellisen kuvauksen merkittävän lähiomaisensa elämästä. Ja siinä onkin arvokasta perintöä kerrakseen.

Glenda Goss

Sibelius-tutkija Glenda Dawn Goss.
Sibelius-tutkija Glenda Dawn Goss. Kuva: Yle 2012. glenda dawn goss

Glenda Dawn Goss on amerikkalainen musiikintutkija, joka tuli Suomeen 1980-luvun lopulla tutkiakseen Sibeliusta. Gossin englanninkielinen Sibelius-elämäkerta ilmestyi v. 2009. Radiosarja Sibelius ja Amerikka kuultiin Yle Radio 1:ssä kesällä 2008, suomennos Martti Haapakoski.



#sibelius150

Sarjan osat:
Sibelius ja Hollywood
Sibeliuksen amerikkalaiset elämänkertojat
Bostonin Sibelius-kultti
Olin Downes - Sibeliuksen apostoli
Sibelius ja kapellimestari Antonia Brico
Aallottaret – sävelrunoelma Amerikkaa varten
Maailman ensimmäinen Sibelius-seura
Kullervo-sinfonia ja amerikkalaiset
Suomen leijona ja Venäjän karhu
Samuel Barber ja Jean Sibelius
Eräs Huckleberry Finn
Sibelius, sikarit ja Louis Armstrong

Lue myös - yle.fi:stä poimittua