Milena Huhta ja Enni Koistinen perustivat Facebookin Eläinvideokerho-ryhmän rakkaudesta eläinvideoihin. Eläinvideokerhossa eläinrakkaat ihmiset postaavat omien lemmikkikuviensa lisäksi myös linkkejä netin hauskoihin eläinvideoihin.
Ryhmä on poikkeuksellisen positiivinen verrattuna moniin muihin
some-ryhmiin. Ylläpitäjien on tarvinnut puuttua vain muutaman kerran
sisältöihin.
- Eläinvideokerhossa
on vain kaksi sääntöä, eli ei kuolleita tai kärsiviä eläimiä, eikä eläintavaroita
tai eläinsisustustuotteita. Pitkään kuitenkin pärjättiin säännöittäkin, kiitos
ryhmässä vallitsevan yhteisymmärryksen. Ehkä sama aaltopituus neutraloi kaikki
ikävät kommentit, Eläinvideokerhon perustajajäsen Milena Huhta kertoo YleX:lle.
Aluksi Eläinvideokerho
eli EVK keskittyi netistä löydettyyn valmiiseen sisältöön, mutta nykyään suuri
osa postauksista on myös käyttäjien omia lemmikkejä tai eläinkohtaamisia. Huhta uskoo,
että hauska sisältö pitää ilkeilijät loitolla.
- On vaikeaa
olla kärttyinen, kun katsoo videon, jossa koirat tanssivat ruokatanssia tai
kakadu joraa Backstreet Boysien tahtiin.
Mediatutkija
Veijo Hietalan mukaan eläimistä ja luonnosta tykkäämistä pidetään automaattisesti positiivisena
asiana nykykulttuurissa, samaan tapaan kuin pikkulapsista tykkäämistä.
- Perimmäinen
syy on varmaankin se, että pikkulapset ja eläimet koetaan viattomina ja siksi söpöinä ja söpöily on ylipäätään suosittu trendi
nettivideoissa ja liittyy usein juuri pörröisiin eläimiin. Viattomuus videoissa
tarkoittaa sitä, että toisin kuin ihmiset, eläimet eivät esiinny. Niillä ei ole
taka-ajatuksia, kuten videoissa nähtävillä ihmisillä vaan kaikenlaiset
kommellukset tapahtuvat niille tahattomasti. Se jos mikä on katsojan
näkökulmasta täysin puhdasta, viatonta hauskuutta, josta ei voi muuta kuin
tykätä, Hietala kommentoi YleX:lle.
Mediatutkijan
mukaan eläinvideoiden suosio perustuu samaan kuin luontodokumenttien suosio eli
ne ovat turvallisia valintoja katsojille.
- Kaikenlaiset
ohjelmat - dokumentit mukaan lukien - synnyttävät useimmiten ristiriitaisia
reaktioita ja niitä seuraavia saatetaan arvostella ja leimata jopa typeriksi.
Luonto on kuitenkin kaikenlaisten ideologisten ristiriitojen ulkopuolella. Se ei
ole hyvä tai paha, se vain on. Niinpä nykyisen vihreän ajattelun
aikakaudella tuskin kukaan pitää luonnosta ja eläimistä kiinnostunutta typeränä,
vaan pikemminkin valistuneena, Hietala sanoo.
Eläinvideokerhossa etenkin kissat
ovat hyvin suosittuja eläimiä, kuten netissä muutenkin. Söpöjen kuvien lisäksi
erityisesti puhuttavat kesäkissat ja löytöeläimet. Ryhmässä puhutaan eläimistä
usein hellittelynimillä: koira saattaa olla koiro, kissa puolestaan kisse ja
ponia voi kutsua poneksi.
Kommenttien perusteella monet tuntuvat hakevan ryhmästä piristystä
päiväänsä.
- IHANAAA!!! MIELIPIRISTYIKOVASTISAUKOSTA!
Huhta kuvaa eläinvideoita parin
minuutin eskapismiksi eli todellisuuspaoksi arjesta, jolloin töiden tai
koulupapereiden parissa puurtamisen välissä voi katsoa muutaman videon ja saada
lisäenergiaa.
- Joskus kyse voi olla siitäkin,
että vain uppoutuu sen pariin, kuinka ihmeellinen luonto oikeastaan on. Joku
taika videoissa on pakko olla, kun niiden ympärille järjestetään festivaaleja
ja EVK:ssakin on tällä hetkellä noin 6 000 jäsentä.
Ryhmän
jäsenet haluavat myös jakaa lemmikkien hassun käyttäytymisen muiden kanssa.
- Ohessa Fasu halaa nitojaa ja
kehrää kuin viimeistä päivää.
- Mä meen vessaan. Laitan oven
kiinni. Yksi kissa pyytää sisään. Avaan oven. Laitan oven kiinni. Toinen kissa
haluaa sisään. Eka kissa haluaa ulos. Avaan oven. Sit jäädään kaulailemaan. Mä
haluaisin jo oven kiinni. En tiedä missä kolmas on.
Huhta pitää hyvinä eläinvideoina
sellaisia videoita, jotka herättävät positiivisia tunteita ja tuovat iloa
arkeen. Hyvä eläinvideo on hänen mielestään myös napakka ja hauska.
- Esimerkiksi pesukarhu, joka
varastaa kissanraksuja tai julkkiskissa Maru, jolla on tarve ahtautua sille
liian pieniin laatikoihin. Videon kuuluu myös mennä pääsääntöisesti eläimen
hyvinvoinnin ehdoilla. EVK:n jäsenet ovat aina tarkkoina huomauttamassa, jos
jokin video tuntuu siltä, ettei sen eläin voi hyvin, vaikka päällisin puolin
kaikki vaikuttaisi kivan söpöltä. Tällöin herää keskustelua eläinten kohtelusta
ja ihmisen tunteiden projisoinnista niihin.
Hietalan mukaan lemmikkivideot luovat kaupunkilaiselle
nykyihmiselle illuusion yhteydestä luontoon ja samalla jonkinlaisesta luonnon
hallinnasta.
- Kun
oma koira tai kissa osoittaa aitoa kiintymystään ja tottelee kuuliaisesti
isäntäänsä tai emäntäänsä tai kun eläin käyttäytyy videolla ihmismäisesti, se
pelottava ja arvaamaton luontokin tuntuu ihan kotoiselta ja turvalliselta –
kesytetyltä, Hietala perustelee.
Eläinvideokerhon sisällä on myös
muodostunut omia ”julkkiseläimiä”. Suosituimpiin lemmikkeihin kuuluvat muun
muassa Coco-Matias ja Ohto-kissa.
- Coco-Matias sai valtavasti
tykkäyksiä jalolla olemuksellaan. EVK:ssa onkin päässyt syntymään omia
minijulkkiksia. Coco-Matiaksen ohella mainittakoon lyttynaamainen Ohto-kissa.
Kissavideot saavat helposti paljon tykkäyksiä ja jo melkein netin maskotiksi
nousseet Shiba-inu -rotuiset koirat keräävät peukutuksia.