Hyppää pääsisältöön

Saara Cantell: Hämäränhyssyyn

Saara Cantell
Saara Cantell Kuva: Yle/Jyrki Valkama saara cantell

Elämme hämäriä aikoja. Etelä-Suomessa aurinko sinnittelee joulukuussakin sen verran horisontin yläpuolella, ettei kaamos ole täydellinen. Lumen puuttuessa, märkinä ja sumuisina päivinä, joita tänä vuonna on totisesti riittänyt, muutaman tunnin ”valoisa aika” on kuitenkin käytännössä pelkkää harmaata hämäryyttä.

Tämähän on oikeasti se kohta vuodenkierrossa, jolloin meidän tulisi käpertyä kodin suojiin. Jos eläisimme edes jotenkuten luonnollisesti, keskittyisimme näillä leveysasteilla nyt lepäämään ja keräämään voimia seuraavan kevään koitoksiin. Valoisat ja lämpimät kuukaudet käyttäisimme töissä ahkerointiin, ja syksy kuluisi aineellisessa ja henkisessä sadonkorjuussa. Pitkän ja pimeän talven aikana hissuttelisimme lämpimissä kotipesissämme, pienien puhdetöiden parissa puuhastellen, varastoja hiljalleen tyhjennellen. Kompensoisimme ympäröivää kylmää synkkyyttä kynttilän valossa tarinoita kertoen.

Talviset tarinat ovat erilaisia kuin kesän valossa kasvaneet. Hämärä kihisee satuja, myyttejä ja kertomuksia. Ja päivän valon puuttuessa hämärässä elävät maagiset hahmot uskaltautuvat lähemmäksi ihmisasutuksia kuin koskaan muulloin. Pimeiden tuntien hallitessa toden ja tarun lainalaisuudet keikahtavat, ja meidän arkiset itsestäänselvyytemme kyseenalaistetaan. Joulun lähestyessä vahvistuvat tonttujen lisäksi myös maahiset ja muinaiset hiidet, peikot, haltijat ja kummitukset. Me emme vain tunnusta niitä enää.

Pitkän ja pimeän talven aikana hissuttelisimme lämpimissä kotipesissämme, pienien puhdetöiden parissa puuhastellen, varastoja hiljalleen tyhjennellen.

Tahkomme valottomien päivien läpi kiireisinä ja kalpeina keinovalojen loisteessa. Pysähtymisen ja käpertymisen sijaan stressaamme kovemmin kuin koskaan muulloin. Kieltäydymme näkemästä katuvalojen välisiin varjokohtiin kätkeytyviä kummajaisia. Suljemme kotioven perässämme, mutta emme silti tunne olevamme täysin turvassa. Sillä hämärän väki vaistoaa pelkomme ja hiipii sen kutsumana uniimme. Tähän aikaan vuodesta heräämme pimeään aamuun valmiiksi väsyneinä. Kirkasvalolamput ja pillereiksi purkitetut aurinkovitamiinit eivät riitä karkottamaan hämärän hämmentämää ahdistusta.

Kiireen keskellä hämärä paljastaa rumimmat puolensa: hämäryys onkin pelkkää sekavuutta, epäselvyyttä ja sumeita ajatuksia. Väärinkäsityksiä, rajojen hämärtymistä oikean ja väärän välillä.

Hämärinä aikoina poliitikot tekevät päivänvaloa huonosti kestäviä päätöksiä. Äänestävät taas kerran uuden ydinvoimahankkeen puolesta, leikkaavat lapsilisiä.

Hämärinä aikoina yksittäisten ihmisten voimavarat hupenevat hereillä sinnittelyyn niin ettei ihmissuhteiden hoitamiselle jää aikaa. Koskaan eivät vanhemmat huuda niin paljon lapsilleen kuin joulun lähestyessä. Milloinkaan eivät puolisot tiuski toisilleen yhtä kylmästi kuin kaamoskuussa. Näinä päivinä pinnat kiristyvät työpaikoilla katkeamispisteisiin, ja paineet purkautuvat kaahailuihin, tönimiseen ja tuupintaan niin kaduilla kuin kaupoissa.

Ainoa keino selvitä läpi tämän harmaanmustan vuodenajan olisi lopettaa pakoilu ja antautua hämärälle.

Hämärän aikaan moni hakee harhaista lohdutusta alkoholista tai suklaasta. Ylensyönnin aiheuttamaa itseinhoa on kuitenkin valottomana aikana vielä vaikeampi kestää kuin muulloin. Ja päihtyneenä sotketaan pahimmillaan oman lisäksi läheistenkin elämä. Hämärässä heikkona heiluessa tulee helposti tehneeksi kaikesta aina vain sumeampaa.

Ainoa keino selvitä läpi tämän harmaanmustan vuodenajan olisi lopettaa pakoilu ja antautua hämärälle. Lakata suorittamasta lumetonta talvea. Suostua suvantovaiheeseen. Sillä silloin kun emme sitä tee, menetämme mielenrauhamme, ja olemme vaarassa vaipua masennukseen. Mutta jos siinä onnistumme, voimme löytää koko hämärän haltijan viitanpoimuihin kätkeytyvän kauneuden. Hämäränhyssyhän on yksi suloisempia suomenkielen sanoja. Nauttikaamme siitä.

  • Kertovatko suomalaiset rivot paikannimet enemmän nimien keksijöistä kuin itse paikoista?

    Suomen paikat on nimetty käyttäjien kokemuksien perusteella.

    Suomessa on 2944 paska-sanan sisältävää paikannimeä. Rivot paikannimet hihityttävät tai närkästyttävät kartanlukijoita. Miksi sukupuolielimet ja eritteet ovat olleet niin yleisesti nimeäjien käytössä? Paikkojen nimeäminen on perustunut yleensä joko kuvailemaan mitä ko. paikka muistuttaa muodoltaan, sen käyttökelpoisuuteen tai johonkin vahvaan kokemukseen paikassa.

  • Avaruusromua: Kuunnellaan jääleinikkiä!

    Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit?

    Onko kasveilla sielu? Muun muassa tätä pohti antiikin filosofi Aristoteles, ja oli sitä mieltä, että ei. Ei ole. Kasvit ovat kyllä eläviä, mutta eivät samalla tavoin kuin eläimet tai me ihmiset. Kasvit elävät erilaista elämää, selitti Aristoteles, ja puhui kasvisielusta ja sen luonteesta. Suomalainen Band of Weeds tekee musiikkia kasvien äänistä. Miltä kuulostavat pohjoisen uhanalaiset kasvit nuokkuesikko ja jääleinikki? Toimittajana Jukka Mikkola.

  • Avaruusromua: Lisää tilaa ajattelulle!

    Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin.

    Sana jooga on sanskriitin kieltä ja se tarkoittaa ihmisen ja kaikkeuden välistä yhteyttä. Muinaisen Intian joogit opettivat, että ihmisen kehon, tietoisuuden ja hengityksen välillä on yhteys. Joogaa harjoittamalla he pyrkivät tasapainoon: syvään keskittyneeseen tilaan, joka rauhoittaa kehon ja mielen. Musiikki on myös ollut keino etsiä sisäistä rauhaa ja tasapainoa. Musiikilla ja mietiskelyllä on pitkä yhteinen historia. Eikä ole mikään ihme, että musiikki ja jooga ovat kohdanneet monella taholla. Tapani Rinne tekee musiikkia, joka rauhoittaa ja antaa tilaa ajattelulle. Musiikkia, joka hengittää joogan tahtiin. Toimittajana Jukka Mikkola.

Uusimmat sisällöt - Kulttuuri