Hyppää pääsisältöön

Venäjän politiikka ei tuo ystäviä

tunnuksettomat venäläissotilaat tarkistavat siviiliasuisten ukrainalaissotilaiden papereita Belbekin sotilastukikohdan portilla Krimillä
Venäläissotilaat tarkistavat siviiliasuisten ukrainalaissotilaiden henkilöllisyyksiä Belbekin sotilastukikohdassa Krimillä. Venäjä miehitti Ukrainalle kuuluvan Krimin ennen kansanäänestystä ja niemimaan liittämistä itseensä. tunnuksettomat venäläissotilaat tarkistavat siviiliasuisten ukrainalaissotilaiden papereita Belbekin sotilastukikohdan portilla Krimillä Kuva: Marko Lönnqvist miehitys

Kun Venäjä vuosi sitten syksyllä julisti moldovalaiset viinit tuontikieltoon, oli viesti selvä. Moldovaa näpäytettiin siitä, että maa halusi lähentyä EU:n kanssa. Pian Moskova kielsi ukrainalaisten suklaiden ja monien muiden tavaroiden maahantuonnin. Kaikki tämä tapahtui ennen kuin Venäjä kaappasi Krimin ja Ukrainan tilanne kärjistyi avoimeksi sodaksi, jossa Venäjä on osapuolena.

Taustalla oli Venäjän turhautuminen häviöönsä kumppanuuskilvassa EU:n kanssa. Venäjä on kehittänyt Euroopan Unionin kilpailijaksi oman Euraasian unionin, johon se on houkutellut mukaan entisiä neuvostotasavaltoja. Ikävä kyllä juuri kukaan ei halua Venäjän liittolaiseksi. Toistaiseksi mukaan on saatu vain Valko-Venäjä ja Kazakstan, joiden lisäksi liittymisvuorossa ovat nyt Armenia ja Kirgisia.

Venäjän johto on omaksunut geopoliittisen ajattelutavan, jonka mukaan länsi on rikkonut kylmän sodan jälkeisen voimatasapainon

Valko-Venäjä ja Kazakstan ovat taloudellisesti täysin riippuvaisia Venäjästä. Armenia oli jo ehtinyt neuvotella kumppanuussopimuksen valmiiksi EU:n kanssa, mutta päätti luopua siitä Moskovan voimakkaan painostuksen takia. Vaikutusta oli kaikesta päätellen myös sillä, että Venäjä teki demonstratiivisen suuria asekauppoja Armenian verivihollisen Azerbaidžanin kanssa.

Venäjän johto on omaksunut geopoliittisen ajattelutavan, jonka mukaan länsi on rikkonut kylmän sodan jälkeisen voimatasapainon samalla kun NATO on laajentunut ja EU lähentyy Moldovan tai Ukrainan kaltaisia entisiä neuvostotasavaltoja. Tämän logiikan mukaan länsimaat ovat syyllisiä ja Venäjän toimet Krimillä ja muualla Ukrainassa ovat vain välttämätön ja ymmärrettävä vastatoimi.

Etupiiriajattelu ei kunnioita pieneten maiden itsenäisyyttä

Voimapoliittisen etupiiriajattelun suurimpia ongelmia on, että se ei kunnioita valtioiden itsenäisyyttä. Pieni maa ei siis käytännössä voi itse päättää, haluaako se kuulua lännen vai Moskovan leiriin. Jos se ei hyvällä tajua asemaansa, käy kuten Ukrainalle nyt tai Georgialle vuonna 2008.

toimittaja marko lönnqvist istuu maidan-mielenosoittajiksi puettujen nukkien kanssa penkillä kiovassa.
Nykyinen myllerrys alkoi Kiovan mielenosoituksista Ukrainasta. Kuvassa kirjoittaja Kiovassa keväällä 2014 toimittaja marko lönnqvist istuu maidan-mielenosoittajiksi puettujen nukkien kanssa penkillä kiovassa. Kuva: YLE kiova

Venäjä joutuu turvautumaan voimapolitiikkaan, koska sen vetovoimatekijät ovat heikkoja. Harva naapurimaa haluaa aidosti kuulua Venäjän liittolaisiin. Hieman yksinkertaistaen sanottuna EU:n jäseneksi pyritään ja päästään pitkän neuvotteluprosessin jälkeen. Venäjän liittolaiseksi joudutaan pakosta.

Kylmän sodan paluusta on viime aikoina puhuttu paljon. Nykyinen tilanne muistuttaa toisen maailmansodan jälkeistä aikaa myös voimapolitiikan suhteen. Stalinin Neuvostoliitto loi Itä-Eurooppaan oman etupiirinsä ja satelliittivaltioiden verkoston samalla kun Baltian maat miehitettiin ja liitettiin suoraan Neuvostoliittoon. Länsi-Euroopan maat päätyivät pääsääntöisesti lännen leiriin.

Sodan jälkeen monissa Euroopan maissa kommunistit saivat vaalivoittoja, mutta lopulta tuolloinkin lännen aidot vetovoimatekijät olivat voimakkaammat kuin neuvostoimperiumin – niin yksilö- kuin valtiotasolla. Moskovan liittolaisilta ei tosin halukkuutta silloinkaan kyselty.

Pakottamiseen perustuva liittolaisuus ei ole kestävällä pohjalla

Kun toteuttaja on voimissaan, tuntuu voimapoliittinen etupiirirakennelma toimivalta. Mutta uhkailuun ja pakottamiseen perustuva liittolaisuus ei kuitenkaan voi koskaan olla kestävällä pohjalla. Pakotetun ystävyyden alle jää aina tyytymättömyyttä ja katkeruutta, joka joudutaan tiukan paikan tullen tukahduttamaan voimakeinoin. Neuvostovalta teki näin esimerkiksi Unkarissa vuonna 1956 ja Tšekkoslovakiassa vuonna 1968.

Nyt taloudellisesti ja sotilaallisesti vahvistunut Venäjä haluaa selkeästi palauttaa Neuvostoliiton valtapiirin rippeistä mahdollisimman paljon takaisin itselleen.

Kun Neuvostoliitto alkoi 1980-luvun lopulla natista liitoksissaan, sen satelliitit ryhtyivät heti pyristelemään irti Moskovan vaikutuspiiristä. Berliinin muuri kaatui ja muutaman vuoden päästä entiset Neuvostoliiton liittolaiset olivat jo EU:n ja Naton jäseniä.

Tuolloin Neuvostoliitosta itsenäistyneet Euroopan puoleiset tasavallat jäivät Baltian maita lukuun ottamatta harmaalle vyöhykkeelle. Esimerkiksi Ukrainassa, Moldovassa, Georgiassa ja Armeniassa on käyty jatkuvasti sisäistä vääntöä ulkopolitiikan suunnasta ja nyt niskan päällä on useimmissa maissa länsisuuntaus.

Tshekin kansallismuseon julkisivu Vaclavin aukiolla. Pyhän Vaclavin patsas ja Vaclav Havelin kunniaksi ripustettu banneri.
Tšekin kansallismuseon seinässä Prahan Vaclavin aukiolla kunnioitetaan Vaclav Havelia. Vankilassa istunut kirjailija nousi presidentiksi ja luotsasi silloisen Tšekkoslovakian osaksi länttä. Tshekin kansallismuseon julkisivu Vaclavin aukiolla. Pyhän Vaclavin patsas ja Vaclav Havelin kunniaksi ripustettu banneri. Kuva: Marko Lönnqvist havel

Vladimir Putin on luonnehtinut Neuvostoliiton hajoamista viime vuosisadan pahimmaksi geopoliittiseksi katastrofiksi. Nyt taloudellisesti ja sotilaallisesti vahvistunut Venäjä haluaa selkeästi palauttaa Neuvostoliiton valtapiirin rippeistä mahdollisimman paljon takaisin itselleen.

Moskova on pannut kovan kovaa vasten. Itä-Ukrainan separatistien välityksellä Venäjä käy sotaa Ukrainaa vastaan ja selkeä viesti on, että Venäjä ei missään nimessä salli Ukrainan liittyä Natoon. Peli on niin kovaa, että Ukrainan osalta lopputulos voi olla mikä tahansa. Vain yksi asia on varma: vilpittömiä liittolaisia Venäjä ei tälläkään kertaa saa.

Marko Lönnqvist

Kommentit