Hyppää pääsisältöön

Universumin ainoa Kimmo Pohjonen

Kimmo Pohjonen 50-vuotisjuhlakonsertissaan
Kimmo Pohjonen 50-vuotisjuhlakonsertissaan Kuva: Rajoitettu käyttöoikeus, Yle Kuvapalvelu: Karl-Mikael Björklid yle live: kimmo pohjonen special

Rosetta-luotain on löytänyt komeetan pinnalta merkkejä elämästä, kerrotaan uutisissa. Ehkäpä myös musiikkiin on tarttunut sen pinnalta jotain ulkoavaruuden tilasta, järjestyksestä ja rytmistä. Vaikka mitä tekemistä sillä on Kimmo Pohjosen kanssa?

Omissa mielikuvissani paljonkin. Hänen soolokonserttiensa kosminen myrsky voisi hyvin olla scifi-elokuvan tunnusmusiikkia tai planetaarion loppuhuipennus. Mustanpuhuvalla lavalla riuhtova Pohjonen on kuin Mad Max, selviytyjä tulevaisuuden maailmasta, aseinaan haitari ja efektit, joilla hän monistaa seinille kiipeäviä uusia ääniä kuin Matrixin agentti Smithejä.

Ja kuitenkin universaalin sävelkielen löytäneen, nyt 50-vuotiaan Kimmo Pohjosen juuret ovat syvällä kotimaan turpeessa, Viialan pikkupitäjässä, jossa hän syntyi 16. huhtikuuta 1964. Isä soitti harmonikkaa ja vei poikansa Viialan harmonikkakerhoon ja humppabändiin. Pohjonen on kertonut joskus hävenneensä instrumenttiaan kaveriporukassa. Enää ei ole tarvinnut.

”Kun soittoharrastus alkoi mennä vakavammaksi, piti hypätä suoraan klassiseen musiikkiin”, Pohjonen muistelee. ”70-luvulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Lähdin Helsinkiin musiikkilukioon ja näin tulevaisuuteni klassisen musiikin soittajana. Olin pyrkimässä Sibelius-Akatemian solistiselle osastolle, mutta viime hetkellä päätin vaihtaa uuteen kansanmusiikin osastoon. Näin heidän matineansa, ja se muutti totaalisesti valitsemani suunnan.”

Akateemiset opinnot eivät ole vieneet Kimmo Pohjoselta katu-uskottavuutta. Hänet on nähty runttaamassa kurttuaan Ismo Alanko Säätiön kaltaisten rockbändien riveissä, ja agitaattorina vastakulttuuritempauksissa esimerkiksi soittaessaan kerjäläisiksi leimattujen romanimuusikoiden kanssa Helsingin kaduilla.

Wikipedian mukaan Kimmo Pohjosen musiikkia on kuultu ”improvisaation, rockin, kansanmusiikin, avantgarden, klassisen musiikin sekä tanssin ja mediataiteen yhteydessä”. Vaikka ympäristöt ovat erilaisia, Pohjonen vetää ja työntää aina tinkimättömästi omalla tyylillään. Hänen kokoamassaan laboratoriossa törmäytetään toisilleen vieraita atomeja, jolloin syntyy jotain uutta ja mielenkiintoista. Usein lopputulos pyörii Helsingin Sanomien kriitikon Samuli Tiikkajan sanoin ”mahtipontisuuden ja hypnoottisuuden ympärillä”.

Kimmo Pohjosen suurimpia ansioita suomalaisessa musiikkikentässä on, että hän on raivannut polkuja toisistaan eristäytyneiden leirien välille. Pelimannien ja rokkareiden, klasarien ja jazzareiden, jopa täysin ventovieraiden maailmojen, kuten musiikin ja urheilun tykö. Kun yhteisen esityksen visio on selkeä ja innostava, ei tarvitse miettiä mihin porukkaan kukin kuuluu. Kaikki jakavat omat eväänsä.

Niin – esitys. Se on avainsana, kun puhutaan Pohjosesta. Hänen esityksensä eivät ole tavanomaisia keikkoja tai konsertteja. Ne ovat performansseja, joissa teatterinkaltainen valo- ja äänisuunnittelu, puvustus, maski ja kampaus sekä roolihenkilön elekieli nousevat merkitysten luojina musiikin rinnalle. Pohjosen stailaus syntyi alun perin Manipulator-teokseen, jonka hän valmisti multimediataiteilija Marita Liulian kanssa Kiasmaan. Hame, liivi ja maiharit jäivät pysyvästi päälle. Kun Pohjonen pukee roolivaatteensa, hän astuu näyttämön hiukkaskiihdyttimeen hikisenä, lihaksikkaana ja peräänantamattomana. Syntyy illuusio jostain toisesta todellisuudesta.

Klusterista maamoottoreihin

Kimmo Pohjosen omaleimainen musiikki alkoi hahmottua hänen valmistellessaan soolokonserttia vuonna -96. Sämplääjä ja lyömäsoittaja Samuli Kosmisen kanssa hän perusti käänteentekevän Kluster-duon, jossa Tapani Rinne kantoi kortensa kekoon vahvana taustavaikuttajana albumien Kielo (1999) ja Kluster (2002) tuottajana.

Pohjosen elektroninen surround-soundi löysi 2000-luvun puolivälissä uusia sovelluksia KTU-yhtyeessä. King Crimsonissa kannuksensa ansainneet amerikkalaiset progeveteraanit Pat Mastelotto ja Trey Gunn olivat jäseninä triossa, joka räjäytti myös rockyleisön tajunnan erityisesti live-keikoilla. Säveltäjänä Pohjonen otti haltuun myös klassisen musiikin jousisoittimet tehdessään yhteistyötä Tapiola Sinfoniettan ja Kronos Quartetin kanssa teoksissaan Kalmukki ja Uniko. Näiden kunnianhimoisten hankkeidensa ansiosta Pohjonen on saanut suomalaisen musiikkiviennin tuen niin kauan kuin sitä on tehty.

Saavutukset musiikintekijänä ovat tuoneet Kimmo Pohjoselle Pro Finlandia -mitalin, kolme ehdokkuutta BBC Radio 3 Music Awards -palkinnoille sekä kaksi ehdokkuutta Pohjoismaiden neuvoston musiikkipalkinnolle. Hänen uransa onkin aidosti kansainvälinen. Esimerkiksi vuonna 2014 esiintymismatkat ovat vieneet Yhdysvaltoihin, Meksikoon, Portugaliin, Ranskaan, Saksaan, Puolaan, Romaniaan ja Viroon. Toista saman kaliiberin harmonikansoittajaa on vaikea löytää koko maailmasta.

Kimmo Pohjosen aution saaren musiikkia

”Koko ajan noin kahdeksan keikkaa kymmenestä on suuntautunut ulkomaille”, kertoo Pohjonen. ”Olen esiintynyt todella vähän harmonikkafestivaaleilla. Yleensä konsertit ovat musiikkifestivaaleilla, joiden pääaiheena on joko maailmanmusiikki, elektro, jazz tai klassinen musiikki. En luokittele omaa musiikkiani mihinkään näistä. Minulla on ollut hyvä säkä, etten ole tipahtanut väliin vaan sopinut kaikkiin.” Pohjosella onkin useita erilaisia ja erikokoisia projekteja tai konserttikokonaisuuksia, mitä tarjota tapahtumajärjestäjille.

Kimmo Pohjosen 50-vuotisjuhlallisuudet huipentuivat 26.9.2015 Tampere-talon Isossa salissa. Konsertti tarjosi läpileikkauksen hänen monitahoiseen taiteilijakuvaansa pienimuotoisesta pelimannimeiningistä suurieleiseen spektaakkeliin. Tovereista nähtiin mm. Arto Järvelä (Pinnin pojat), Heikki Laitinen (Murhaballadit), tanssijat Minna Tervamäki ja Reijo Kela, Helsingin Nelsonin painijat sekä Rämsöön moottorimiehet maatalouskoneineen. Pohjosen tyttäret Saana ja Inka olivat mukana esiintyjinä ylpeän isän rinnalla. Yle Teema lähettää konsertin joulupäivänä.

Juhlavuoden aikana Kimmo Pohjosesta kertova dokumenttielokuvaa Soundbreaker (ohj. Kimmo Koskela) on esitetty jo 30 maassa. Jakelua kiihdyttää elokuvan ympärille rakennettu iTunes-applikaatio, johon liittyy myös muuta sisältöä musiikista valokuviin ja esittelyteksteihin. Puuhamiehenä on toiminut Pohjosen pitkäaikainen manageri, Teksasista Suomeen kotiutunut Phillip Page.

Nykyhetken uutuutena on syntynyt kahden populaarimusiikin auteurin kokoonpano pohjonen alanko. Mutta millaisia käänteitä on lupa odottaa seuraavaksi Kimmo Pohjosen tarinaan? Nostamme haastattelussa katseen tähtiin ja ennustamme tulevaisuutta. ”Satsaan samaan asiaan kuin viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana. Teen sellaista musiikkia, mikä itseäni kiinnostaa. En sellaista, minkä arvelen kiinnostavan yleisöä.”

Lue ja katso myös: Virtuoosi Kimmo Pohjonen kannustaa improvisoimaan

Dokumenttiprojekti: Soundbreaker
Joulupäivänä 25.12.2014 klo 19.00 Yle Teema

Yle Live: Kimmo Pohjonen special
Joulupäivänä 25.12.2014 klo 20.25 Yle Teema

Toimittaja: Mika Kauhanen

In English

  • Anssi Kelan lyriikka vakuutti ja liikutti

    Anssi Kela löysi vanhan menestysreseptin

    Tällä kertaa kokonaan kotimaisessa Levylautakunnassa oli mukana monen hittiartistin uutta tuotantoa. Uusia lauluja olivat kuuntelemassa Diandra, Samuli Laiho ja Pekka Laine. Äänestyksen tulos ja kommentit 1. Anssi Kela: Ilves 26 pistettä (Anssi Kela) Diandra: Ei tätä voinut ruveta analysoimaan, jäi vaan kuuntelemaan. Tarina vei heti mukanaan.

  • Kylie Minoguen kantrivalssi ja Maj Karman rokkileka

    Kylie Minoguen kantrivalssi Levylautakunnan voittaja

    Levylautakunnan arvioille alttiiksi valikoitui viikon uutuuksista mm. Australian lahja pop-maailmalle, tuore laulaja-lauluntekijä ja kotimainen rokkijyrä. Arvionsa antavat Ylen Juha-Pekka Sillanpää, Susanna Vainiola ja Jyrki Koskenseppä. Äänestyksen tulos ja kommentit 1.

  • Kolme sointua riittää tangokuninkaillekin

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela

    Tangokuninkaat Jukka Hallikainen ja Marko Maunuksela ovat yhdistäneet voimansa duoksi, joka alkaa keikkailla yhdessä ja levyjäkin on tekeillä. Levylautakunnassa Marko ja Jukka saavat arvioitavakseen viikon uutudet. Tämän duon täydentää trioksi toimittaja Maija Salminen. Pisteet ja kommentteja 1.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua