"Pitkä, oudon mutkikas nenä kulmikkailla hollantilaiskasvoilla. Katse täynnä moitetta huonosti opetellun Schumannin ja kömpelön Bachin takia." Näillä sanoilla kansanlaulaja Judy Collins on kuvaillut Antonia Bricoa (1902-1989), naista, jonka pyrkimykset nousta maailmanluokan kapellimestariksi toivat hänelle kovin myöhäsyntyisen maineen, mutta kylläkin pitkän ystävyyssuhteen Jean ja Aino Sibeliuksen kanssa.
Ensimmäinen naiskapellimestari Berliinin filharmonikkojen historiassa
Olemukseltaan jossakin määrin pelottava Brico syntyi pian yhdeksännentoista vuosisadan vaihduttua: vuosi oli 1902 ja paikka Rotterdam Hollannissa. Jäätyään orvoksi kaksivuotiaana Brico sijoitettiin kasvatuskotiin, ja hänelle annettiin uusi nimi Wilhelmina Wolthus. Muutamaa vuotta myöhemmin hän muutti kasvatusvanhempiensa mukana Yhdysvaltoihin. Ja siellä, erään ulkoilmakonsertin jälkeen, saivat alkunsa Bricon kapellimestarinhaaveet.
Jäätyään orvoksi kaksivuotiaana Brico sijoitettiin kasvatuskotiin, ja hänelle annettiin uusi nimi Wilhelmina Wolthus
Wilhelmina otti takaisin alkuperäisen nimensä Antonian. Vuonna 1923 hän päätti yliopisto-opintonsa Berkleyssä, Kaliforniassa, ja matkusti tämän jälkeen kuudeksi vuodeksi Saksaan. Hän kirjoittautui Berliinin Musiikkikorkeakouluun ja opiskeli yksityisesti orkesterin johtamista Karl Muckin opastuksella.
Brico suoritti kapellimestarindebyyttinsä vuonna 1930 Berliinin filharmonikkojen johtajana ollen samalla ensimmäinen naiskapellimestari tämän orkesterin historiassa. Ura jatkui pian muualla Euroopassa, mm. Riiassa ja Varsovassa. Vuonna 1932 hän palasi Amerikkaan ja asettui New Yorkiin.
Työttömien ja naisten orkesterit
Antonia Bricosta tulikin aluksi lähes muotiasia
Antonia Bricosta tulikin aluksi lähes muotiasia. Tuolloisina pulavuosina muusikkoja oli runsaasti vailla työtä. Hiljattain perustettu työttömien soittajien orkesteri, Musicians Symphony (Muusikkojen sinfonia) etsi kapellimestaria, ja Antonia kiinnitettiin virkaan.
Palkkoja ei pystytty maksamaan, mutta konsertin tuotto jaettiin soittajien kesken
Paria vuotta myöhemmin taas joukko naismuusikkoja kääntyi hänen puoleensa ja kysyi, voisiko hän johtaa pelkästään naissoittajista koottavaa orkesteria. Brico kääntyi rohkeasti Eleanor Rooseveltin, Yhdysvaltojen ensimmäisen naisen, puoleen ja sai tämän tuen hankkeelle. Sitten hän onnistui myös saamaan New Yorkin pormestarin Fiorello La Guardian ja tämän vaimon orkesterin tukijoiksi. Helmikuussa 1935 Brico johtikin New Yorkin Town Hallissa sadan naismuusikon yhtyeen, Women's Symphony Orchestran konsertin. Palkkoja ei pystytty maksamaan, mutta konsertin tuotto jaettiin soittajien kesken.
Todellisessa elämässäkin eri sukupuolet toimivat yhdessä, ja näin pitäisi olla myös musiikissa
Brico mainitsi myöhemmin, että kootessaan Naisten sinfoniaorkesterin hän osoitti todeksi sen seikan, että naiset olivat kykeneviä soittamaan mitä tahansa orkesterin soitinta, lyömäsoittimet mukaan luettuna, asia, jota tuolloin kovasti epäiltiin. Kun näyttö oli nyt saatu, Brico muutti orkesterin sekaorkesteriksi ja sen nimi muutettiin Naisten sinfoniaorkesterista Bricon sinfoniaorkesteriksi. "Todellisessa elämässäkin eri sukupuolet toimivat yhdessä, ja näin pitäisi olla myös musiikissa", Brico oli todennut.
(Antonia Brico & Mozart Festival Orchestra: Alkusoitto Mozartin oopp. Taikahuilu)
Suo anteeksi, all right, johdan Sibeliusta
New Yorkin musiikkipiirit olivat aika suppeat, joten oli luonnollista, että eteenpäin pyrkivä kapellimestari tuli tutuksi New York Timesin pääkriitikolle Olin Downesille. Ja toisaalta Downesin ensimmäinen vaimo Marion oli ollut perustamassa Muusikkojen sinfoniaorkesteria, jota Brico sittemmin johti. Downes antoi tuon tuostakin konserttilippuja Bricon käyttöön, ja he istuivat konserteissa usein vierekkäin. Kerran Brico lausahti Downesille, ettei tiennyt, mitä johtaisi seuraavassa konsertissaan. Ja Downes vastasi: "Miksi et johtaisi jonkin Sibeliuksen sinfonian?" "Sibelius?" Brico sanoi. "En tiedä Sibeliuksesta mitään, paitsi että tunnen Valse tristen ja Finlandian.” Downes miltei hyppäsi kattoon, jolloin Brico jatkoi: ”Suo anteeksi. All right, johdan Sibeliusta.”
Antonia Brico tapaa Sibeliuksen Ainolassa
Ja niin kävi, että vuonna 1937 Brico suuntasi kohti Suomea mukanaan suosituskirje Jean Sibeliukselle
Polvet kylmästä kalisten ja sydän pamppaillen läpimärkä Brico esittäytyi ilman ennakkovaroitusta Ainolan ovella
Saavuttuaan Helsinkiin hän nousi Järvenpään bussiin, joka jätti hänet syyskuun sateeseen keskelle ei mitään. Yrittäen epätoivoisesti saada itsensä ymmärretyksi kielellä, josta hän ei tiennyt mitään, Brico onnistui kuitenkin paikallisten avulla tilaamaan taksin, joka vei hänet Ainolaan.
Polvet kylmästä kalisten ja sydän pamppaillen läpimärkä Brico esittäytyi ilman ennakkovaroitusta Ainolan ovella. "Vapisin hirveästi", Brico muisteli, "tällaiselta varmaan tuntuisi, jos olisi menossa tapaamaan Beethovenia. Odottelin ja odottelin, kunnes huoneeseen vihdoin saapui tämä suunnaton mies, pitkä ja kookas, käsivarret levitettyinä, ja minä kävelin suoraan niiden sisään. Se oli rakkautta ensi silmäyksellä – tarkoitan ihailevaa rakkautta.”
Se oli rakkautta ensi silmäyksellä
"Joskus saa elää kokonaisen elämän kolmessa tunnissa", Brico kertoi. Tältä hänestä oli tuntunut, kun hän sai käydä läpi Sibeliuksen partituureja mestarin itsensä läsnä ollessa. Sitten rouva Sibelius pyysi häntä jäämään illalliselle. Tarttuen Bricoa molemmista käsistä Aino Sibelius katsoi häntä silmiin ja sanoi saksaksi: "On varmasti suurenmoista tavata hänet ensimmäisen kerran." Brico saattoi vain todeta, että Aino palvoi miestään.
Ja Brico yhtyi palvontaan. Palatessaan New Yorkiin hän oli ekstaasissa – ja energisempi kuin koskaan. Kahden kuukauden kuluttua hän johti Aallottaret, orkesterinaan Naisten sinfoniaorkesteri. Teosta ei ollut kuultu kaupungissa koko 1930-luvulla.
(Leif Segerstam & Helsingin kaupunginorkesteri: Sibeliuksen Aallottaret)
”Liebste Pappa und Mamma”
Hän aloitti Sibeliuksen kanssa kirjeenvaihdon, jota kesti aina säveltäjän kuolemaan saakka
Hän perusti Sibelius Choral Societyn (Sibelius-kuoroyhdistyksen), joka esitti yhdessä Naisten sinfoniaorkesterin kanssa Verdin Requiemin tammikuussa 1938. Samaan aikaan hän aloitti Sibeliuksen kanssa kirjeenvaihdon, jota kesti aina säveltäjän kuolemaan saakka. Se alkoi saksan kielellä lämpimin, joskin muodollisin tervehdyssanoin: ”Lieber Meister”, rakas mestari, mutta ajan mittaan Brico alkoi osoittaa sanansa molemmille Suomen musiikin ykköspuolisoille: ”Liebste Pappa und Mamma”, rakkaimmat pappa ja mamma. Hän oli ikään kuin vihdoin löytänyt oikeat vanhempansa lapsena menetettyjen tilalle. Yhdessä kirjeessään hän viittaa itseensä Sibeliusten "kuudentena tyttärenä". Eipä siis ihme, että teos, jota hän johti kerta toisensa jälkeen sekä Euroopassa että Amerikassa oli Pohjolan tytär.
Sibelius saattoi osoittaa jotakin jaksoa ja sanoa että 'diese Stil', tähän tyyliin, ja sitten hän lauloi sen
Brico jatkoi käyntejään rakkaiden Pappansa ja Mammansa luona läpi vuosien. Erään Ainolan käynnin jälkeen vuonna 1949 yksi hänen oppilaistaan muisteli, mitä opettaja oli sanonut Sibeliuksesta: ”...hän oli käynyt läpi seitsemättä sinfoniaa säveltäjän kanssa ja johtanut sen sitten Münchenissä, ja Sibelius oli kuullut sen radioinnin. Sanoin (siis oppilas) Bricolle, että tämän pitäisi kirjoittaa ylös, miten Sibeliusta pitäisi johtaa, olihan Olin Downes kerran väittänyt, ettei kukaan osaa johtaa Sibeliusta. Brico vastasi, ettei pystyisi siihen, koska säveltäjä ei itsekään pystynyt kirjoittamaan ohjeita paperille. Mutta hän pystyi laulamaan. Hän saattoi osoittaa jotakin jaksoa ja sanoa, että 'diese Stil', tähän tyyliin, ja sitten hän lauloi sen.”
On sanottu, että Antonia Bricolla oli elämässään kaksi suurta rakkautta. Ensimmäinen oli Jean Sibelius. Toinen taas oli Albert Schweitzer, jonka hän oli tavannut Goethen 200-vuotisjuhlissa Aspenissa, Coloradossa kesäkuussa 1949. Se oli alku toiselle pitkälle ja ihailevalle ystävyyssuhteelle, johon kuului perehtymistä Bachin musiikkiin Schweitzerin johdolla ja matkoja tämän sairaalaan Afrikkaan.
Antonia Brico oli syntynyt 50 vuotta liian varhain
Toisen maailmansodan alkaessa Bricon johtajanura alkoi taantua. New Yorkin filharmonikkojen ja Philadelphian orkesterin intendenttien mukaan Brico oli syntynyt 50 vuotta liian varhain. Oliko hän aikaansa edellä tai sovinismin uhri, kuten hän itse uskoi, vai eikö hän yksinkertaisesti ollut riittävän lahjakas puolustamaan paikkaansa? Kysymys on jäänyt avoimeksi.
Se mikä ei ole kyseenalaista, ovat ne lukuisat paikat ja kerrat, jolloin Brico toi Sibeliuksen musiikin laajojen kuuntelijapiirien ulottuville
Se taas, mikä ei ole kyseenalaista, ovat ne lukuisat paikat ja kerrat, jolloin hän toi Sibeliuksen musiikin laajojen kuuntelijapiirien ulottuville. Näin oli tapahtunut New Yorkissa, Denverissä (Coloradossa), jossa hän johti vuosia orkesteria, nykyiseltä nimeltään Denverin filharmonikot, ja Oaklandissa (Kaliforniassa), jossa hän luennoi Sibeliuksesta, sekä myös Euroopassa: Amsterdamissa, Frankfurtissa, Pariisissa, Salzburgissa, Stuttgartissa, Helsingissä, Tampereella ja Turussa.
Uudestisyntyminen elämän viimeisenä vuosikymmenenä
Kiitos monia palkintoja keränneen dokumenttifilmin nimeltä Antonia: Naisen muotokuva (Antonia: Portrait of a Lady) vuodelta 1974, Brico sai kokea uransa uudelleensyntymisen yli 80-vuotisen elämänsä viimeisenä vuosikymmenenä. Filmin ohjasi alussa mainittu Bricon oppilas Judy Collins yhdessä menestyksekkään Kummisetä-elokuvan leikkaajan Jill Godmilowin kanssa.
Vielä 77 vuoden iässä Brico johti Illinoisissa Peorian sinfoniaorkesteria, pääteos oli Sibeliuksen viides sinfonia
Elokuva herätti siinä määrin kiinnostusta, että vierailukutsuja alkoi sadella. Eikä Antonia Brico koskaan malttanut olla johtamatta Sibeliuksen musiikkia. Vielä 77 vuoden iässä hän johti Illinoisissa Peorian sinfoniaorkesteria; pääteos oli Sibeliuksen viides sinfonia, jota kohtaan tuntemansa suuren ihailun Brico onnistui – arvostelijan mukaan – täysin välittämän yleisölleen: ”Hän oli kuin huumaantunut musiikista, muuttuen lähes ajattomaksi ja aineettomaksi osaksi suurta luomisen kiertokulkua. Tulkinta hengitti, kasvoi ja paisui niin täyteen voimaa ja tunnetta, että tulos on lumoava, miltei pelottava.”
(Sakari Oramo & Radion sinfoniaorkesteri: Sibeliuksen viides sinfonia)
Glenda Goss
Glenda Dawn Goss on amerikkalainen musiikintutkija, joka tuli Suomeen 1980-luvun lopulla Sibeliuksen vuoksi. Gossin englanninkielinen Sibelius-elämäkerta ilmestyi 2009. Radiosarja Sibelius ja Amerikka kuultiin Yle Radio 1:ssä kesällä 2008. Tekstin suomennos Martti Haapakoski. Artikkelin nettitoimitus Laila Kangas.
#sibelius150
(Juttua muokattu 13.12.2014: otsikko muutettu)
Sarjan osat:
Sibelius ja Hollywood
Sibeliuksen amerikkalaiset elämänkertojat
Bostonin Sibelius-kultti
Olin Downes - Sibeliuksen apostoli
Sibelius ja kapellimestari Antonia Brico
Aallottaret – sävelrunoelma Amerikkaa varten
Maailman ensimmäinen Sibelius-seura
Kullervo-sinfonia ja amerikkalaiset
Suomen leijona ja Venäjän karhu
Samuel Barber ja Jean Sibelius
Eräs Huckleberry Finn
Sibelius, sikarit ja Louis Armstrong
