Hyppää pääsisältöön

Aallottaret – sävelrunoelma Amerikkaa varten

Valtamerialus Lusitania on saapunut New Yorkin satamaan vuonna 1907.
Valtamerialus Lusitania on saapunut New Yorkiin vuonna 1907. Valtamerialus Lusitania on saapunut New Yorkin satamaan vuonna 1907. Kuva: "The Lusitania at end of record voyage 1907 LC-USZ62-64956" by N. W. Penfield - Library of Congress Prints and Photographs Division, LC-USZ62-64956. valtamerialus

Kuumana kesänä 1913, kun maailma eli vielä rauhan aikaa, säveltäjä ja Yalen yliopiston maineikas musiikinprofessori Horatio Parker oli vierailulla Münchenissä. Hän lähetti sieltä Jean Sibeliukselle kirjeen, jonka mukaan hän liitti kolme runoa ja kysyi olisiko Sibelius halukas säveltämään nämä runot Amerikan koululaisia varten? Ja Sibelius oli.

Three songs for American schools ilmestyi Parkerin asteittain etenevässä musiikkikurssissa, joka julkaistiin Bostonissa vuonna 1916 nimellä Progressive Musical Series.

Horatio Parker oli siis itsekin säveltäjä ja hän tunsi hyvin Sibeliuksen musiikin. Liiankin hyvin, Sibelius ajatteli myöhemmin. Hän oli varma, että Parkerin ooppera Mona, joka oli voittanut vuonna 1911 Metropolitan-oopperan 10.000 dollarin palkinnon parhaasta amerikkalaisesta 'suuresta oopperasta', oli syntynyt hänen oman Tuonelan joutsenensa pohjalta. Sehän oli tarkoitettu myös osaksi oopperaa, joka ei tosin koskaan valmistunut.

Vaikutusvaltaiset ystävät kutsuivat Sibeliuksen Amerikkaan

Horatio Parkerilla oli kuitenkin vaikutusvaltaisia ystäviä. Näihin kuuluivat rikkaat musiikinystävät Carl ja Ellen Battell Stoeckel, jotka järjestivät omia musiikkijuhliaan Norfolkissa, Connecticutissa. Juhlille kutsuttiin aina tunnettuja kansainvälisiä nimiä, kuten Max Bruch, Samuel Coleridge-Taylor ja Ralf Vaughan Williams.

Parker suositteli Sibeliusta Stoeckeleille, jotka tarjoutuivatkin tilaamaan tältä sävellyksen musiikkijuhliaan varten

Samoihin aikoihin kun Sibelius hyväksyi laulutilaukset, Parker suositteli säveltäjää myös Stoeckeleille, jotka tarjoutuivatkin tilaamaan Sibeliukselta sävellyksen musiikkijuhliaan varten. Mitään muita ehtoja ei asetettu, kuin että sen olisi hyvä olla ”muodoltaan riittävän kevyt” esitettäväksi kesäkonsertissa. Sibelius suostui ehdotukseen.

Keväällä 1914 uusi sävellys syntyikin, nimeltään Rondo der Wellen (Aaltojen rondo). Stoeckel tiedusteli välittömästi, olisiko Sibelius halukas tulemaan tilaajien kustannuksella Amerikkaan ja johtamaan teoksen kantaesityksen, yhdessä säveltäjän muiden teosten kanssa? Ja uskomatonta: Sibelius vastasi: "Kyllä".

Ja uskomatonta! Sibelius vastasi: "Kyllä"

Rondosta Aallottariksi

Ja niin kävi, että toukokuussa 1914 Sibelius purjehti kohti Amerikkaa mukanaan uuden teoksen käsikirjoitus. Alun perin kolmiosainen Aaltojen rondo koki kuitenkin perinpohjaisia muutoksia.

Ensiksikin, teoksen nimi vaihtui. Huhtikuun loppuun mennessä siitä oli jo tullut Aallottaret. Nimi viittasi Gallénin vain muutamaa vuotta aikaisemmin vaaleanpunaa ja kultaa hehkuvalle kankaalle maalaamiin vietteleviin ja elinvoimaisiin naishahmoihin. Ja sitten, pitkällä valtamerimatkalla, Sibelius totesi, ettei vain hänen käsityksensä merestä ollut muuttunut, vaan myös hänen näkemyksensä koko sävellyksestä.

Teos supistui yksiosaiseksi – "sävellykseksi suurelle orkesterille" - mikä oli samalla sopusoinnussa matkan kohteen suuruuden kanssa.

Matkaan kohti New Yorkia

Vuonna 1914 Amerikan Yhdysvallat laajeni ennennäkemätöntä vauhtia. Parina lyhykäisenä kymmenlukuna, vuodesta 1880 vuoteen 1900, maan väkiluku oli kasvanut 50 miljoonasta 75 miljoonaan, ja kasvu jatkui yhä nopeana.

Matka Amerikkaan oli Sibeliukselle ylivoimaisesti pisin, minkä tämä oli koskaan tehnyt

Matka Amerikkaan oli Sibeliukselle ylivoimaisesti pisin, minkä tämä oli koskaan tehnyt. Kuitenkin suomalaiset olivat saapuneet sen rannoille jo vuosisatojen ajan. Vaikka vuotta 1638 pidetään suomalaisten varhaisimpana tulovuotena Delaware-joelle, on täysin mahdollista, että suomalaisia oli saapunut jo 'viikinkien' joukossa satoja vuosia ennen Kolumbusta.

Tunnetuin varhaisista suomalaisista Amerikan kävijöistä oli epäilemättä luonnontieteilijä Pehr (Pietari) Kalm, kuuluisan Carl von Linnén assistentti, jonka Turun yliopisto lähetti tutkimaan Uuden maailman kasvistoa vuonna 1747.

Upeita illallisia, autoja omaan käyttöön ja kohtaamisia huippuseurapiireissä

Delmonico-ravintolan sisäänkäynti, 5th Avenue, New York, 1908.
Delmonico-ravintolan sisäänkäynti, New York 1908. Delmonico-ravintolan sisäänkäynti, 5th Avenue, New York, 1908. delmonico-ravintola

Kukaan suomalainen ei ollut kuitenkaan vielä nähnyt sitä Amerikkaa, jollaisen Sibelius oli pian näkevä upporikkaiden ja sivistyneiden Stoeckeleiden vieraana. Oli illallisia Manhattanin kallishintaisissa Ritz-Carltonin ja Delmonicon ravintoloissa, harjoituksia Carnegie Hallissa, autoja omaan käyttöön, tyylikäs maaseutuasunto palvelijajoukkoineen, seurustelua Yalen professorien kanssa – joista monet puhuivat sujuvaa saksaa tai ranskaa – sekä illallisseurana henkilöitä, joiden kaltaisia ulkomaalaiset saavat vain harvoin tavata.

Näiden joukossa oli juuri kautensa päättänyt Yhdysvaltojen 27. presidentti William Howard Taft. Erikoista oli, että ainoa merkittävä uusenglantilainen, jolle Sibeliusta ei esitelty oli sinfonikko ja ikätoveri Charles Ives, Horatio Parkerin omaperäisin sävellysoppilas. Ehkä Sibeliuksen amerikkalaiset isännät pitivät Ivesia liiankin omaperäisenä.

Silti Stoeckelit näyttävät olleen mitä huomaavaisimpia isäntiä. He pyrkivät täyttämään vieraansa jokaisen mielijohteen ja huolehtivat siitä, että Sibelius sai tutustua Pohjois-Amerikan vaikuttavimpiin luonnonnähtävyyksiin: hänet vietiin retkelle Niagaran putouksille ja kauniille Housatonic-joelle, jota Charles Ives kuvaa teoksessaan Three Places in New England (Kolme Uuden Englannin paikkaa).

Joen yllä suhisevat tuulet ja sen mohikaanien kielestä johdettu soinnukas nimi kiehtoivat Sibeliusta. Jotakin niiden tenhovoimasta tuntuu kaikuvan myöhemmin myös sinfonisessa runossa Tapiola.

(Radion sinfoniaorkesteri, joht. Sakari Oramo)

Orkesteri on ihana!

Monien eurooppalaisten tapaan Sibelius oli odottanut, että Uudessa maailmassa kaikki olisi kovin pinnallista - pelkää 'bostonia ja ragtimea' kuten hän sanoi - mutta hän joutuikin toteamaan, että "Orkesteri on ihana!!! Se jättää jälkeensä kaikki joita Euroopassa saamme kuulla."

Sibelius teki puolestaan myös lähtemättömän vaikutuksen amerikkalaisiin. He hämmästelivät tämän moitteetonta pukeutumista, tuhlailevia ostoksia ja Uuden Englannin vanhojen virsisävelmien tuntemusta.

Amerikkalaiset hämmästelivät Sibeliuksen moitteetonta pukeutumista ja tuhlailevia ostoksia

Suuren vaikutuksen tekivät myös hänen pettämättömän hyvät käytöstapansa, hänen jyhkeä ympärysmittansa ja näyttävät kasvonpiirteensä sekä hänen puhetyylinsä: "Tämä laukoi nykiviä lauseita ja äkkinäisiä voimallisia lauseparsia - ranskaksi - ja katkaisi ne sitten yleensä ennen kuin ne ehtivät loppua", totesi eräs paikalla ollut.

Muutaman Amerikan viikon aikana kaikki ihastuivat suomalaiseen

Amerikkalaisia huvittivat hänen hauskat juttunsa, ja hänet miltei hukutettiin lahjoihin. Carl Stoeckel, joka raportoi vierailusta yksityiskohtia myöten, oli pannut merkille, että muutaman Amerikan viikon aikana kaikki ihastuivat suomalaiseen. "Oli uskomatonta seurata, kuinka hän veti puoleensa yhdenvertaisesti kaikkia ihmisiä", Stoeckel kirjoitti.

Filosofian kunniatohtoriksi

Korkein Sibeliuksen Amerikassa saama kunnianosoitus oli Yalen yliopiston myöntämä filosofian kunniatohtorin arvo, honoris causa. Kesäkuun 17. päivänä 1914 Sibelius marssi Finlandian, Kevätlaulun ja Valse tristen sävelten kaikuessa yliopiston promootiokulkueessa, puettuna liehuvaan mustaan silkkiviittaan, siniset tohtorinpäärmeet hihoissaan ja päässään musta neliskulmainen baretti. Juhlavan tapahtuman yleisölle selostettiin:

Hän on kääntänyt Kalevalan musiikin kansainväliselle kielelle

"Mitä Wagner on tehnyt muinaissaksalaisille taruille, sen on Tohtori Sibelius omalla vaikuttavalla tavallaan tehnyt suomalaisille myyteille. Hän on kääntänyt Kalevalan musiikin kansainväliselle kielelle."

Vierailun kohokohtana uutuusteoksen esitys

Amerikkalaisille Sibeliuksen vierailun kohokohta oli kuitenkin konsertti Norfolkin festivaalipaviljongissa. Sen ohjelmassa kuultiin Pohjolan tytär, Kuningas Kristian II -sarja, Tuonelan joutsen, Valse triste ja Finlandia sekä tietysti uutuusteos, Aallottaret.

Sibelius oli kirjoittanut teoksen todella suurelle orkesterille: huilujen lisäksi tarvittiin piccolo ja oboeitten lisäksi englannintorvi; puupuhaltimia hän vahvisti bassoklarinetilla ja kontrafagotilla, ja jousisektion rinnalle oli lisätty kaksi harppua. Lyömäsoitinosastoon kuului, rumpujen, kellojen ja triangelin lisäksi, myös glockenspiel eli kellopeli. Tällaisin soitinvalikoimin Sibelius tarjosi Uuden maailman yleisölle mitä mieleenpainuvimpia sointielämyksiä.

Se sai yleisön ensin haukkomaan henkeään, nousemaan sitten seisaalleen ja huutamaan innosta

Vaikka Sibelius oli luopunut uutuuden alkuperäisestä Rondo-nimestä, teoksessa oli edelleenkin rondomaisia piirteitä. Siinä on kaksi vastakkaista ja hitain liikkein vuorottelevaa aiheryhmää. Toista karakterisoivat tersseissä soittavat huilut, ja toista, kirmailevien harppuglissandojen yllä leijuvat oboet ja klarinetit. Kummassakaan ryhmässä ei ole säännöllisestä rytmistä tuntua eikä selkeää harmonista keskusta. Taito, jolla Sibelius johti Connecticutin kantaesityksen, sai kuitenkin sävelaaltojen voiman kasvamaan kasvamistaan kohti suurta loppuhuipennusta: se sai yleisön ensin haukkomaan henkeään, nousemaan sitten seisaalleen ja huutamaan innosta.

(Sinfonia Lahti, joht. Osmo Vänskä)

Ett stort slag för det finska slog jag

Sibeliuksen orkesterinjohto teki amerikkalaisiin yhtä syvän vaikutuksen kuin hänen musiikkinsa. ”Hän oli sulava, mutta samalla voimakas”, Stoeckel kertoi, ”ja hänen liikkeensä toivat mieleen mahtavan runonlausujan, joka ei antanut ítsestään selvyyksien kuten tahdinlyönnin kahlita itseään.”

Eräs toinen silminnäkijä taas kertoi, että Sibeliuksella oli ”ainakin yksi luonteenomainen liike, hän levitti käsivarsiaan vähin erin yhä kauemmaksi toisistaan, ikäänkuin kiskoen ääntä soittimista.”

Kun muusikot esittivät konsertin jälkeen Maamme-laulun, Sibelius vaikutti hyvin liikuttuneelta: ”En pidä tämän hymnin laulamista kunnianosoituksena itselleni, vaan maalleni”, hän sanoi Stoeckelille. Päiväkirjassaan säveltäjä ilmaisi asian vielä ytimekkäämmin:

”Ett stort slag för det finska slog jag!” kirjoitti Sibelius. ”Suuren lyönnin suomalaisuuden hyväksi löin!”

Glenda Goss

Sibelius-tutkija Glenda Dawn Goss.
Sibelius-tutkija Glenda Dawn Goss. Kuva: Yle 2012. glenda dawn goss

Glenda Dawn Goss on amerikkalainen musiikintutkija, joka tuli Suomeen 1980-luvun lopulla tutkiakseen Sibeliusta. Gossin englanninkielinen Sibelius-elämäkerta ilmestyi v. 2009. Radiosarja Sibelius ja Amerikka kuultiin Yle Radio 1:ssä kesällä 2008, suomennos Martti Haapakoski.



#sibelius150

Sarjan osat:
Sibelius ja Hollywood
Sibeliuksen amerikkalaiset elämänkertojat
Bostonin Sibelius-kultti
Olin Downes - Sibeliuksen apostoli
Sibelius ja kapellimestari Antonia Brico
Aallottaret – sävelrunoelma Amerikkaa varten
Maailman ensimmäinen Sibelius-seura
Kullervo-sinfonia ja amerikkalaiset
Suomen leijona ja Venäjän karhu
Samuel Barber ja Jean Sibelius
Eräs Huckleberry Finn
Sibelius, sikarit ja Louis Armstrong

Kommentit
  • Dessy luottaa pienten asioiden suuruuksiin

    Dessy luottaa pienten asioiden suuruuksiin

    Belgialaisen säveltäjä-sellisti-kapellimestari Jean-Paul Dessyn (s. 1963) tuore julkaisu vakuuttaa. Äänitteen keskiössä on viime vuonna valmistunut Sielunmessuja-teos.

  • Senfterin kamarimusiikkiteoksissa riittää vielä pöyhittävää

    Senfterin kamarimusiikkiteoksissa riittää vielä pöyhittävää

    Säveltäjä Johanna Senfterin (1879–1961) musiikkia on kuultu äänitteillä harvakseltaan. Senfter jakoi sävellysopettajansa Max Regerin tavoin harmonisen ja sävellysteknisen tekotavan, joka oli luonteeltaan varsin toisenlainen kuin samoihin aikoihin nousuaan tekevän Wienin toisen koulukunnan musiikillinen ajattelu.

  • Peacocke sulauttaa tyylejä luontevasti

    Peacocke sulauttaa tyylejä luontevasti

    Uusiseelantilainen säveltäjä Gemma Peacocke on omintakeinen tekijä, joka on luonut erilaisista tyylillisistä elementeistä luontevan synteesin. Lopputulos ei ole crossoveria tai edes jälki-crossoveria, vaan aito erilaisten tyylillisten elementtien sulautuminen.

  • Samuelssonin ristiriidaton sointimaailma

    Samuelssonin ristiriidaton sointimaailma

    Marie Samuelssonin (s. 1956) musiikkia sisältävä uusi julkaisu keskittyy säveltäjän orkesterimusiikkiin kahden orkesterin ja kapellimestarin voimin. Eri lähteistä koostetun kokonaisuuden vanhin teos Airborne Lines and rumbles löytyy reilun kymmenen vuoden takaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua