TV1 lauantaisin 20.12.2014 - 31.1.2015 klo 23.30 - 00.00
Yle Areenassa 7 päivää
Komediasarjan Panta kaulassa (12) päähenkilö on hieman epäsovinnainen pastori Adam Smallbone (Tom Hollander). Maaseudun rauhalliseen eloon tottunut mies toimii hiipuvan itälontoolaisen anglikaanisen kaupunkiseurakunnan sielunpaimenena.
Urbaanipapin osa ei ole ruusuinen. Adamkin on vain ihminen, jolta välillä pääsee kirosana ja joka voi hyvin kokea niin henkistä kuin fyysistä krapulaa. Hän ei henno jättää ketään pulaan ja pappilan ovi on miltei aina auki.
Suurena tukena ja turvana Adamilla on vaimo Alex (Olivia Colman), joka ei kuitenkaan istu tavallisen pastorskan rooliin. Alex on toimelias asianajaja, joka hakee yhteiskunnan turvaa niille, joita hänen miehensä hoivaa henkisesti.
Syntyjä syviä pastorin kanssa
Adamin aktiivinen seurakunta on pieni, liian pieni, kuten arkkidiakoni Roberts usein huomauttaa. Roberts toimii piispan oikeana kätenä ja korvana ja pyrähtää paikalle yleensä kiusallisella hetkellä.
Kirkossa Adamin apuna on maallikkolukija Nigel, joka osaa Raamatun lähes ulkoa ja haluaisi kalifiksi kalifin paikalle.
Pienen seurakunnan muita harvoja vakiojäseniä ovat matriarkkamainen Adoha, jolla on silmää myös sille, mitä kaapujen alta saattaisi löytyä. Uskollisin kirkossakävijä on Colin, työtön ja koditon juoppo, joka pohtii mielellään syntyjä syviä puiston penkillä pastorin kanssa.
TV1 uusii sarjasta toisen tuotantokauden seitsemän jaksoa.
Pääosissa: Tom Hollander, Olivia Colman, Steve Evets, Miles Jupp, Simon McBurney, Ellen Thomas.
Rev. Britannia 2011. Tuotanto: Big Talk Productions. Sarjaa on esitetty TV1:llä edellisen kerran vuonna 2013.