Hyppää pääsisältöön

Provinssi julkisti lisää esiintyjiä

Ensi kesän Provinssin ohjelmisto vahvistuu jälleen neljällä uudella kiinnityksellä, joista kaikki lähestyvät folk-, pop- ja indie-musiikkia erilaisista näkökulmista.

PASSENGER // Kuva: Epa/PAUL BERGEN

Seinäjoen Törnävänsaarella 24.-27. kesäkuuta järjestettävä festivaali julkistaa lisää esiintyjiä vielä ennen joulua, jolloin luvassa on puolestaan raskaamman osaston edustajia.

Provinssin uusimmat julkistukset ovat
ruotsalaissisarusten tähdittämä folk-yhtye First Aid Kit, joka soitti
joulukuun alussa kaksi loppuunmyytyä teatterikonserttia Helsingissä, ensimmäistä
kertaa Suomeen saapuva brittiartisti Passenger, jonka lähes 500
miljoonaa YouTube-kuuntelua kerännyt Let Her Go -kappale on viime vuosien
suurimpia eurooppalaisia hittejä, elektronista musiikkia folk-popiin
yhdistelevällä Stolen Dance -biisillään myös Suomen radioaallot valloittanut
saksalaiskaksikko Milky Chance sekä suomalais-ranskalainen pariskunta Eva & Manu, joka julkaisi
hiljattain toisen pitkäsoittonsa.