Hyppää pääsisältöön

LuxLeaks 2014: Verovuotaja syytteeseen Luxemburgissa

Luxleaksin logo koskien vuodettuja asiakirjoja.
Luxleaksin logo koskien vuodettuja asiakirjoja. Kuva: Yle, MOT asiakirja

Luxemburgin viranomaiset ovat nostaneet syytteet entistä konsulttiyhtiö PricewaterhouseCoopersin työntekijää vastaan. 28-vuotiasta ranskalaista Antoine Deltouria epäillään tuhansien vuodettujen veroasiakirjojen varastamisesta.

Syytteet nostettiin 12. joulukuuta Luxemburgissa.

Ranskalaislehti La Libérationin haastattelussa Deltour myöntää kopioineensa suuryritysten ja Luxemburgin verottajan välisiä ennakkosopimuksia. Ranskan TV-kanava France 2:n toimittaja Edouard Perrin teki sopimuksista kaksi dokumenttia 2012.

Kansainvälinen tutkivien toimittajien verkosto ICIJ käytti osittain samoja asiakirjoja LuxLeaks-paljastuksissaan marraskuussa, kun yli 30 tiedotusvälinettä ympäri maailmaa uutisoi Luxemburgin salaisista verosopimuksista suuryritysten kanssa. LuxLeaksin suomalaisyhtiöistä kertoi MOT ohjelmassa Viis veroista – Luxemburg fiksaa.

Deltour kertoo, että hän ei ole antanut vuodettuja verodokumentteja ICIJ:lle.

”Olen toiminut vakaumuksesta, en sen takia että haluaisin julkisuutta median kautta”, Deltour sanoo Libérationin haastattelussa.

Deltour työskenteli PricewaterhouseCoopersissa tilintarkastajana vuosina 2008 ja 2010. Sen jälkeen hän lopetti, koska ei omien sanojensa mukaan hyväksynyt ”valtavaa verojen optimointia”, jota yhtiössä harjoitettiin.

”En halunnut olla siinä mukana”, Deltour sanoo.

Hän ei omien sanojensa mukaan ole pyytänyt rahaa tiedoista.

ICIJ ei kommentoi lähteitään mutta tuomitsee Deltouria vastaan nostetut syytteet.

”ICIJ:n mukaan ilmiantajia pitäisi suojata, ei tuomita”, ICIJ:n johtaja Gerard Ryle sanoo.

Kommentit