Helsingin legendaarinen Lepakkoluola purettiin 26.11.1999, kun kauhakuormaajat alkoivat murjoa huonokuntoista taloa. Sitä ennen siellä tapahtui valtavasti aivan viimeisiin hetkiin asti.
Kaikki tässä nähtävät arkistopätkät ovat leikkaamatonta materiaalia dokumenttielokuvastani Lepakko - kahden kerroksen väkeä.
Ensimmäisessä näytteessä on yli kolme tuntia materiaalia Lepakon parin viimeisen päivän tapahtumista. Talossa rakennettiin vielä kitaroita samaan aikaan kun kattopeltejä revittiin irti. Olin myös paikalla kuvausryhmän kanssa, kun maansiirtokoneet alkoivat ruhjoa taloa kumoon. Haastatteluissa käydään läpi Lepakon viimeisen 20 vuoden, eli Elävän musiikin yhdistyksen Elmun kausi.
Carola Duncker oli paikalla heti 1979 kun talo vallattiin ja toimi siellä useissa tehtävissä yli kymmenen vuotta, bändipaitoja painaneesta silkkipainajasta toimistohommiin.
Pete Eurooppa oli sukupolvea, joka lähti uudistamaan Lepakon ja Elmun toimintaa 1980-luvun puolivälissä uuteen, urbaanimpaan suuntaan.
Levy-yhtiö Spine Farmin perustaja ja pitkäaikainen omistaja Riku Pääkkönen ajautui suomalaisen heavyn tärkeimmäksi kummisedäksi juuri Lepakon keikkojen kautta. Ensin katsojana, sitten keikkojen järjestäjänä.
Lepakko oli myös keskeinen paikka suomalaisen graffitikulttuurin nousussa. Talossa siedettiin varsin pitkälle laitonta maalaamista ja sen rinnalla järjestettiin muutamat graffitin SM-kisat. Niistä ensimmäiset voitti Henri Pulla.
Viimeisessä pätkässä kuvaaja Raino Kuisma on taltioinut Lepakon sisääntuloaulan legendaarisen julisteseinän. Sitä katsomalla saa kohtuullisen hyvän kuvan siitä ketkä kaikki esiintyivät entisessä maalivarastossa.
Teksti: Axa Sorjanen
