Hyppää pääsisältöön

Uudet sodat

Ranskalaistutkijoiden ‘Maailman tila’ –kirjasarja on ilmestynyt vuodesta 1981 lähtien. Se käsittelee poliittisia, taloudellisia, yhteiskunnallisia, diplomaattisia, teknologisia ja ekologisia muutoksia planeetallamme. Tänä syksynä ilmestynyt vuotta 2015 peilaava kolmenkymmenen tutkijan tutkimuskokonaisuus ruotii sotia ja niiden luonteen muuttumista kylmän sodan ja erityisesti vuoden 2001 jälkeen. Professori Bertrand Badien ja journalisti Dominique Vidalin johdolla kootun teoksen otsikolla ‘Uudet sodat, Nouvelles guerres’ tarkoitetaan viime vuosina paljon esilla olleita ‘epasäännöllisen ‘ tai ‘asymmetrisisen’ sodan näyttämöita uusine piirteineen. Aina kolmekymmentävuotisen sodan päättäneestä Westfalenin rauhasta vuodesta 1648 lähtien olemmme tottuneet siihen, etta sodat ovat olleet valtioiden ja kansakuntien monopoleja. Carl von Clausewitzin määritelmä siitä, että sota on valtion poliittisten valintojen jatkumo, on kaikille tuttu. Bertrand Badie tiivistää ajattelumallin näin.

"Vihollisenkin määritteli valtio. Vihollisesta tuli osa kansallisen ja yhteisen hyvän vahvistamista. Länsimaissa idea vihollisesta kaikessa yksinkertaisuudessaan asettui kansainvalisen pelin keskiöön ja se inspiroi moottorin lailla poliittista ajattelua. Ja sota oli se, millä vihollista voitiin vastustaa eika tamän ajattelun ulkopuolella ollut mitään."

Apokalyptisen toisen mailmansodan jälkeen kansainvälinen näyttamö muuttui kaksinapaiseksi kauhun tasapainoksi, jolle oli tyypillista aseistuksen tuhovoiman kasvattaminen ilman, etta aseistusta käytettiin. Aseteknologiasta tuli oma taiteen laji ja ‘rauhanomaisesta rinnakkainelosta’ kansainvalisen politiikan mantra. Neuvostoliiton hajoaminen muutti maiseman.

"Kilpailu puhtaasta voimasta jai muiden tekijoiden jalkoihin. Jugoslavian ja Georgian sodat ja nyt tapahtumat Ukrainassa ja Krimilla ovat todisteita tästä. Klassisen sodan parametrit ja konfliktien osapuolet sotkeutuvat ennennäkemattömällä tavalla, kuten vaikkapa Maidanilla. Yhteiskunnalliset liikkeet ovat tulleet konflikteihin mukaan. Aasian ja Afrikan irtaantuminen siirtomaavallasta merkitsi siirtymävaihetta klassisista sodista uudentyyppisiin konflikteihin. Monin paikoin sisällissodat olivat tie ulos vanhasta. Ja niiden synty on kaukana vain valtion sisäisestä valtataistelusta. Ne johtuvat valtion epäonnistumisesta, sen heikkoudesta, laillisuuden puutteesta ja sopeutumattomuudesta kohtaamaan yhteiskunnallinen mädänneisyys. Se, mikä ennen oli politiikan jatketta, on nyt politiikan vajetta."

Ranskalaistutkijoiden mukaan niin Afganistanin, Somalian, Kongon, Irakin, Ukrainan ja Syyrian sodat ovat ‘soturisotia’, joissa erilaiset ryhmittymät miliisisotilaineen usein ilman minkäänlaisia poliittisia ja järkiperaisia tavoitteita eivät edes pyri clausewitzilaisittain luomaan kriisia kahden rauhantilan valille, vaan yrittävät tehdä aseellisesta konfliktista pysyvän. Näin ollen sota lakkaa ilmaisemasta valtion valtaa ja voimaa. Toisin sanoen tamän päivän ‘uusien sotien’ syttyminen on merkki julkisen vallan romahtamisesta.

"Tamä on kuin pahan kierre. Mita heikompi valtio on, sitä enemman sotilaalliset ja puolisotilaalliset voimat ottavat vastuun väestön perustarpeiden tyydyttämisesta, työpaikkojen tarjoamisesta, elintarvikehuollosta, vaatejakelusta ja yhteiskunnallisen statuksen luomisesta. Uskonnosta puolestaan tulee kuin tielinjan merkkaaja eika suinkaan kriisin tuottaja. Islamin ja kristinuskon vastakkainasettelun nopea syntyminen viime vuonna keski-Afrikassa osoittaa sen, etteivät uskonnot riitä ‘uusien sotien’ kaynnistämiseen, vaan ne toimivat ‘soturiyhteiskunnan’ liimana omalle kannattajakunnalleen."

Kuten vime vuosina on nahty globaalisoituneessa maailmassa, ‘soturiyhteiskunnilla on erittäin suuri houkuttelevuus ja vetovoima. Kriisit kansainvalistyvat silmänräpäyksessa. Aiemmin valtioiden sisäiset valtataistelut tai sisällissodat saivat riehua omassa rauhassaan. Maailman tila 2015 –kirjassa ranskalaisasiantuntijat kirjaavatkin valtiollisen auktoriteetin puutteen nostaneen maiden sisäiset paineet luonteeltaan kansainvälisiksi muun muassa Nigerissa uraanivarojen, Serra Leonessa timanttiaarteiden, Kongossa harvinaisten arvometallien vuoksi, eikä lähi-Idän nykykriisien pienin yhteinen nimittäjä ole kaasu ja oljy Irakissa ja Syyrissa. Globaalitt suuryhtiöt pelaavat omaa taloudellista peliään politiikan tuella.

Kirjoittajat muistuttavat myös, etta jo patologisesti heikentyneet valtiot ovat yha useammin vahvempien naapureidensa hyväksikäytön kohteena. Pakistan Afganistanissa, Kenia ja Etiopia Somaliassa, Ruanda ja Uganda Kongon tasavallassa, Saudi-Arabia Jemenia vastaan tai Nigeria länsi-Afrikassa. Kaikki yhdistyneenä vanhojen yhteiskuntien etniseen tai uskonnolliseen solidaarisuuteen. Enempää ei tarvita ‘soturiyhteiskuntien’ kriisien kansainvälistymiseen.

Pariisin Science Po –korkeakoulun tutkijat Frederic Ramel ja Laurent Gayer kuvaavat epäsäännöllisiä sotia viela syvemmältä.

"Luonteenomaista tälle uudelle barbarialle on etnisen, kulttuurisen tai uskonnollisen vihan irtipääsy. Se karkaa kaikelta polittiselta rationaliteetilta. Samaan aikaan kuitenkin yksi rationaliteetti ruokkii sotaakäyviä. Uusklassisen talousteorian inspiroimina hyöty astuu epäoikeudenmukaisuuden edelle. Tätä voi kutsua vaikkapa ‘resurssien kiroukseksi’; se on prosessi, jonka mukaan valtion liian suuri riippuvuus yhdestä luonnonvarasta on konliktien kiihdyttamisen tekijä. Taistelevat rymittymät haluavat päästä jaolle rahoittaakseen toimintaansa. Kolmas vauhdittaja epäsäännöllisille sodille on valtion itsensa toiminta antaa valtaeliteille ‘uusomistusta’ vallan säilyttamiseksi heidän ja heidän tukijoittensa käsissä eikä ohjata voimavaroja välttämättömiin julkisiin palveluihin harmoonisen kansallisvaltion rakentamiseksi tai ylläpitamiseksi. Tuloksena on sisällissotien suuri paluu kylmän sodan jälkeen. Niistä on tullut suurin uhka valtioille ja kansainväliselle turvallisuudelle. Kun tämän lisäksi milloin sota terrorismia, merirosvoutta, huumekauppa tai laitonta sirtolaisuutta vastaan muuttaa kansainvälisen järjestyksenpidon luonnetta, voidaan puhua loppumattomasta epäjarjestyksestä, jopa sodista ilman loppua. Raja sodan ja järjestyksenpidon välillä pienenee koko ajan. Kun viholliselta on riisuttu poliittiset kasvot, voidaan kapinallisia, terroristeja ja rikollisjarjestöjä kohdella samalla tavalla. Periaatteeksi onkin noussut vihollisen poliisikohtelussa sanonta ; ‘emme neuvottele rosvojen ja terroristien kanssa’ "

Nykypäivän sotien ja aseellisten konfliktien mutaatiot ovat siis lisänneet ei-valtiolisten toimijoiden lisääntymista kriiseissa. NATOllakin on jo uusia määritteitä asymmetristen sotien varalle. Yksi on ‘muut operaatiot kuin sota’; Irakin sodassa parisataatuhatta amerikkalaismiesta oli turvallisuusyhtion, ei armeijan palkkaamia. Asekauppa rehottaa ja ranskalaistutkijoista rauhan ja turvallisuuden tutkija Cedric Poitevin on keskittynyt artikkelissaan niin sanottujen keveiden aseiden kauppaan, joiden vientitiedoissa ei seurata lainkaan samaa kontrollia kuin raskaampien aseiden kaupassa. Monet muistavat, kun somalimerirovot kaappasivat vuonna 2008 MV Faina -aluksen ja löysivät yllätyksekseen sen kuljetuskansilta muun muassa kolmisenkymmenta T-72 hyökkäysvaunua. Mitä sitten tapahtui?

"Näiden panssarivaunujen lisäksi aluksessa oli erittäin suuri arsenaali keveitä aseita kuten ammuksia, raketinheittimiä ja ilmatorjuntajarjestelmiä. Tama lasti, alunperin Ukrainasta ja Kiovan hallituksen hyväksymänä oli alunperin matkalla Kenian puolustusministeriölle, joka oli allekirjoittanut lastin loppukayttosertifikaatin. Kuitenkin sen jälkeen kun alus vapautettiin ja lastia purettiin Keniassa olikin lastin määränpäänä Etelä-Sudan ja maakuljetuksen kohteena Etelä-Sudanin vapautusarmeija. Nairobin tarjoamien vakuuspapereiden perusteella Ukrainan hallitus saattoi käyttää hyväkseen hyvää uskoaan: Keniaa ei asevientikielto koskenut, Ukraina oli siis kunnioittanut kansainvälistä oikeutta, eikä täten ollut vastuullinen aseiden jatkokuljetuksesta aseelliselle ryhmittymälle, joka avoimesti oli sodassa Sudanin kanssa ja vain vähän taipuvainen kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja sotaa koskevia sopimuksia. Kuitenkin, Yhdysvaltain Kenian suurlähettilään sähkösanoma, jonka Wikileaks paljasti, että näiden aseiden lopullinen määränpää oli jo pitkaan ollut julkinen salaisuus. Todellisuudessa ne mekanismit, jotka oli pistetty paikoilleen tämän kuljetuksen toteuttamiseksi olivat erityisen mutkikkaat. Hyödyn saaja ja asetoimittaja oli Ukrainan valtiollinen yhtiö Ukrinmash, asemateriaalin kuljetusvaiheisiin ja tavaran maksuihin liittyi kymmenen eri yhtiötä. Ne puolestaan oli rekisteröity sellaisissa maissa kuin Saksa, Antigua ja Barbuda, Belize, Bulgaria, Kenia, Latvia ja Iso-Britannia Man-saaren ja Britannian Neitsytsaarten kautta. Oireellista tälle asekuljetukselle ja sen kaikille käänteille on se, etta hallitukset olivat tavalla tai toisella sotkeutuneet siihen."

Näin siis tutkija Cedric Poitevin. Väkivallan uudeksi geopolitiikaksi kutsuu puolestaan filosofian tohtori ja esseisti Alain Deneault ‘uusien sotien’ yksityistämistä. Monikansallisten yhtiöiden taloudellinen voima antaa tälle kehityssuunnan. Pari vuotta sitten mailman sadastaviidestakymmenestä suurimmasta taloudellisesta toimijasta – valtiot ja suuryritykset mukaanlukien - 58 prosenttia oli jo täysin yksityisiä. Denealt’n mukaan tendenssi on selkeä: yksityisten yhtiöiden turvallisuusoperaatiot a la Irak ja Afganistan tulevat lisääntymään. Kun nämä toimet entistä enemmän tapahtuvat juuri kriisialueilla, on valtioiden monopoli turvallisuudesta vastaavana toimijana vahenemassa kerta kerralta enemmän. Eikä kansainvalisten palkkasotilaiden panos ‘uusissa sodissa’ ole jäänyt keneltäkaan huomaamatta. Turvallisuuden alihankkijoista onkin tullut uusi termi epasäännöllisten sotien piirteisiin. Syyrian sota on tuonut vielä lisäpiirteitä epäsaannöllisiin sotiin: niita voidaan kaydä eri vihollisia vastaan samalla maa-alueella.

Toimittaja Mathilde Goanec ottaa esimerkiksi uusista sodista myos Ukrainan. Han pohtii muun muassa, etta Maidanin helmikuun 20. paivan tarkka-ampujien identiteettia – olivat he sitten Ukrainan poliisista, Venajan erikoisjoukoista, maksetuista opposition provokaattoreista tai muista – selvää on että kyse on juuri turvallisuuden uusista alihankkijoista, joiden toimeksiantajien motiiveista on vaikea päästä heti perille. Muutoin Goanec kertaa Krimin ja Ukrainan tapahtumat tuttuun tapaan: Putin oli varoittanut NATO-laajenemisesta, katsoi Krimin olevan vain palauttamista oikealle isännälle ja Venäjän strategiaksi saattaa itä-Ukrainassa kehittyä koko Ukrainan tasapainon horjuttaminen pitkäksi aikaa ilman alueliitoksiakin. Maailman tila 2015 –kirjaan liitetyt kriisipesäkekartat kertovat Venäjän rajoilla olevan akuutteja epävarmuusekijoita ryppääksi asti: Transnistria, Kaukaasia Abhaasioineen, Yla-Karabaheineen ja Etelä-Ossetioineen, poliittisia jännitteita Kirgistanissa ja Usbekistanissa eikä ranskalaistutkijoiden kartoista unohdu rajakysymykset Baltiassa. Pakolaisten ja maahanmuuttajien kanssa työtä tekeva juristi Claire Rodler on puolestaan poiminut eurooppalaisittain kiusallisen teeman ‘uusien sotien’ joukkoon.

"Eurooppa on sodassa vihollista vastaan, jonka se itse on keksinyt. Näin on sanonut pakolaisen oikeuksia ajavien järjestöjen yhteisö kampanjassaan lakkauttaa Euroopan ulkorajavalvontaa kymmenen vuoden ajan tehnyt Frontex. Taistelu epäsäännöllistä maahanmuuttoa vastaan on saanut jotakuinkin modernit sodan muodot. Ajattelu pohjautuu kaksinapaiseen maailmankuvaan, jossa yhteiskunnat, jotka kuvittelevat olevansa universaalien arvojen kantajia, tuntevat olevansa uhattuina milloin demokratian vihollisten, milloin heidän identiteettiään ja koskemattomuuttaan loukkaavien muukalaisten invaasion toimesta. Vuonna 1997 EU pyhitti ‘vapauden, turvallisuuden ja oikeudellisen alueensa’ tarkoituksenaan luoda kohotetun suojelun aste eurooppalaisille kansalaisilleen ‘organisoitua rikollisuutta’ ‘terrorismia’ ja ‘luvatonta maahanmuuttoa’ vastaan – niinkuin nämä vitsaukset olisivat millään tavalla toisiinsa verrattavia. Tämän jälkeen vuonna 2001 unionin komissio päätti tarkistaa normeja pakolais- ja maahanmuuttokysymyksissä verukkeella taistelussa kansainvalista terrorismia vastaan. Luodakseen vihollisia näin yhdistetään pakolaiset rikollisiin. Ja Frontexista on tullut Eurosur-valvontajärjestelmien kanssa symboli uudelle sotilaalliselle maahanmuuton turvallisuushallinnalle EU :ssa."

Miten sitten reagoida tai jopa kohdella näitä ‘uusia sotia’? Ranskalaistutkijoiden kuvaama haaste on hankala. Strateginen ajattelu on muuttunut hitaammin kuin epasäännölliset sodat ovat puhjenneet tai muuttaneet muotoaan. Konfliktit tulisi nähdä hyvin ankarasti niin diplomaattisesti kuin sotilaallisesti. Poliitikkojen konservatiivisuus pitää heidät edelleen vanhojen sotien tarkkailijoina. Kuitenkin niin Vietnamin, Afganistanin, Malin, Syyrian, Irakin tai keski-Afrikan tapauksissa opittavaa olisi. Vanha valtapolitiikka on muuttunut ja tulkintavaikeudet sen mukana. ‘uudet sodat – maailman tla 2015 –teoksen toinen kokoaja Bertrand Badie antaa joitakin viitteitä vastauksiksi.

silmälasipäinen mies logojen edessä
silmälasipäinen mies logojen edessä bertrand badien

"Klassinen clausewitzilainen dokriini opettaa meitä, että sotataidon osaaminen edellyttää ennenkaikkea hallitsemaan poliittiset tavoitteet. Kuinka se voisi olla muuten? Mutta luonteenomainen piirre ‘taistelijayhteiskunnille’ on olla itseriittoinen – ja hajottaa selkea tavoite, toimia sen mukaan. Se tulee mahdottomaksi. Mita sitten tehdä, kun väliintulon hetki koittaa? Pysäyttää väkivaltaisuudet? Vaihtaa hallitus? Palauttaa perustuslaillinen järjestys? Libyan esimerkki on kuvaava. Kuin vahingossa, väliintulon tarkoitus lopettaa väkivaltaisuudet kääntyikin pian haluksi vaihtaa hallitus ja sitten synnyttää uusi järjestys. Miten kävi? Tähän liittyy kolme vaikeutta. ‘Uusissa sodissa’ ei ole rationaalista tavoitetta. Viela pahempaa on se, että ei ole kenen kanssa neuvotella, kuinka edes identifioida heidät? Toinen vaikeus on se, miten saada takaisin poliittinen hallinto. Kenraali Jay Garner johti naivisti sotilashallintoa Saddam Husseinin jalkeen. Ja lopulta, poliittis-sotilaallinen yliaktiivisuus ei syvimmilläänkaan ratkaise ‘uusia sotia’, sillä ne ovat pohjimmiltaan yhteiskunnallisia. Näihin yhteiskuntien patologioihin puuttuminen pitää olla prioriteetti."

Ismo Nykänen

Kirja: Nouvelles Guerres. L’etat du monde 2015. Toimittaneet ja koonneet Bertrand Badie ja Dominique Vidal. La Decouverte 2014. 258 s

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Yhteiskunta