Hyppää pääsisältöön

Eräs Huckleberry Finn

Adventures of Huckleberry Finn, Edward Winsor Kemblen kuva vuonna 1884 ilmestyneessä kirjassa.
Edward Winsor Kemblen kuvitusta vuonna 1884 ilmestyneessä kirjassa Adventures of Huckleberry Finn. Adventures of Huckleberry Finn, Edward Winsor Kemblen kuva vuonna 1884 ilmestyneessä kirjassa. huckleberry finn

Vuonna 1936 postinkantaja toi Ainolan alati paisuvaan ihailijakirjeiden ryppääseen viestin uudelta lähettäjältä nimeltä Cyril Clemens. Kuka kumma oli Cyril Clemens – Cyril Coniston Clemens ihan tarkkaan sanoen? Hän oli syntynyt St. Louisissa, Missourissa, vuonna 1902, ja hänen serkkunsa oli Samuel Langhorne Clemens, paremmin tunnettu nimellä Mark Twain.

Nuori Clemens perustaa Mark Twain -seuran

Cyril Clemens oli opiskellut yliopistossa historiaa ja englantia, saavuttaen maisterin arvon molemmissa. Matkusteltuaan sitten ympäri Eurooppaa ja tehtyään havaintoja Shakespeare-seuroista, Dante-seuroista ja Browning-seuroista, Clemens vakuuttui siitä, että hänen käsityksensä mukaan ”Amerikan tunnetuimman kirjailijan” pitäisi myös saada oma nimikkoseuransa.

Ja nuori Cyril Clemens palasi missourilaisille juurilleen Keskilännen valtioon, jonka intiaaninkielinen nimi tarkoittaa ”suurten kanoottien joki”. Siellä hän vasta kaksissakymmenissä perusti Kansainvälisen Mark Twain –seuran, International Mark Twain Society.

Clemens perusti myös lehden vuonna 1936

Seuran perustajajäseniin kuuluivat brittiläiset kirjailijat Hilaire Belloc, G.K. Chesterton, Alfred Noyes sekä muitakin kirjallisia merkkihenkilöitä. Clemens perusti myös lehden vuonna 1936. Sen nimeksi tuli ensin Mark Twain Quarterly, mutta nimi muutettiin myöhemmin Mark Twain Journaliksi. Lehden päätoimittaja oli tietysti Clemens.

Cyril Clemens oli itsekin kirjailija. Hän julkaisi vuonna 1939 kirjan My Cousin Mark Twain, josta tuli hänen suosituimpansa. Vuonna 1945 hän kirjoitti toisen elämäkerran, tällä kertaa kotivaltionsa toisesta merkkimiehestä. Kirjan otsikko oli The Man from Missouri: Harry S. Truman.

Clemens kutsuu Sibeliuksen kunniajäseneksi

Clemensin ulkonäkö oli huomiota herättävä: hänen tukkansa oli yhtä valkoinen kuin Mark Twainin. Hänen kotinsa sisustus oli kuin Mark Twain -museo, se lienee helppo uskoa. Eikä ihmekään. Clemens oli omistanut suuren osan elämästään Mark Twain -muistojen keräämiselle ja kuulun sukulaisensa muiston vaalimiselle.

Tunnustuksena suurenmoisesta panoksestanne maailman musiikille

Kansainvälisen Mark Twain -seuran jäseniksi ja nimikkolehden tilaajiksi hän hankki jokseenkin kaikki tietämänsä kuuluisuudet, merkiten heidät 'ystäviksi', 'sponsoreiksi' tai 'lahjoittajiksi' tai nimittäen heidät 'kunniajäseniksi'. Viimemainittu mielessään Clemens kirjoitti huhtikuussa 1936 Jean Sibeliukselle. ”Tunnustuksena suurenmoisesta panoksestanne maailman musiikille”, Clemens kirjoitti, ja kertoi säveltäjälle, että tämä oli valittu Kansainvälisen Mark Twain -seuran kunniajäseneksi. Säveltäjä hyväksyi kohteliaasti valinnan.

Mukaan myös Mussolini

Sibelius joutui kuitenkin aivan uusien kokemusten eteen. Useimmat Clemensin seuran jäsenyydellä kunnioittamat henkilöt olivat kansainvälisiä ja maineeltaan moitteettomia merkkihenkilöitä. Mutta sitten Clemens kutsui jäseneksi Benito Mussolinin. Amerikkalaiset lukijat olivat ensin ällistyneitä, sitten raivoissaan. Clemens puolusteli sillä, että Mussolini oli suuri Mark Twainin ihailija, ja tämä oli lisäksi ollut suosiollinen Clemensiä kohtaan tämän vieraillessa Roomassa. ”Me (We) pudotimme hänet myöhemmin pois”, Clemens on kertonut, ”kun hän joutui huonoon seuraan”.

Amerikkalaiset lukijat olivat ensin ällistyneitä, sitten raivoissaan

Mitähän Sibelius olisi ajatellut, jos olisi tiennyt, että hänet liitettiin yhteen Mussolinin ja sellaisten myöhempien kunniajäsenten kuin Richard Nixonin, Nikita Hrutshevin, ja George H.W. Bushin kanssa? Se jää vain arvailujen varaan, joskin muutamat muut, kuten John F. Kennedy, Jimmy Carter, Ronald Reagan, Dr. Seuss (amerikkalainen lastenkirjailija) ja Gertrude Stein olisivat varmasti olleet viihdyttävää seuraa.

Sibelius on hukkua Clemensin lähetyksiin

Näistä tulevista Mark Twain -arvohenkilöistä Sibelius oli onnellisen tietämätön. Mutta siitä lähtien, kun Sibelius oli hyväksynyt kunniajäsenyytensä, hän miltei hukkui Clemensin lähetyksiin. Kirjeitä ja kortteja tuli kaikkiaan 76. Niiden mukana tuli usein jotakin ylimääräistä: kahvia Mrs. Sibeliukselle, musiikkia koskevia lehtileikkeitä tai Mark Twain Journalin kestotilaus - josta Sibelius oli varmaan riemuissaan…

Kirjeissä Clemens laukoi lukemattomia ja usein naiiveja kysymyksiä: ”Pidättekö Abraham Lincolnista?” ”Perustuuko jokin oopperoistanne kansanmusiikkiin?”.

Perustuuko jokin oopperoistanne kansanmusiikkiin?

Usein niihin liittyi myös pyyntöjä vastapalveluksista – jonkin musiikkiasian selittämistä, lyhyt kuvaus säveltäjän uusimmasta sinfoniasta, toive saada tämän valokuva tai tämän musiikin käsikirjoitus.

Sibelius vastasi Clemensin huomionosoituksiin. Lokakuun 28. päivänä 1952 Clemens kiitti saamastaan kolmesta Mark Twainin teoksen suomennoksesta, joista yhden – Huckleberry Finnin, sukunimihän tarkoittaa suomalaista – hän palautti pyytäen siihen omistuskirjoitusta Mark Twain -seuran nimissä.

Huckleberry Finn, sukunimihän tarkoittaa suomalaista

Lapsekkuudestaan huolimatta Clemensin kirjeet heijastelevat sitä mitä amerikkalaiset ajattelivat Sibeliuksesta ja hänen musiikistaan. ”Mr. Roosevelt oli suuri teidän ja teidän musiikin ihailija. Useammin kuin kerran hän sanoi minulle, että Waltz Triste oli hänen suosikkejaan modernien sävellysten joukossa”, Clemens kirjoitti tammikuussa 1950 viitaten entiseen Amerikan presidenttiin.

Kaikki uutiset eivät kuitenkaan olleet suopeita. Clemens lähetti kerran lehtileikkeen, jossa New Yorker -lehden kiistelty musiikkikriitikko Winthrop Sargent määritteli Sibeliuksen ’sammuneeksi tulivuoreksi’.

Olemmeko me muistaneet kertoa teille, että Mark Twain oli teidän loistavan musiikkinne suuri ihailija?

Toisessa yhteydessä Clemens, joka käytti aina kuninkaallista 'me'-ilmaisua, kysyi säveltäjältä: ”Olemmeko me muistaneet kertoa teille, että Mark Twain oli teidän loistavan musiikkinne suuri ihailija?” Clemens mitätöi kuitenkin välittömästi nuo ylistyssanat lisäämällä: ”Erityisesti hän ihaili oopperaanne Tornissa.”

Mitä Clemens oikein tarkoitti, on vaikea tietää. Ainoa ooppera, jonka Sibelius sai valmiiksi, oli todellakin nimeltään Neito tornissa. Epäonnistuneen ensi-illan jälkeen vuonna 1896, Sibelius oli kuitenkin pannut teoksen syrjään. Tosin sen alkusoitto soitettiin kerran Turussa vuonna 1900.

Ooppera levytettiin vasta vuonna 1989. On äärimmäisen epätodennäköistä, että Mark Twain olisi kuullut teoksen. Ehkä hän oli kuullut siitä matkoillaan Euroopassa, vaikkapa Wienissä, jossa hän kävi vuosina 1898 ja 1899. Tai ehkäpä Clemensin satunnainen kohteliaisuus vain osoitti todeksi Twainin käyttämän sananparren: ”Valhe ehtii kiertää jo puoli maailmaa, kun totuus vielä panee kenkiä jalkaan.”

(Toimituksen lisäys: Tuomas Hannikaisen uuden Neitsyt tornissa -oopperan orkesteriversion ensiesitys tulossa 6.1.2015 klo 13.00 Yle Radio 1. Katso Tuomas Hannikaisen haastattelu aiheesta.)

Sibeliuksen suhdetta Mark Twainiin ei ole milloinkaan selvitetty, joskin eräässä tahdikkaassa vastauksessaan Clemensin kysymystulvaan Sibelius vakuuttaa ”olleensa aina Mark Twainin suuri ihailija ja että tämän teokset ovat merkinneet hänelle hyvin paljon”.

Olen aina ollut Mark Twainin suuri ihailija. Hänen teoksensa ovat merkinneet minulle hyvin paljon

Twainin teokset tietysti tunnettiin, ja ne olivat saatavissa Pohjoismaissa. Tom Sawyerin ruotsinnos ilmestyi vuonna 1877 Sibeliuksen ollessa vielä poika. Huckleberry Finn, jonka Mark Twain kirjoitti vasta vuonna 1884, ilmestyi ruotsiksi heti seuraavana vuonna. Suomenkieliset käännökset tulivat perässä: Tom Sawyer, koulupojan historia ilmestyi vuonna 1879. Huckleberry Finnin ensimmäinen suomennos ilmestyi kuitenkin vasta vuonna 1904.

Lampaanviulu kotelossa

Mark Twainilla ja Jean Sibeliuksella oli paljon yhteistä. Molemmat, kuten oli tunnettua, työskentelivät mielellään sängyssään. Molemmilla oli ilkikurinen huumorintaju.

Sibelius sai kokea todeksi amerikkalaisen sarkasmin - ”Teot puhuvat äänekkäämmin kuin sanat, mutta eivät läheskään yhtä usein” - kun Ainolaan tuotiin kansalaissodan niukkoina vuosina erään kuoromusiikin ystävän lähettämä 'soitin'. Se tuli viulukotelossa ja osoittautui - lampaanviuluksi. Tapaus antoi aiheen sibeliaaniseen musiikilliseen pilaan: syntyi mieskuorolaulu Fridolins dårskap, Fridolinin hullutus, jonka Sibelius kyhäsi nopeasti kiitokseksi 'maukkaasta viulusta' (pour le délicieux violon) sen lähettäjälle arkkitehti Torkel Nordmanille.

"En koskaan polta, kun nukun"

Ja sekä Mark Twain että Jean Sibelius rakastivat sikareja. ”Tunnistan hyvän sikarin paremmin kuin te”, kuuluu Twainin kuuluisa lausahdus, ”sillä minulla on 60 vuoden kokemus.”

Sibelius voisi lyödä tuon ennätyksen. Hän oli myös vähintään yhtä hienotunteinen kuin Mark Twain, joka väitti, että ”esimerkkinä muille olen aina pitänyt ohjenuoranani, etten koskaan polta, kun nukun...”

Kiharainen tukka oli kuin tuuhea harja

Sibelius tapasi useita amerikkalaisia julkisuuden henkilöitä ainoalla matkallaan Yhdysvaltoihin vuonna 1914. Mark Twain ei kuitenkaan ollut yksi heistä, vaikka tämä olikin asunut Connecticutin osavaltiossa, joka Sibeliuksenkin pääkohde. Kuuluisa kirjailija oli nimittäin ehtinyt jo kuolla neljä vuotta aikaisemmin.

Eräs toinen tunnettu suomalainen ehti kuitenkin tutustua tuohon suureen humoristiin: hän oli Alexandra Gripenberg. Gripenberg oli ollut vuonna 1888 edustajana kansainvälisessä naiskonferenssissa Washington DC:ssä, minkä jälkeen hän vietti puoli vuotta matkustellen ympäri Yhdysvaltoja. Hän vieraili Mark Twainin luona tämän kodissa Hartfordissa.

Gripenberg kohtasi ruskettuneen ja ahavoituneen miehen, jonka kasvot olivat täynnä juonteita ja ryppyjä, kiharainen tukka oli kuin tuuhea harja, ja silmien katse oli läpitunkeva. Hänen tapansa puhua savupilven keskeltä muistutti suomalaisen talonpojan tyyliä, Gripenberg totesi. Twain hän aloitti hitaan ja pidättyväisesti, mutta muuttui hiljalleen vilkkaaksi ja sydämelliseksi; sisäinen valo ikään kuin elvytti hänen kasvojen rypyt.

Aatelointi Mark Twainin ritariksi

Valitettavasti Sibeliusta ja Twainia yhdisti vain kirjailijan nimikkoseura ja sen suomat kunnianosoitukset. Nämä Twain-seuran huomionosoitukset suosikkisuomalaiselleen - Huckleberryn mukaan 'their favorite Finn' - vain lisääntyivät ajan mukana. Sibeliuksesta tuli Mark Twain -seuran musiikkikomitean kunniapuheenjohtaja vuonna 1947 ja hänelle myönnettiin Mark Twain Gold Medal.

Mutta ainutlaatuinen, jopa Sibeliuksen elämässä, oli hänen 80-vuotispäivänään 8.12.1945 saama kunnianosoitus. Tuona ikimuistoisena päivänä Sibelius sai liittyä sellaisten suuruuksien kuin Sigmund Freudin, Ernest Hemingwayn, George Bernard Shawn ja Mohamed Anwar el Sadatin seuraan: hänet aateloitiin 'Mark Twainin ritariksi', ’Knight of Mark Twain’.

Glenda Goss

Sibelius-tutkija Glenda Dawn Goss.
Sibelius-tutkija Glenda Dawn Goss. Kuva: Yle 2012. glenda dawn goss

Glenda Dawn Goss on amerikkalainen musiikintutkija, joka tuli Suomeen 1980-luvun lopulla tutkiakseen Sibeliusta. Gossin englanninkielinen Sibelius-elämäkerta ilmestyi v. 2009. Radiosarja Sibelius ja Amerikka kuultiin Yle Radio 1:ssä kesällä 2008, suomennos Martti Haapakoski.



#sibelius150

Sarjan osat:
Sibelius ja Hollywood
Sibeliuksen amerikkalaiset elämänkertojat
Bostonin Sibelius-kultti
Olin Downes - Sibeliuksen apostoli
Sibelius ja kapellimestari Antonia Brico
Aallottaret – sävelrunoelma Amerikkaa varten
Maailman ensimmäinen Sibelius-seura
Kullervo-sinfonia ja amerikkalaiset
Suomen leijona ja Venäjän karhu
Samuel Barber ja Jean Sibelius
Eräs Huckleberry Finn
Sibelius, sikarit ja Louis Armstrong

  • Dessy luottaa pienten asioiden suuruuksiin

    Dessy luottaa pienten asioiden suuruuksiin

    Belgialaisen säveltäjä-sellisti-kapellimestari Jean-Paul Dessyn (s. 1963) tuore julkaisu vakuuttaa. Äänitteen keskiössä on viime vuonna valmistunut Sielunmessuja-teos.

  • Senfterin kamarimusiikkiteoksissa riittää vielä pöyhittävää

    Senfterin kamarimusiikkiteoksissa riittää vielä pöyhittävää

    Säveltäjä Johanna Senfterin (1879–1961) musiikkia on kuultu äänitteillä harvakseltaan. Senfter jakoi sävellysopettajansa Max Regerin tavoin harmonisen ja sävellysteknisen tekotavan, joka oli luonteeltaan varsin toisenlainen kuin samoihin aikoihin nousuaan tekevän Wienin toisen koulukunnan musiikillinen ajattelu.

  • Peacocke sulauttaa tyylejä luontevasti

    Peacocke sulauttaa tyylejä luontevasti

    Uusiseelantilainen säveltäjä Gemma Peacocke on omintakeinen tekijä, joka on luonut erilaisista tyylillisistä elementeistä luontevan synteesin. Lopputulos ei ole crossoveria tai edes jälki-crossoveria, vaan aito erilaisten tyylillisten elementtien sulautuminen.

  • Samuelssonin ristiriidaton sointimaailma

    Samuelssonin ristiriidaton sointimaailma

    Marie Samuelssonin (s. 1956) musiikkia sisältävä uusi julkaisu keskittyy säveltäjän orkesterimusiikkiin kahden orkesterin ja kapellimestarin voimin. Eri lähteistä koostetun kokonaisuuden vanhin teos Airborne Lines and rumbles löytyy reilun kymmenen vuoden takaa.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua