Podemos -me pystymme

Kyseenalaistaa demokratia - Disputar la democracia - on Espanjan uuden radikaalivasemmiston linjapuhe - tai ainakin sen pitäisi olla, mutta paljon jää epäselväksi.
Tekijä on Podemos-puolueen nuori, poninhäntätukkainen johtaja Pablo Iglesias. Hänestä on nopeasti tullut tunnettu ja kiistelty poliittinen vaikuttaja - vaikka hänen puolueellaan ei ole vielä yhtään parlamenttipaikkaa.
Hänen tuore pamflettimainen kirjansa käy vinhaan kaupaksi - kun taas vanhojen espanjalaispoliitikkojen tiiliskivet eivät nyt niinkään yleisöä kiinnosta.

partainen mies suu auki pablo iglesias

Podemos perustettiin noin vuosi sitten tammikuussa -. Syksyllä sen suosio oli kyselyissä jo peräti 25 prosentin tasolla -. Samaa luokkaa kuin Espanjan kahden perinteisen suurpuolueen - kansanpuolueen ja sosialistien, joiden suosio on romahtanut - korruptioskandaaleihin ja talouskriisiin.Uusi radikaali vasemmisto on täysin ennennäkemättömällä tavalla noussut uhkaamaan Espanjan kahden valtapuolueen vakiintuneita asemia. Ja vuosi 2015 on iso vaalivuosi.

Viime toukokuun eurovaaleissa vastaperustettu Podemos sai kahdeksan prosenttia äänistä - ja viisi edustajaa europarlamenttiin.
Pablo Iglesias otti silloin puhelun Ateenaan - Kreikan radikaalivasemmiston Syriza-puolueen johtajalle Alexis Tsiprasille, ja lupasi tälle yhteistyötä.

Tsipras on laatinut lyhyen esipuheen Iglesiasin kirjaan -. Otsakkeella "On tullut hetki muuttaa maailmaa" Tsipras kannustaa, että talouskriisin herättäminä yhä useammat liittyvät vastustamaan nykyistä valtajärjestelmää, joka turvaa markkinoiden ja eliittien etuja. Tsipras kehottaa massoja voittamaan pelon, osallistumaan, ja vaatimaan kansanvaltaista demokratiaa, joka markkinoiden sijasta palvelee yhteiskuntaa ja ihmistä. Alexis Tsipras ja Syriza ovat Pablo Iglesiasille monin tavoin esimerkki, jota seurata Espanjassa.
Kirjan nimi, "Kyseenalaistaa demokratia", tarkoittaa Iglesiasin mukaan, että nykyinen demokratiamalli suojaa yläluokan etuoikeudet, eikä toteuta aitoa kansanvaltaa. Näin Iglesias kirjoittaa:

"Demokratia rajattuna oikeudeksi äänestää eri puolueita on historiallisesti ollut merkittävä edistysaskel - mutta meidän demokraattien on täysin mahdoton hyväksyä, että demokratia rajataan vain siihen.
Siksi meidän on kamppailtava kaikkia demokratian minimisointikäsityksiä vastaan.
On tärkeää, että voi äänestää, mutta se ei riitä.
Jotta olisi demokratia, se edellyttää, että enemmistöllä on valta, ja että harvojen etuoikeudet katoavat.
Kun etuoikeudet demokratisoidaan, ne muuttuvat oikeuksiksi, jotka ovat vapauden perusta.
Siksi hän, joka hyökkää kansalaisoikeuksia ja sosiaalietuja vastaan, hyökkää demokratiaa vastaan.
Siksi hän, joka muuttaa oikeuden terveydenhuoltoon, koulutukseen, eläkkeisiin tai kelvollisiin työoloihin vain harvojen etuoikeudeksi, - hän hyökkää demokratiaa vastaan".

Pablo Iglesiasin maalitaulu on tässä Espanjan kansanpuolueen oikeistohallitus ja pääministeri Mariano Rajoy. Hallituksen monet säästötoimet ovat leikanneet varoja terveydenhuollosta ja koulutuksesta. Suurtyöttömyys ja hallituksen työreformi ovat laskeneet palkkoja, kurjistaneet työoloja. Säästöt ja reformit olivat hallituksen mukaan välttämättömiä, jotta Espanjan velkaantuminen pysähtyisi ja ulkomaisten rahoittajien luottamus palaisi.Iglesias näkee siinä kuitenkin valtiojohdon luovuttaneen demokraattista valtaa globaalille eliitille.

"Viime vuosikymmeninä on tapahtunut vastavallankumous, joka on muuttanut demokraattis-liberaalit järjestelmät itsensä irvikuviksi.
Suvereenia valtaa - sotilaallista, taloudellista, juridista - on siirretty kansallisvaltioista ylikansallisille valtatoimijoille. Niitä ovat EU:n troikka, G 8 -ryhmä, Kansainvälinen valuuttarahasto, Maailmanpankki, Nato, isot yksityiset yritysryhmät, luottoluokittajat...
Tämä on vienyt vallan poliittisesti perustavanlaatuiselta instituutiolta, jonka piti hoitaa demokraattista valvontaa - valtiolta.
Talouskriisi on vain vauhdittanut tätä harvojen vastavallankumousta heidän taistelussaan enemmistöä vastaan.
Siksi on oleellista vaatia demokratiaa akseliksi siihen poliittiseen taisteluun, jota käyvät toivovat oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa."

Iglesiasin tekstistä kuultaa pyrkimys ideologisoida demokratia - antaa sille poliittista sisältöä.Hän neuvoo, itse asiassa varsin suoraan, että on taktisesti kannattavaa korvata vasemmistoideologia demokratialla.

"Tämä kirja haluaa olla vaatimaton työkalupakki käytännön politiikkaan niille, jotka taistelevat kelvollisen yhteiskunnan puolesta. Se on kooste argumenteista ja kamppailutekniikoista - ja selittää, ettei ole mitään mieltä käyttää väitteitä, jotka aina sijoittavat meidät vasemmalle muista - vaan käyttää mieluummin väitteitä, jotka tekevät meistä demokratian tulkkeja ja puolustajia."

Podemos imee kannattajia kommunisteilta sekä sosialisteilta - uuden radikaalivasemmiston nousu merkitsee kamppailua linjasta ja asemista koko vasemmistoleirin sisällä.
Espanjan kommunistit ovat pitkään olleet ryhmittyneet - usein vihreiden kanssa - puolueeseen nimeltä Izquierda Unida - Yhdistynyt vasemmisto. Sen suosio vajosi välillä pohjalle, mutta talouskriisi nosti sen taas päälle kymmenen prosentin -.Kunnes tuli Podemos.
Nyt Yhdistynyttä vasemmistoa uhkaa täyskato - sen äänestäjät tungeksivat Podemosin kokouksissa. Pablo Iglesias ja hänen johtoryhmänsä kuitenkin kieltäytyvät vaaliliitoista sen kanssa.
Kirjassa Iglesias kertoo miksi uusi radikaalivasemmisto tekee pesäeron vanhaan kommunismiin.

"Vallankumouksen puhtauden profeetoille kansalaisten protestimarssit ovat järjestelmän palvelemista - siksi, että marssit eivät ole aidosti kapitalismin vastaisia.
He osoittelevat ihmisiä ´pettureiksi´ kuin poliisit -. Petturuuden he havaitsevat kielenkäytöstä.
Jos puhut kansalaisista, etkä työläisistä - on se kiistaton merkki harhaoppineisuudesta näille totuuden vartijoille.
Vaikka vasemmistopuhtaus on sairaus, josta yleensä parantuu poliittisella kokemuksella, niin aina riittää uusia puhtauden tovereita, joille pitää kärsivällisesti muistuttaa, että radikaalipolitiikkaa mitataan tuloksilla.
Paras poliittisen menestyksen osoitus - etenkin jos käytössä ei ole muita aseita kuin propaganda ja liikehdintä - on kyky aiheuttaa vastustajalle ristiriitoja.
Juuri siihen ovat pystyneet (aukioita vallannut) Toukokuun 15. päivän liike sekä asuntohäätöjä vastustava liike PAH.
Ilman vallankumouksellisia julistuksia nämä kansanliikkeet ovat saaneet aikaan, että Espanjan suuret puolueet pelkäävät niitä.
Kyselyjen mukaan yli 80 prosenttia espanjalaisista ajatteli, että Toukokuun 15. päivän liike oli oikeassa arvostellessaan taloudellista valtaa ja poliittista luokkaa.
(...)
On tärkeä muistaa, että radikaalisuutta politiikassa ei mitata periaatteilla tai puheiden palavuudella, vaan saavutettujen tulosten radikaalisuudella."

Tässäkin Iglesias viittaa Kreikan Syrizaan.. Hänen mukaansa vasemmistoradikaali Syriza pystyy tarjoamaan maalle vaihtoehdon, johon vanha kommunistipuolue ei ole kyennyt -.

Pablo Iglesias on 36-vuotias, poliittisten tieteiden opettaja Madridin Complutense-yliopistosta - pitkätukkainen, ulkoiseltakin olemukseltaan kuin klassinen vasemmistoradikaali.
Hän kuuluu Espanjan kiinteistöbuumin ja talouskriisin väliinpudonneeseen sukupolveen.

Hän nousi itse julkisuuteen palavasilmäisenä tv-keskustelijana - La Sexta -kanavalla, sekä omilla ohjelmillaan, joita hän tekee pienille kanaville ja internettiin.
Podemos on hyvin tehokkaasti organisoitunut sosiaalisessa mediassa.

Iglesias on maltillistanut puheitaan eurovaalien jälkeen, menestyksen myötä -. Enää hän ei vaadi Espanjan velanmaksun keskeytystä, vaan harkittua velkajärjestelyä -, enää Podemos ei lupaa 600 euron kansalaispalkkaa kaikille, vaan vain hädässä oleville.

Ylimalkaan puolueen linja vasta muotoutuu, ja sen suosio voi nopeasti romahtaakin.
Varmaa on, että Iglesias tahtoo valtaa - ja pyrkii hälventämään pelkoa, jota Podemos monissa herättää.
Hänellä näyttäisi olevan mahdollisuus nousta johtavaksi vasemmistopoliitikoksi ensi vaaleissa - jos hän saa tarpeeksi pettyneiden sosialistien ääniä -.

Sosialistipuolueen uudella johtajalla Pedro Sanchezilla on vaikeuksia palauttaa luottamusta puolueeseen.
Korruptio sekä poliittsen ja taloudellisen vallan lähisuhteet koskevat Espanjassa kaikkia vallassaolleita. Ongelma on paljastunut niin laajaksi, että Pablo Iglesiasin tärkein valttikortti on puhua kastista ja pyöröovista - .

"Italialaiset Il Corriere della Seran toimittajat alkoivat käyttää sanaa kasti tarkoittamaan poliittista eliittiä ja sen ahneutta. Siitä lähtien meillä on sana, joka valtavan tehokkaasti kuvaa hallintoa, joka on järjestetty taloudellisten eliittien palvelukseen.
Kasti on mitä se on, koska se ei edusta enemmistön etuja - ei edes omien äänestäjiensä - vaan palvelee etuoikeutettua vähemmistöä, joka maksaa siitä rahasalkuilla, rahakuorilla, kuten kansanpuolueen johtajille - tai hallintoneuvostopaikoilla silloin, kun kyse on kastin ylimmästä tasosta.
Korruptio on siis määräävä ilmiö kun tutustutaan poliittisen hallinnon todelliseen toimintaan.
(...)
Espanjan todellisuutta on se, mitä Saksassa on kutsuttu pyöröoveksi politiikan ja liike-elämän välillä. Se, että suuret omaisuudet astuvat helposti mukaan poliittisen elämän peleihin - ja päinvastoin, tärkeät poliittiset johtajat päätyvät virkansa jätettyään liikemaailmaan palkkioksi tehdyistä palveluksista.
Kun julkisessa virassa ollut valitaan istumaan jonkun yrityksen hallintoneuvostoon, on kysyttävä: kenen hyväksi hän on toiminut?
Kansalaisten hyväksi, - vai rikkaiden, jotka nyt maksavat hänelle palkkaa?
On kerrassaan häpeällistä, että tärkeässä hallitusvastuussa olleet voivat laillisesti siirtyä strategisten yritysten hallintoneuvostoihin.
Kun sellaista tapahtuu, voimme puhua rakenteellisesta korruptiosta.
Pyöröovi-ilmiössä ei ole kyse yksittäistapauksista, eikä henkilökohtaisesta etiikasta - vaan se on osoitus systemaattisesta kansan tahdon kaappauksesta, jota harjoittavat taloudelliset eliitit -. Ne hallitsevat vaikka niitä ei ole vaaleilla valittu.
Korruptiota on siten järjestelmä, joka sallii niiden hallita, jotka eivät ole vaaleissa ehdolla.
Kuka täytti seteleillä kirjekuoret, joilla korvattiin kansanpuolueen korkeiden poliitikkojen pienet julkishallinnon tienestit ? Ei ole vaikea arvata: - ne samat, jotka saivat vastalahjaksi julkisia urakoita, joihin pohjaa hallinnon velkaantuminen.
(...)
Tämä poliittinen kasti tekee päätöksiä ja elää skandaalimaisen yltäkylläisesti. Siihen eivät vaikuta menoleikkaukset, joista kärsii kansalaisten enemmistö.
Kastin jäsenillä on yksityinen terveydenhuolto, he vievät lapsensa kalliisiin yksityiskouluihin, heillä on etuoikeutetut palkat ja työolot, ja heidän lapsensa pääsevät suhteilla töihin suuryrityksiin."

Korruptiotapauksia on Espanjassa nyt valtavasti tuomioistuimissa - osa jutuista on hyvin laajoja, ja ne koskevat yhteiskunnan ylintä valtaa vuosikausia käyttäneitä, joilla on järeät keinot puolustautua.
Hallitus korostaa, että oikeuslaitos toimii - mutta yleinen mielipide on varsin pettynyt ja pessimistinen myös siinä suhteessa - kuten Pablo Iglesias sitä kuvaa.

"Rankaisemattomuus on sana, joka parhaiten määrittää tietyt rikokset Espanjassa. Maassamme on aina ollut poikkeuksellista nähdä lainvoimaisen tuomion saaneita poliitikkoja tai pankkiireita.
Tavallisempaa on nähdä heidän kulkevan tuomioistuimiin, mutta lähes aina saamme myös nähdä miten heidät vapautetaan tuomiosta - tai armahdetaan poliittisen vallan toimesta.
Päivittäin näemme, että poliittinen luokka vaatii uhrauksia kansalaisiltaan samalla kun uusia korruptiotapauksia paljastuu."

Pablo Iglesias arvostelee kirjassa reippaasti maansa todellisuutta - ja osuu usein naulankantaan kuvatessaan kansalaisten ärtymystä - mutta toisaalta, samat asiat Espanjassa voi lukea myös sanomalehdistä.
Kirja jättää lähinnä sekavan olon - ehkä osin siksi, että sen kirjoittaminen on aloitettu jo ennen kuin Podemos oli edes perustettu.
Vai kirjoittaako tässä jo tuore poliitikko, joka ei halua enää luvata mitään, minkä joutuu pyörtämään mahdollisen vastuun sattuessa kohdalle?
Euroopan Unioniakin hän ryöpyttää - siellä sosialistit sopivat konservatiivien kanssa - kuten valtiotasolla - ja lopulta finanssimarkkinat määräävät.
Hänen Eurooppa-kuvansa on oikeastaan varsin synkkä.

"Pitää sanoa asiat selvästi. Kriisi on jättänyt Euroopan selkärangaksi akselin Pohjoinen-velkoja / Etelä-velallinen. Se luo työnjaon, jossa määräävät rikkaat maat. Etelän pitää erikoistua tuotteisiin ja palveluihin, jotka vaativat paljon työvoimaa ja alhaisia palkkoja - kun taas pohjoinen etenee tiellä kohti laatua ja innovaatiota, korkeampine palkkoineen.
Meille espanjalaisprovinssin asukkaille - yhdessä Kreikan, Portugalin, Italian ja Irlannin kanssa - jää Euroopan roskakuopan rooli, markkinoiden Wall Street -puolueen suunnittelemana".

Mutta tuore europarlamentin jäsen Pablo Iglesias ei sano haluaako hän Espanjan ulos eurosta tai EU:sta. Hän ei ole avoimesti euroskeptikko - sellainen ei Espanjassa vieläkään myy.
Velkajärjestely toki on Podemosin ohjelmassa.
Väkivallan käytön Iglesias torjuu. Etelä-Euroopassa ei ole sijaa nyrkkeilypolitiikalle, on pelattava politiikan shakkia, hän sanoo.
Kirjan lopussa hän erittelee Podemosin mahdollisuuksia - ja räväyttää myös esiin kauniin tulevaisuudenkuvan, jonka oikea demokratia voisi tuoda ihmisten ulottuville - mutta vasta nykyisten syvenevien vaikeuksien kautta.

"Taloustilanne kulkee kohti yhä laajempien yhteiskuntasektorien köyhtymistä ja epävarmuutta. Ja maamme muuttumista lopullisesti saksalaisen Euroopan siirtomaaksi - suvereniteetin menettäneeksi maaksi, jossa on miljoonia köyhiä, miljoonia työttömiä, miljoonia ihmisiä epävarmoissa työoloissa, ja köyhtyvä keskiluokka, jonka turhautuminen aina on muutosten moottori.
On mahdollista, että kansalaisten suuttumus muuttuu lopulta poliittisen muutoksen energiaksi.
Tiedän, että se on vaikeaa, mutta myös täysin mahdollista, että Podemos lähitulevaisuudessa saa tarpeeksi ääniä johtaakseen muutosta.
Kuitenkin meidän täytyy ymmärtää, että yksi vaalivoitto ei vielä tarkoita - ei likimainkaan - nousua valtaan.
Podemosin ohjelma ei ole maksimalistinen. Puhumme verouudistuksesta, valtionvelan tilintarkastuksesta, strategisten sektoreiden kontrollista, julkisten palveluiden parantamisesta, investoinneilla tuetusta työllisyyspolitiikasta, kulutuskysynnän vauhdittamisesta - ja sen varmistamisesta, että rahalaitokset suojelevat pientä ja keskisuurta yritystä sekä perheitä.
Samaa olisi esittänyt jokainen sosiaalidemokraattinen puolue Länsi-Euroopassa 30-40 vuotta sitten.
Mutta tänään, nämä toimet merkitsevät uhkaa kansainväliselle finanssivallalle, saksalaiselle Euroopalle - ja kastille.
Siksi - vaikka tavoitteemme kuinka ovat vaatimattomat - ja vaikka yksimielisyys niistä kuinka olisi laajaa - emme voi unohtaa, että vastassamme on vähemmistö, jolla on paljon valtaa. Se on häikäilemätön ja erittäin pelokas, jos sen omat puolueet eivät voita vaaleja. Mahtavat tuskin koskaan hyväksyvät vaaliuurnien tulosta, jos se ei heitä miellytä.
(...)

Hallituksen on äärimmäisen vaikea viedä läpi muutosohjelmaa ilman ulkopuolista tukea. Oleellista on myös kyetä liittoutumaan muutoshaluisten sosiaalisten liikkeiden ja puolueiden kanssa. Politiikassa toimija harvoin voi olla itseriittoinen - ylimielisyys käy kalliiksi.

Vaalien voittaminen ei merkitse vallan saamista. Siksi demokratian kyseenalaistaminen on tehtävä, johon kutsuttuja ovat kaikki muutoksen ja oikeamielisyyden tukijat -.
Tämä tarkoittaisi vain YK:n Ihmisoikeuksien julistuksen tunnollista noudattamista, - sen muuttamista hallituksen toimintaohjelmaksi.
Emme valitettavasti odota vielä, että valtio katoaa, että vankilat häviävät ja maa muuttuu paratiisiksi - mutta kylläkin, että kaikki lapset menevät puhtaina ja ravittuina julkiseen kouluun, - jotka tietysti ovat parhaita mitä voi olla - ja että kaikki vanhat saavat eläkkeen ja heitä hoidetaan parhaissa sairaaloissa, jotka eivät ole rikkaiden etuoikeus - ja että jokainen voi käydä yliopistoa riippumatta siitä kenen lapsi hän on - ja että keneltäkään ei kataista lämpöä talvella, vaikka ei pystyisi maksamaan lämmityslaskua - ja että mikään pankki ei voi panna perhettä kadulle asunnosta tarjoamatta tilalle vaihtoehtoa - ja että kaikki voivat työskennellä kelvollisilla työehdoilla ja palkoilla- eikä ketään vainota mielipiteidensä tähden, eikä tiedonvälitys ole monimiljonäärien erioikeus - eikä maan tarvitse polvistua ulkomaisten spekulanttien edessä.
Sanalla sanoen - että yhteiskunta pystyy tarjoamaan materiaaliset perusasiat arvokkaaseen ja onnelliseen elämään.
Nämä vaatimattomat tavoitteet, jotka tänään vaikuttavat niin radikaaleilta, edustavat demokratiaa."

Jyrki Palo
----------------
Kirja.
Pablo Iglesias: Disputar la democracia - política para tiempos de crisis
(esipuhe: Alexis Tsipras)
Akal-kustantamo, 2014. 187 s.

.