Hyppää pääsisältöön

Salaisuuksien Suomi

Severi Novala soutaa
Severi Novala soutaa Kuva: YLE/Marco Hyvärinen severi novala

Suomi on salaisuuksien maa. Kaikilla on salaisuuksia. Usein salaisuus toimii syynä naamioon, jolla peitämme todelliset kasvomme. Kenties suojaudumme häpeän tai syyllisyyden tunteilta, joita podemme jonkin tapahtuneen johdosta - kuka mistäkin syystä. Sanotaankin, että kaikki onnelliset perheet ovat samanlaisia, mutta onnettomat onnettomia kukin tavallaan.

Dokumenttiprojektissa "Luurankokaappi" selvitän oman elämäni salaisuuksia. Asioiden kertominen julkisesti on vaatinut ensin sopimusta itseni kanssa. Haluan vapauttaa ja laajentaa tilaa nähdä uusiin maisemiin uudella, erilaisella tavalla. Paradoksi on, että juuri tämä "uusi" on monelle esteenä salaisuuksien - pientenkin - kertomiselle. "Mitä lapset ja lastenlapset sanoisivat, jos kertoisin? Hehän alkaisivat vihata minua ja hylkäisivät", totesi eräs dokkariin mukaantuloaan pohtinut. Tummasävyiset kauhukuvat, ei moniväriset uudet näköalat, nousivat ylikäymättömiksi esteiksi mukaantulolle.

Isän kuolema

Naamion riisuminen ei ole helppoa. Kuva itsestä muuttuu itselle ja toisille. Houkutus vaientaa ja haudata elävältä tapahtumia ja muistikuvia eletystä on suuri. Tuntein eletty ja koettu muisto kaappaa verkkoonsa yhä uutta salattavaa, joka vain muistuttaakin aiemmin kätketystä, jo luurangoksi muuttuneesta ajankuvasta. Olen kysynyt usein itseltäni, mitä elämäni olisi ollut ilman laitoksia. Sittemmin olen halunnut nähdä, millaiseksi elämäni muuttuu ilman joitain salaisuuksia. On ensisijaista, että itse tietää ja ymmärtää, koska kaikki eivät halua edes kuulla, mitä toisella on sanottavaa. "Varastettu lapsuus" -dokumentissa kerroin aiheuttaneeni isäni kuoleman. "Luurankokaappi" vahvistaa itselleni tilattujen ruumiinavauspöytäkirjojen avulla asian.

Epätavallinen matka

Olen kirjoittanut epäsäännöllisen säännöllisesti koko elämäni ajan. Viimeiset kymmenen vuotta on kulunut maaseudulla viisikymmenluvun mukavuuksilla varustetuissa oloissa. Olen kulkenut edestakaisin menneen ja tämän päivän väliä kirjoittaen puhtaaksi ja muokaten vuosien päiväkirjat ja muistiinpanot kertomukseksi "Epätavallinen matka". Osia teksteistä löytyy Facebookissa kirjoittajansivullani ;

https://www.facebook.com/pages/Severi-Novala/495917943830379?fref=ts

Kirjoittaminen on aina sopinut minulle, se on pitänyt pääni kasassa rajujenkin tapahtumien keskellä pikkupojasta asti. Päiväkirjat ovat toimineet itsetutkiskelun välineenä ja usein eheyttäneet särkyneitä tunteita rakkauden, romantiikan, seksin ja tappavan väkivallankin maailmassa. Kirjoittaminen on lohduttanut yksinäistä ja eheyttänyt tunteiden kirjoa sekä särkyneitä unelmia.

Vamonos!

Ohjelma-ajan rajatessa dokumenttia kertomuskokonaisuus lyhenee ja ohjaajan näkemys muokkaa sitä. Tuntien kuvamateriaali saattaa jäädä käyttämättä joskus kokonaan tai lyhentyä muutamaan minuuttiin, jopa sekuntiin. Dokkarin loppunäytös, lentoonlähtö ja laskeutuminen kannustakoon matkan jatkumiseen, ei periksi antamiseen. Vamonos! Uusiin päätähuimaaviin seikkailuihin - jokainen omalla tavallaan.

Severi Novala
Dokumentin "Luurankokaapin" päähenkilö
Ohjaus:Ari Lehikoinen

Kommentit