Hyppää pääsisältöön

Haru - yksinäisten saari

Kuvassa Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä
Kuvassa Tove Jansson ja Tuulikki Pietilä haru - yksinäisten saari

Dokumentti kirjailija Tove Janssonin ja taidegraafikko Tuulikki Pietilän kesistä Harun luodolla Suomenlahdella 1970 - 1991. Lukija Birgitta Ulfsson.

Kirjailija Tove Jansson ja taidegraafikko Tuulikki Pietilä viettivät kaikki kesänsä 25 vuoden ajan vuosina 1970-1991 syrjäisellä Klovharun luodolla Suomenlahdella. Mukanaan heillä oli myös Tuulikki Pietilän kaitafilmikamera, jota myös ahkerasti käytettiin.

Kanerva Cederström ja Riikka Tanner koostivat Pietilän kaitafilmeistä ja Tove Janssonin teksteistä dokumenttielokuvan Klovharu - yksinäisten saari.

Haru - yksinäisten saari on filosofinen kertomus kahden naisen kesistä luonnon keskellä ja luonnon armoilla. Kuvat täyttyvät arkisista askareista, puiden pilkkomisesta, kalastamisesta, savupiipun nuohoamisesta ja nurmikon istuttamisesta. Elämästä, sellaisena kuin he sen elivät.

- Joskus tuntui samalta kuin silloin, kun on onnettomasti rakastunut, kaikki on ikään kuin suurentunutta, minusta tuntui esimerkiksi että tämä suunnattoman hemmoteltu ja kaltoin kohdeltu saari oli elävä olento, joka inhosi meitä tai sääli meitä, aina sen mukaan miten me käyttäydyimme tai miten nyt sattui, kirjoittaa Tove Jansson kirjassaan Haru - eräs saari.

Elokuvan tekstin lukee Birgitta Ulfsson.

  • Haru - yksinäisten saari. Tuotanto: Lumifilm Oy, 1994. Ohjaus: Kanerva Cederström ja Riikka Tanner.
Kommentit

Yle Teema

  • Komisario Susikoski oli Ismo Kallion ensimmäinen elokuvarooli

    Kino Suomi esittää kaksi filmiä näyttelijän muistoksi.

    Ismo Kallio (1935–2019) aloitti pitkän elokuvauransa vuonna 1959 jännärissä Kolmas laukaus, suoraan pääosassa. Komisario Susikoski joutuu siinä lomamatkallaan selvittämään agronomin murhaa. Yrjö Nortan harvinainen rikoselokuva perustuu Mauri Sariolan romaaniin Rotat pois laivasta!

  • Eila vastaan Suomen valtio – Tove Idström kirjoitti irtisanotulle siivoojalle sankaritarinan

    Tove Idströmin muistoksi elokuva siivoojien taistelusta.

    Teeman Kino Suomi muistaa käsikirjoittaja Tove Idströmiä (1954–2019). Elokuva Eila on yksi Idströmille henkilökohtaisesti läheisistä, oman aiheen pohjalta tehdyistä alkuperäiskäsikirjoituksista. Tavallisen ihmisen sankaritarinan taustalla on Idströmin voimakkaasti kokema, vääryyden aiheuttama suuttumus. Teema tiistaina 19.2. klo 21.55.