Hyppää pääsisältöön

Tämä ohjelma on katsojien joulusuosikki

Lumiukko-animaatio
Kuuluisan lentokohtauksen taustalla soivasta Walking in the Air -kappaleesta on tullut Lumiukon kaltainen klassikko, jonka on versioinut mm. kotimainen Nightwish. Lumiukko-animaatio Kuva: Yle lumiukko

Kakkosen joulukilpailu on ratkennut. Kysyimme, mikä kanavan ohjelmista on aatonaaton ja tapaninpäivän välillä katsojien suurin suosikki. Selvästi eniten ääniä keräsi animaatioklassikko Lumiukko. Toiseksi tuli yhtä lailla perinteinen Joulupukki ja noitarumpu, kolmanneksi puolestaan Uuden päivän jouluspesiaali Koska meillä on joulu.

Kolmelle parhaalle perustelulle omasta lempparista lähtee kahdeksan dvd:n Kummeli-boksi. Palkinnon saavat Johanna Pajuniemi sekä nimimerkit Jabe75 ja Alyxandria_82. Onnittelut voittajille ja kiitos kaikille osallistujille! Alla otteita joulusuosikeista perusteluineen.

Lumiukko (29 % äänistä)

"Kyllä se on ehdottomasti Lumiukko. Olen katsonut sen joka joulu vuodesta 1983 lähtien, mitä nyt pari joulua meni paperitehtaan sokkeloissa ryömiessä. Ei tule muuten joulumieltä, jos ei Lumiukkoa näe." (Jabe75)

"Lumiukko on kuulunut minulla jouluperinteisiin niin kauan kuin jaksan muistaa. Lapsena olin tv:n ääressä kuin nakutettuna aina, kun Lumiukko alkoi. Oli aivan sama oliko ympärillä hirveä hyörinä ystäviä ja sukulaisia vai rauha ja hiljaisuus - joinain jouluina muistan katsoneeni elokuvan nenä kiinni kuvaruudussa ihan vain siksi, että kuulisin ihanan musiikin kaikelta ympärillä olevalta hälyltä. Puolituntinen on silkkaa taikuutta, se on muistoja ja hyvää mieltä ja ihanaa oloa. Kaikki muu unohtuu, on vain elokuvan maailma." (Alyxandria_82)

Joulupukki ja noitarumpu (18 %)

"Ei Mauri Kunnasta ole turhaan palkittu. Tässä on jotain niin lapsille kuin aikuisille ja ohjelma saa iloiselle mielelle. Tarinassa on myös syvällisempääkin sanomaa..." (hesu69)

Uusi päivä: Koska meillä on joulu? (15 %)

"Rakastan toki vanhoja perinteisiä jouluohjelmia, mutta on myös virkistävää, kun näytetään jotakin uutta. Uuden päivän jouluspesiaali oli opettavainen, viihdyttävä, ihana ja loistava! Täynnä joulun taikaa, hyviä näyttelijöitä, ihania biisejä ja upea vieraileva tähti Jari Sillanpää. Tätä joulujaksoa voisi näyttää tulevina vuosinakin!" (Olivia Kurki)

Game of Thrones (13 %)

"Miekkoja, sankareita, juonittelua, jännitystä, taisteluita ja loistavia juonenkäänteitä, mitä muuta voi tyttö joulultaan pyytää." (Johanna Pajuniemi)

Joulupukin Kuuma linja (9 %)

"Joulupukin Kuuma linja on pitänyt pintansa vuosien saatossakin. Aikanaan jännitettiin sitä, pääseekö oma lapsi läpi lähetykseen ja kerranhan se tärppäsikin. Nykyäänkin, vaikka omat lapset ovat jo aikuisia, katselee ohjelmaa mielellään. Ohjelmassa välittyy hyvin lasten aito jouluilo. Myös suora lähetys tuo oman jännitteensä, mitä tahansa voi sattua. Ohjelma lisäksi kehittynyt ajan hengessä, kun nykyään on mukana myös nettitonttu. Joku on kritisoinut pukin vaihtumista, mutta minusta nykyinenkin pukki on ihan se oikea pukki!" (Timo Tanhuanpää)

Kommentit

Yle TV2