Hyppää pääsisältöön

Uuno Turhapuron eineskeittiössä tehtiin laihduttajan herkkua

Herkkusuiden herkkusuuna tunnettu johtaja Turhapuro vierailee gourmet-kokkina Ylen uudenvuodenlähetyksessä 1991. Assistenttien avustuksella työstetään runsasta ja rasvaista laihduttajan herkkuateriaa, jonka valmistukseen kuluu huomattava määrä liekityskonjakkia. Annoksen ominaisuuksiin löytyy myös pettämätön syy.

Eineskeittiötä emännöivät Ulla Tapaninen ja Miitta Sorvali, joista viimemainittu on selvästi alttiimpi kuulun hurmurin lirkutuksille. Tapanisen esittämä "nöpönenä" sen sijaan on silminnähden äimistynyt vieraan tyylistä.

Naiset saavat hoitaakseen perunoiden ja munien kuorinnan. Johtajan yhdentymispoliittinen neuvo onkin, että naisen kannattaa mennä naimisiin – ihmisen koti tuntuu näet kovin autiolta, ellei kukaan ole hellan ääressä touhuamassa.

Tekeillä olevaan laihduttajan herkkuateriaan kuuluu em. ainesten lisäksi hanhenmaksapalleroita, häränlihasuikaleita ja tomaatteja. Näillä täytetään jo ruskettumassa oleva pieni porsas.

Laihduttamisen salaisuus

Joku saattaa ihmetellä iltapalan koostumusta, mutta Turhapuron mukaan laihduttamisen A ja O piileekin siinä, mitä ihminen jättää syömättä. Ihmisen paino ei nimittäin vähenny nimeksikään, jos hän kieltäytyy vain mitättömän pienestä iltapalasta. Jättämällä sen sijaan ahmimatta valtavan ateriakokonaisuuden hän laihtuu jumalattomasti enemmän.

Kokkausprosessissa tarvittavaa konjakkia nautitaan reilusti ja useaan otteeseen ennen ruuan valmistusta. Saatavilla ei ole aivan parasta merkkiä, mutta se on ymmärrettävää "radion pienen budjetin" valossa.

Sketsin lopussa Vesa-Matti Loiri suorittaa hienon roolivaihdon kuoriutumalla Turhapuron maskeista ja vaatteista normaaliksi laulajaminäkseen. Meikkejä pyyhkiessään hän alkaa lausua säkeitä Eino Leinon Elegiasta, jonka hän ohjelmassa esitti heti Uunosta irtauduttuaan.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto