Hyppää pääsisältöön

Yksinäisyys on vakava terveysriski

HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen
HelsinkiMission toiminnanjohtaja Olli Valtonen Kuva: HelsinkiMissio helsinkimissio

Yksinäisyys koskettaa enemmän kuin 300 000:a yli 65-vuotiasta Suomessa. Ikääntyvien määrä kasvaa nopeasti. Nykyisellä tahdilla yksinäisiä ikääntyneitä on parinkymmenen vuoden kuluttua yli puoli miljoonaa.

Kyseessä on paitsi ihmiselle vaikeaa kärsimystä aiheuttava ongelma, myös kansantaloudellinen kysymys. Yksinäiset käyttävät sosiaali- ja terveyspalveluita huomattavasti enemmän kuin muut ikäisensä.

Voisi kuvitella, että yksinäisyys on erityisesti suomalaisten ongelma. Meitä pidetään sisään päin kääntyneenä kulttuurina; maana joka on epätavallisen harvaan asuttu. Mutta ei, yksinäisyys on yleinen länsimainen ilmiö.

Seitsemän vanhusta kuolleina kuukausia ennen löytämistä

Joitakin vuosia sitten Tukholma pohjoispuolelta Gävlestä löydettiin yhden syksyn aikana erään taloyhtiön taloista yhteensä seitsemän kuollutta vanhusta. Yhteistä heille oli se, ettei heidän kuolemastaan ollut kenelläkään tietoa.

Järkyttävintä asiassa ei ole se, että monet heistä olivat olleet kuolleina kuukausia ennen löytämistään. Järkyttävintä on se, että yksikään ihminen ei tiennyt heidän olemassaolostaan heidän eläessään.

Voisi kuvitella, että yksinäisyys on erityisesti suomalaisten ongelma.

Yksinäisyys ei kuitenkaan ole pelkästään vanhusten ongelma. Yksinäisyys koskettaa elämänkaaren jokaista kohtaa vauvasta vaariin. Luultavasti jokaisen syrjäytymiskohtalon takana on juuri tämä: ihminen on jäänyt – tai jätetty – yksin.

Mutta aivan erityisen haavoittuvia tässä ovat ikääntyneet, kun heidän aviopuolisonsa kuolee ja ystäväpiiri harvenee. Yksinäisyyden kuormaa lisää myös heikentynyt liikuntakyky.

Vanhuuden yksinäisyyden erityispiirteenä on ehkä juuri se, että mahdollisuuksia uusien ihmissuhteiden luomiseen ei tunnu olevan. Yhteiskunnassa kiinnipitävät opiskelu- ja työvelvoitteet ovat takana ja kotiin voi jäädä elämänsä loppuun asti. Eikä kukaan välttämättä huomaa.

Yksinäisyyden terveysriskit ovat yhtä suuria tupakoiminen – ja kolme kertaa suuremmat kuin ylipainon.

Yksinäisyys on vaarallista

Viime vuosina tehdyt tutkimukset osoittavat, että yksinäisyys on tappavan vaarallinen seuralainen. Sosiaalinen eristäytyneisyys altistaa ihmisen monille vakaville sairauksille. Sen terveysriskit ovat samassa suuruusluokassa kuin tupakoiminen – ja kolme kertaa suuremmat kuin ylipainon.

Jokainen tietää, miltä yksinäisyys tuntuu. Yksinäisyyden jaksot ovat ihmiselämän alakuloinen tosiasia. Mutta kun yksinäisyydestä muodostuu krooninen tila, niin ilmiö muuttuu melankoliaa vakavammaksi. Näin on todennut muun muassa Chicagon yliopiston neuropsykologi ja sosiaalipsykologian professori John Cacioppo.

Cacioppo tutkii yksinäisyyden biologisia vaikutuksia. Hän on lukuisissa selvityksissä tutkijakollegoidensa kanssa osoittanut useita varteenotettavia terveyttä uhkaavia muutoksia, jotka altistavat kroonisesti yksinäiset sydän- ja verisuonisairauksiin, yleisen vastustuskyvyn merkittävään heikentymiseen sekä erilaisiin neurologisiin häiriöihin.

Lyhyesti sanottuna kroonisesti yksinäisten elinajanodote on muita vertailuryhmiä heikompi ja alttius erityisesti infektioille, sydänsairauksille ja masennukselle muita vahvempi.

Tehokkain lääke yksinäisyyteen on toinen ihminen.

Cacioppon tutkijaryhmä on nostanut esiin mielenkiintoisen huomion: Ongelman ytimessä on yksinäisyyden omakohtainen kokemus – ei se, kuinka paljon tai vähän hänellä on henkilökohtaisia kontakteja.

Cacioppon ansio on uuden ajattelutavan kehittämisessä, jossa näkökulma kiinnitetään ihmissuhteiden biologiaan. Suomessakin on aika nostaa yksinäisyys yhteiskunnalliseen keskusteluun. Kysymys on ensinnäkin inhimillisestä kärsimyksestä, jota voidaan halutessa lievittää. Toiseksi kysymys on ongelmasta, jota ei voida selättää ministeriöiden ja sosiaalivirastojen virkamiestyönä, sillä tehokkain lääke yksinäisyyteen on toinen ihminen.

Professori Cacioppon mukaan tehokkain vastalääke yksinäisyyteen on vapaaehtoistyö, joka toimii kahdella tavalla. Vapaaehtoiset voivat ensinnäkin auttaa vanhuksia, joiden kyky liikkua, lukea ja keskustella on olosuhteiden rajoittamaa.

Avun antaminen helpottaa myös auttajaa itseään. Ihminen joka auttaa lähimmäistään, ei ole yksinäinen.

Olli Valtonen
Kirjoittaja on HelsinkiMission toiminnanjohtaja.

Kommentit