Sini Isaksson kertoo motiiveistaan toimia koirien hyväksi ja luonnehtii omia pelastettuja koiriaan. Kirjoittaja on Rescueyhdistys Kulkurit ry:n perustajajäsen ja toinen Avec Tastula -ohjelman (tv-ensiesitys 2.1.2015) päähenkilöistä.
Pahin maailmaa vaivaava tauti on itsekkyys. Mitä enemmän ymmärrän eläimiä, sitä vähemmän arvostan monia ihmisiä. Henkinen ja fyysinen kärsimys on lähtökohtana kaikelle auttamiselle mitä teen.
Olen 40-vuotias nainen. Koulutukseltani olen tradenomi. Tällä hetkellä ansaitsen elantoni yrittäjänä. Rescueyhdistys Kulkurit ry:ssä päätehtäväni on taloushallinnosta ja siihen liittyvistä virallisista asioista vastaaminen.
Koirat ovat elämäntapani. Olen elänyt koirien ja muun muassa hevosten parissa syntymästäni saakka. Vuonna 2002 näin lehtiartikkelin hylätyistä koirista Viron vanhalta löytökoiratarhalta Tallinnan lähellä. Lähdin paikan päälle katsomaan. Koirien kärsimys iski niin vahvasti, että paluuta ei ollut enää. Sen käänteen tekevän päivän jälkeen päätin, että en koskaan osta tarkoituksella kasvatettua pentua niin kauan kun kärsiviä koiria on miljardeja kodittomana ympäri maailmaa - Tämä siis tarkoittaa, että en ikinä.
Minulla on ollut näiden 12 vuoden aikana n. 50 hylättyä koiraa Virosta, Venäjältä ja Romaniasta ja sen lisäksi hoitokoiria, jotka ovat lähteneet uusiin koteihin. Yhdellä kertaa luonani on maksimissaan 11 koiraa. Koiria kuolee luonani 4-6 joka vuosi vanhuuden tai sairauden tuomiin vaivoihin. Se on rankkaa, puhumattakaan eläinlääkärin kanta-asiakkuudesta. Pyrin kuitenkin pitämään järjen tunteiden edellä ja ajatuksena sen, että taas yksi kaltoin kohdeltu koira sai hyvän loppuelämän luonani. Hyvä loppuelämä on yksilötasolla tärkeää juuri sille koiralle.
Ilman sydäntä tätä työtä ei voi tehdä, mutta järjen on aina pysyttävä sydämen edellä koirien hyvinvoinnin takia. Koirat ovat opettaneet minulle kärsivällisyyttä ja laittaneet elämän arvoja uusiksi. Nämä vuodet ovat antaneet perspektiiviä omaan elämään ja auttaneet lopettamaan turhista asioista valittamisen. Kärsimys on aivan liian monilla läsnä jokapäiväisessä elämässä, niin ihmisillä kuin eläimillä. Maailma on täynnä jatkuvaa selviytymiskamppailua, josta tavallisella ihmisellä ei ole välttämättä mitään tietoa.
Näiden niin sanottujen rescue-koirien myötä kiinnostuin enemmän koirien hyvinvoinnista ja käyttäytymisestä - mikä johtaa epätoivottuun käyttäytymiseen ja mitä koira tarvitsee ollakseen onnellinen. Koirien sielunelämään olen päässyt käsiksi oppimispsykologiaan ja nykyajan tutkimustietoon eläinten oppimisesta perustuvien koulutusohjaaja- ja ongelmakoirakouluttajakoulutuksien kautta. Olen myös saanut kokea ihmisen rajallisen reaktionopeuden kanakursseilla.
Tärkein asia minulle on pyrkimys eläinten hyvinvointiin, jossa eläimellä on mahdollisuus lajityypilliseen ja stressittömään elämään ja, että ihmiset oppisivat kunnioittamaan myös eläinten hyvinvointia siinä samassa kuin omaansa. Kivun tunne ja henkinen kärsimys kun on samanlainen sekä ihmisellä että eläimellä.
Sydäntäni lähinnä ovat aivan liian usein väärin ymmärretyt alkukantaiset laumanvartijakoirat eli LGD:t, joiden herkkä sielunelämä ja hyvin älykkään itsenäinen ajattelutapa on vienyt minut mukanaan.
Laumanvartijoiden mielettömän sielunelämän hienouksiin sain kovan, mutta todella antoisan ja palkitsevan koulun kaltoin kohdellun vanhan keskiaasiankoiran ansiosta. Tämä koira opetti minulle aikoinaan, että johtajuusteoriat voidaan heittää romukoppaan. Koira ei koskaan käyttäydy aggressiivisesti sen takia, että se on oikeasti aggressiivinen. Koiran aggressio johtuu aina ihmisen teoista. Alistamista harjoittavat ihmiset, jotka eivät oikeasti koiraa ymmärrä tai pelkäävät sitä.
Toinen sydäntäni lähellä oleva ryhmä on vanhat koirat. Olen saanut kokea hylättyjen, kadulla eläneiden, ketjun päässä koko ikänsä olleiden tai muuten huonon elämän kokeneiden vanhusten rajattoman kiintymyksen, uskollisuuden, ja uskomattoman oppimiskyvyn ja kuntoutumisen, niin henkisellä kuin fyysiselläkin tasolla, uuteen elämään.
Jos haluaisin koiran itselleni, minulla ei olisi useita koiria. Kyse ei ole siitä, että haluan koiria itselleni. Kyse on siitä, että haluan antaa hyvän elämän sellaisille, joilla ei ole muuta mahdollisuutta. Toki elämä olisi huomattavasti helpompaa ilman kotonani olevia koiria ja jatkuvia ympäriltä kantautuvia uutisia koirien kaltoinkohtelusta, mutta kuka on sanonut, että elämän on oltava helppoa? Maailma on täynnä itsekkyyttä ja siitä johtuvaa empatiakyvyttömyyttä. Oma osani auttamisessa on hyvin pieni kaiken sen keskellä. Jos jokainen auttaisi edes vähän jotain itselleen sydäntä lähellä olevaa kohdetta, niin maailma olisi paljon parempi paikka monelle elää, niin ihmisille kuin eläimillekin.
BAHA EI OLE PAHA
Vanha Herra Baha on 10-vuotias keskiaasiankoira. Keskiaasiankoira kuuluu suuriin laumanvartijakoiriin. Suosikkirotuni. Baha tuli perheeseeni vajaa vuosi sitten Pietarista, Venäjältä. Se on ollut erään miehen pihan vahti. Välillä ollessaan juovuksissa mies hakkasi Bahaa. Mies jätti Bahan joulun alla 2013 kuolemaan ketjun päähän. Bahan onneksi naapurit hälyttivät asiantuntevan ihmisen paikalle. Rotutyypillisen uskollisesti Baha vartioi pihaansa vaikka sen voimat olivat huonot nälkiintymisen takia. Siinä meni viikko ennen kuin Bahaa pelastamaan mennyt ihminen sai koiraan sellaisen luottamuksen, että hän pystyi ottamaan sen mukaansa.
Baha ei pidä vieraista ihmisistä. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että se olisi vihainen tai paha koira. Sen ajatusmaailma on sellainen kuin ihminen sen on jalostanut olemaan. Kun tällaisen koiran luottamuksen kerran saa oikeudenmukaisella ja luottamusta herättävällä kohtelulla, siihen voi luottaa 110 %. Tällainen on myös Herra Baha. Se on omalle perheelleen kuin lempeä nalle, haluaa rapsutuksia ja haleja. Välillä sitä vähän leikityttääkin, jolloin se ottaa kevyesti kädestä tai lahkeesta kiinni. Toki sillä on erittäin älykkäänä itsenäisenä ajattelijana voimakas oma tahto.
Aina Bahan tahto ei vastaa ihmisen tahtoa. Esimerkiksi aina ei mennä siihen suuntaan mihin herra tahtoo. Alussa olemme seisseet paikallaan minuuttitolkulla, kun Baha makasi maassa eikä suostunut liikkumaan sen takia, että emme menneet siihen suuntaan mihin hän halusi. Pitkä pinna ja johdonmukaisuus on tässäkin asiassa ratkaisevinta. Nykyään hihnakävely sujuu normaalisti, koska Baha on ymmärtänyt, että minä en anna periksi eikä maassa makaaminen auta sitä lähemmäksi haluamaansa kohdetta.
Nämä koirat tarvitsevat aikaa ajatella. Baha on aikansa ajatellut ja tullut siihen tulokseen, että päätöksiäni voi kunnioittaa, koska olen aina kohdellut sitä hyvin. Olen Bahalle rakas ja Baha on minulle rakas. Nämä koirat arvostavat rauhallista ja pitkäpinnaista ihmistä. Ne ovat vähän kuin aasialaiset ihmiset - Jos menetät malttisi, menetät myös kasvosi ja kunnioituksen.
Työnsä Baha ottaa tosissaan. Sen työ on vartioida omaa aluettaan, kotiaan ja perhettään, joka on sen koko elämä. Monesti Baha haluaa olla ulkona koko yön. Auringon noustessa se tulee takaisin sisälle ja asettuu kuorsaamaan pitkin pituuttaan olohuoneen lattialle. Tämä tarkoittaa, että homma on taas hoidettu, nyt pidetään tauko. Työtä ei ole sille opetettu, vaan se tulee näillä roduilla luonnostaan. Rotuominaisuuksiin kuuluu sulkeituneisuus vieraita kohtaan. Bahalla se on voimakas. Sitä ei vaan kiinnosta kukaan. Mentaliteetti on, että älä tule minun lähelle, niin minäkään en tule sinun lähelle. Se ei räyhää eikä hyökkää niinkuin näiden koirien ei kuuluisikaan tehdä ellei niitä siihen uhkaamalla pakoteta.
Valitettavasti laumanvartijoita on aivan liikaa väärissä käsissä ja väärissä ympäristöissä. Hyvin herkkinä minimireaktion koirina niiden elinympäristön kuuluu olla haja-asutusalueella. Onnellisella laumanvartijalla on työ karjan vahtina tai aluevartijana. Ne eivät kuulu häkissä pidettäväksi, vaan ovat parhaimmillaan osana perhettä. Ne ovat loistavia seurakoiria ja lasten kanssa, kunhan niillä on myös työ. Niitä ei tarvitse kouluttaa, vaan ne osaavat luonnostaan tehdä sitä mihin ne ovat jalostuneet eli vartioimaan ja huolehtimaan heikommistaan.
Väärä ympäristö, joka stressaa niitä suunnattomasti, väärä kohtelu tai koulutus, joka voi saada ne toimimaan aggressiivisesti, on pilannut näiden koirien mainetta. Ne eivät ole käskytettäviä, vaan niitä pitää kohdella johdonmukaisesti ja lempeästi niiden älykkyyden vaatimalla tasolla. Laumanvartijoiden kunnioitusta ei voi vaatia vaan se on ansaittava toimimalla oikein. Se vaatii ihmiseltäkin ajattelukykyä. Ihminen kun on tottunut jopa siihen, että normaalille koiralle voi tehdä mitä vaan ja siltä voi vaatia mitä vaan ja koira alistuu ihmisen huonostakin kohtelusta. Itsenäiseen ajatteluun ja toimintaan jalostuneen herkän laumanvartijan kanssa haitalliset metodit, kuten vanhentuneet johtajuuskäsitykset, voivat tehdä siitä jopa vaarallisen.
MANTA
Mantakin on laumanvartija, rodultaan pyreneittenmastiffi. Manta tuli perheeseeni 2 vuotta sitten 5-vuotiaana, kun sen omistanut perhe ei halunnut sitä enää pitää. Se on pahasti hakattu mikä näkyi alussa muun muassa siinä, että kun otti katuharjan käteen, Manta katosi talon taakse. Kun kohotti käden, Manta heittäytyi maahan peloissaan. Hakkaamisella sille ei ollut kuitenkaan saatu opetettua mitään. Onneksi Mantasta ei myöskään ole tullut aggressiivinen eli se ei ole puolustanut itseään, vaan tasapainoisena luonteena se on alistunut ihmisen typeryydelle. Nykyään Manta ei pelkää harjaa eikä kättä, se osaa istua ja odottaa ruokaansa ja kuuntelee muitakin pyyntöjä. Käytökseltään Manta on hieman erilainen laumanvartija kuin Baha. Manta ei ota työtään läheskään yhtä vakavasti kuin Baha. Manta mieluummin hilluu, leikkii ja nukkuu sohvalla. Ei Mantakaan toki täysin vierasta päästäisi tontilleen, jos emme olisi paikalla, mutta muuten Manta on avoin ja se tykkää kaikista ihmisistä.
SLOTTE
Pikku-Slotte on pienin koiramme. Slotte tuli meille 2-vuoden ikäisenä, vahingossa, vähän kuin toisen koiran kylkiäisenä. Meille oli tulossa Virosta vanha hylätty koira, joka oli samassa häkissä kuin Slotte. Tarhalta kysyttiin josko ottaisin myös Slotten, jotta he saisivat yhden häkin tyhjäksi. Niin siinä sitten kävi ja päätyi jäämään luoksemme, koska onnistui ihastuttamaan meidät ja kiertämään viisaana pikkukoirana varpaansa ympärille.
Slotte on löydetty Võrun kaupungin kadulta kaulapanta kaulassa, hihna kiinni pannassa ja turkki hirveässä takussa. Kukaan ei sen perään kysellyt sinä puolen vuoden aikana, kun se oli tarhalla. Todennäköisesti Slotte on hankittu lapsille eikä lapsia ole valvottu tai ei ole välitetty miten lapset Slottea kohtelevat. Ensimmäisen vuoden se pelkäsi lapsia niin, että yksikään lapsi ei saanut tulla lähelle. Ajan kanssa Slotte sai itsevarmuutta ja hyviä kokemuksia. Nykyään se voi olla jopa messuilla halikoirana. Se pitää lapsista, koska on oppinut, että kukaan ei satuta sitä enää.
Slotte on älykäs ja nopeasti oppiva pikkukoira, joka luovii hienosti isojen koirien seassa. Se Slottea ärsyttää, kun isot koirat pääsevät juoksemaan kovempaa kuin se. Slotte pinkoo muiden perässä minkä töppöjaloistaan pääsee ja kun kovempaa juossut koira vihdoin pysähtyy, Slotte pistää sille rähinän päälle. Muut ovat tähän niin tottuneet, että niitä ei haittaa pikkukoiran komentelut. Slottella olisi potentiaalia vaikka mihin. Tällä hetkellä sen kanssa harrastetaan agilitya. Monesti se on mukana töissä. Slotte on hyvin käyttäytyvä ja helppo koira, jonka voi ottaa mukaan ihan mihin tahansa.
TORRO
Koirien kanssa ei voi koskaan sanoa, että tietää jo kaiken. Torron kanssa asia konkretisoitui täysin eri tasolla. Torro on koira, josta en alussa edes pitänyt. Se sähläsi ja häselsi aivan liikaa minun makuuni. Mitä sitten kävikään... Opin tuntemaan Torron älykkyyden sen aktiivisuuden takana, ymmärsin sen hassujen tekojen taustat. Näin oli Torro, romanialainen saksanseisoja, kietonut minut pauloihinsa kaikella sillä mitä itse haluaisin olla. Minä ja Torro olemme toistemme vastakohtia. Torro on yltiöoptimisti ja minä pessimistirealisti.
Torro on koiramaailman Hessu Hopo, koira jolla on aina jotain mielessä, koira joka on aina hyvällä tuulella ja innostunut kaikesta mahdollisesta. Se on myös koira, jonka naamasta näkee ihan kaiken mitä se ajattelee. Siitä näkee ilon ja pettymyksen, vastahakoisuuden ja toiveet. Torro on avoin kaikelle, rohkea, eikä koskaan stressaa mistään. Se osaa nauttia täysillä siitä hetkestä missä on. Se on maailman mukavuudenhaluisin koira. Paras paikka Torrolle on peiton alla ellei se saa olla metsässä juoksemassa. Saunominen on rentouttavaa. Se myös mielellään peruuttaa kyykyssä olevan ihmisen syliin istumaan mieluummin kuin istuu lattialle.
Torro on siis kohta 7-vuotias lyhytkarvainen saksanseisoja Romaniasta. Yleensä tämän rotuisia koiria hylätään ellei niitä ole ammuttu, jos ne eivät ole riittävän hyviä metsästyskoiria. Torron hylkäsi kasvattaja, koska aikuinen koira oli murskannut Torron leuan Torron ollessa pentu. Länsimaissa tällaiset pennut normaalisti lopetetaan, mutta Romaniassa kulttuuri ja uskonto on määritellyt elämän itsessään arvokkaaksi vaikka elämä olisi minkälaista kärsimystä. Loppujen lopuksi Torro kuitenkin päätyi paikalliselle eläinlääkäriasemalle ja sieltä erään eläinsuojelijan luokse, jossa se eli vuoden ennen tuloaan Suomeen. Torro oli luurangon laiha, koska se ei voinut syödä kunnolla. Sen iho oli tulehtunut, karvaton ja täynnä ihottumaa, koska joutui tarhaoloissa makaamaan kosteassa ja likaisessa.
Torro tuli Suomeen kolme vuotta sitten. Jo lähtiessään Romaniasta se otti rennon asennon ja luotti siihen mihin ihminen sen kuljettaa. Torron suu avautui 1,5 cm ja sillä oli painoa n. 15 kg. Eläinlääkäri Suomessa antoi kaksi vaihtoehtoa; Lopetus tai leikkaus. Torrolle tehtiin vaativa ja mahdollisesti pisin leukakirurgian leikkaus mitä koiralle on tehty. Nukutuksineen ja heräämisineen leikkaus kesti yhteensä 12 tuntia. Suuhun ommeltiin yli 100 tikkiä. Toinen puoli nivelrikon paksuunnuttamaa leukaniveltä ja leukaluuhun murskautuneita hampaita poistettiin. Koska aika loppui kesken, Torrolle jouduttiin tekemään vielä kaksi lisäleikkausta.
Toisenlaisen koiran kanssa tällaisiin operaatioihin ryhtymistä olisi pitänyt harkita paljon vakavammin. Torro on kuitenkin luonteeltaan niin aurinkoinen ja helppo hoidettava, että kaikki se vaiva oli sen arvoista. Torro elää tasapainoista aktiivisen koiran elämää. Sen suu aukeaa nykyään 11,5 cm. Tällä suulla kannetaan jatkuvasti tavaroita ympäriinsä. Perheemme ongelmana eivät ole syödyt kengät, vaan parittomat kengät, koska kenkiä kiidätetään pitkin metsiä ja harvoin muistetaan tuoda takaisin.
Muistona kivuliaista tapahtumista on vino leuka ja kehittymättömät pään lihakset, mutta ne eivät häiritse elämänsä takaisin saanutta Torroa. Torrolla ei ole edes kammoa muita koiria kohtaan. Kerran vuodessa käydään röntgen-kontrollissa, joka on ainoa asia missä Torrolle tulee muistot mieleen niin, että se kiipeää syliin tai tuolille selkäni taakse odotushuoneessa.
Teksti: Sini Isaksson
Linkki ohjelmaan Yle Areenassa: http://areena.yle.fi/tv/2372305
Ohjelma on katsottavissa 23.12.2015 saakka.
