Hyppää pääsisältöön

Sotasankareissa velmuili koomikkolöytö Vesku Loiri

Pertti Reposen ohjaama Sotasankarit-komediasarja päivitti ruotuväkihuumoria vanhojen sotilasfarssien ajoista "nykyaikaan" eli 1960-lukuun. Episodimaisen kokonaisuuden tähtialokkaana toljaili tuore koominen kyky Vesa-Matti Loiri.

Kolmiosaisen sarjan ideoi Yleisradion varusmiesohjelmien toimittaja Paavo Louekari. Ajankohdan antimilitaristiset virtaukset eivät Sotasankareissa näy, ja aloitusjaksossa Louekari tähdentääkin, että sarja on tehty "ehdottomasti rakentavassa mielessä".

Sotasankareissa Loiri pääsi ensimmäisiä kertoja esittelemään slapstick-taitojaan, joissa olennaisessa osassa olivat ilmehdintä ja ruumiilliset elkeet.

Loiri oli esiintynyt muutamissa tv-näytelmissä vuodesta 1965 alkaen, mutta koomikkona hän ei ollut vielä lyönyt läpi. Maineikkaaseen Jatkoaika-ohjelmaan ja Speden elokuviin hänet kiinnitettiin vasta Sotasankareita seuraavana vuonna.

Sukkamehua ja perunateatteria

Aiemmista sotilasfarsseista poiketen Sotasankareissa ei ollut yhtenäistä juonta. Sen ensimmäinen osa rakentuu löyhästi kasarmille saapuvan alokkaan kommellusten varaan. Loirin esittämä tulokas on kääntyä takaisin heti asemalaiturilla säikähdettyään joukko-osastojen hämmentävää lyhennekylttiviidakkoa.

Jatkossa nähdään mm. sulkeisharjoittelua, jonka yhteydessä kapteeni läksyttää varusmiehiä pukeutumisesta yllättävän lempeästi. "Perunateatterin" näyttelijät esittävät parodisen katkelman "Mä vartiossa seison". Rakuunapataljoonan pyörämarssilla osa joukosta löytää oikopolun, mutta lusmuilusta ei hyvä seuraa: eksyneet oikaisijat päätyvät odottamattomille seuduille.

Toisen osan alussa suoraan siviilistä saapuneet alokkaat tutustuvat armeijan varusvaraston outouksiin. Metsäkeikalla kuullaan viestiradiosta "päivän iskelmänä" parisuhdetarina Pieni poika, jonka nuori Niiles-Jouni Aikio laulaa hämmästyttävän epävireisen kitaran säestämänä.

Jokaiseen jaksoon kuuluvassa "mainoskatkossa" esitellään jalkarättejä, sukkamehua, näkkileipää ja armeijan SAhampoo-saippuaa. Vanikan eli näkkileivän merkitystä sotilaselämässä tähdentää myös Sä kuulut päivään jokaiseen -tangon siivittämä kuvakooste.

Leo Jokela siivousvääpelinä

Eräitä sarjan nerokkaimpia suorituksia koetaan kolmannessa osassa, jonka vierailevana tähtenä on näyttelijä Leo Jokela. Suomen on määrä lähettää YK:n käyttöön siivouskomppania, jolle Jokelan esittämä vääpeli opettaa perusasioita liantorjuntavälineistöstä. Samassa jaksossa nähdään mm. varusmiesjoukkue rannalla kuivaharjoittelemassa rintauintia.

Loirin ohella sketseissä näyttelevät mm. hänen Ylioppilasteatteri-kollegansa Jarkko Tamminen sekä Ruotuväki-lehden ja nuortenjulkaisu Stumpin toimittaja Seppo Bruun, joka osallistui myös sarjan ideointiin.

Muut esiintyjät ovat Uudenmaan Jääkäripataljoonan varusmiehiä ja kantahenkilöstöä. Ainakin osa siviileistä erottuu sääntöjä pidempien hiustensa ansiosta.

Teksti: Jukka Lindfors

Uusimmat sisällöt - Elävä arkisto