Hyppää pääsisältöön

Huippunäyttelijöiden tähdittämä True Detective -sarja Ylelle

Yle on hankkinut kahden ensimmäisen tuotantokauden esitysoikeudet.

True Detective. // Kuva: HBO

Woody Harrelsonin ja Matthew McConaugheyn tähdittämän True Detective -sarjan ensimmäinen tuotantokausi alkaa Ylen kanavilla torstaina 8. tammikuuta, kun Areenassa julkaistaan sarjan kaksi ensimmäistä jaksoa.  Uudet jaksot julkaistaan Areenassa sen jälkeen  kahden jakson paketteina joka torstai. TV2:ssa sarja nähdään myös kahden jakson paketetteina perjantaisin, päivää myöhemmin kuin ne on julkaistu Areenassa.

HBO-kanavalla alunperin nähty True Detective kertoo kahdesta etsivästä, jotka jäljittävät sarjamurhaajaa Louisianassa, Yhdysvalloissa. Synkkätunnelmaisen sarjan tapahtumat sijoittuvat vuosien 1995-2012 välille.

Kahdeksanosaisen True Detectiven ohjaaja, Cary Fukunaga, palkittiin vuoden 2014 Emmy-gaalassa parhaasta draamasarjan ohjauksesta. Sarjalla oli gaalassa kaiken kaikkiaan 12 Emmy-ehdokkuutta, mutta se ei lopulta pärjännyt Breaking Badin viimeiselle tuotantokaudelle, joka voitti suurimman osan palkinnoista.

Näyttelijä Matthew McConaugheyn viimeisin elokuvarooli on nähty tieteiselokuva Interstellarissa ja hänet on palkittu Oscarilla vuonna 2014 pääosastaan Dallas Byers Club -elokuvassa. Woody Harrelson on ollut kaksi kertaa Oscar-ehdokkaana. Hänet on nähty muun muassa Nälkäpeli-elokuvasarjan Haymitch Abernathynä. Lisäksi Harrelson tunnetaan elokuvista Syntyneet tappajiksi, Zombieland ja Menetetty maa.

Myös True Detectiven toinen tuotantokausi on hankittu Ylelle. Sen esitysaika ei ole vielä varmistunut. Toisen kauden pääosissa ovat Colin Farrell, Vince Vaughn sekä Rachel McAdams.

Sarjan on luonut kirjailija Nic Pizzolatto.

Lue lisää sarjan taustoista Ylen True Detective -sivulta.

Sarjan sivu Yle Areenassa.