Uuden Musiikin Kilpailu uudistuu vuoteen 2015 ja samalla vaihtuvat juontajat. Roope Salminen tunnetaan näyttelijänä sekä Roope Salminen & Koirat -yhtyeen keulahahmona. Rakel Liekki työskentelee TV2:lla alkavassa suorassa ajankohtaisohjelmassa nimeltä Kioski ja aiempaa kokemusta suorista lähetyksistä löytyy mm. Nenäpäivästä. Millä fiiliksillä parivaljakko odottaa uutta UMK-kautta ja juontajan pestiään?
Millainen on kokemuksesi suorien TV-lähetysten juontamisesta?
Roope: Hahah, tää on ensimmäinen suora TV-ohjelma, jossa olen juontajana. Voisi siis sanolla sanoa, että vähäinen.
Rakel: Samat sanat, televisioitujen isojen suorien juontamisesta kokemus on aika ohut. Toisaalta olen juontanut ihan riittävästi ohjelmia ja tapahtumia sekä suoraa päivittäistä radiolähetystä, että tiedän klaaravani homman.
Jännittääkö?
Rakel: Eipä juuri. Olen jo sen ikäinen kissa, että en enää etukäteen spennaa siitä, miten työt hoituvat. Jännitys iskee sitten pari minuuttia ennen suoraa.
Roope: Tanssiosuudet jännittävät. Olen tunnettu puujalka.
Miten valmistaudut pestiin?
Roope: Tutustun tämänvuotisiin bändeihin mahdollisimman tarkasti ja opettelen vähän tanssimaan. Työsarkaa riittää.
Rakel: En voi paljastaa läheskään kaikkea mitä olemme treenailleet, etten paljasta suorien lähetysten yllätyksiä. Yleisesti ottaen valmistaudun aina tekemällä taustaduunit hyvin, että lähetyksiin voi mennä löysin rantein iloitsemaan.
Oletko seurannut UMK:a edellisinä vuosina? Mikä kappale on jäänyt mieleen?
Rakel: Olen istunut joka vuosi eturivissä. Olen euroviisufani. Lempibiisi on Stigin Laululeija. Mulla oli jopa tekoviikset sinä vuonna naamalla ihan kannatuksen vuoksi.
Roope: En ole seurannut UMK:a aiempina vuosina.
Miksi halusit juontamaan Uuden Musiikin Kilpailua?
Roope: Kun minua pyydettiin ohjelmaan ja kerrottiin, että pääsen tapaamaan Rakel Liekin livenä jos suostun, niin ei tarvinnut miettiä pitkään.
Rakel: Kun kuulin, että pääsen Salmisen Roopen kanssa samaan pukkariin, niin mua eivät olisi pidätelleet edes biisonit.
Ile ja Anne olivat kivenkova juontajapari. Miten panette vielä paremmaksi?
Rakel: Elämä ei ole kilpailu. En yritä olla Anne, olen Rakel. Sen lupaan, että armottomana viisufanina teen parhaani itseäni säästämättä ja nautin joka hetkestä.
Roope: Kyllä. Teemme omannäköisemme ohjelman emmekä lähde kilpailemaan aiempien juontajien kanssa. Ile ja Anne ovat loistavia persoonia ja taitavia juontajia.
Mitä odotat alkavalta kaudelta?
Roope: Taitavia, uusia yhtyeitä ja artisteja suuren kansan tietoisuuteen. Bändit ja artistit ovat ohjelman keskiössä ja tärkein osa kautta, me juontajat vain pidämme hommaa kasassa.
Rakel: Odotan suuria tunteita ja isoja eleitä. Viisumaailmaan mielestäni kuuluu se, että tehdään isosti ja jopa vähän kieli poskessa.
Millainen on sinulle täydellinen UMK-kappale?
Rakel: Täydellisessä UMK-kappaleessa on tarttuva melodia ja sopivasti viisukliseitä esityksessä.
Roope: Sen täytyy silti olla sellainen, joka on tehty musiikki edellä eikä vain euroviisuja varten. Laskelmointi paistaa heti läpi. Uskon vilpittömyyden ja aitouden vievän pitkälle tänä vuonna!
Mikä on euroviisusuosikkisi?
Rakel: Vickyn Sata salamaa on ehdoton klassikko. Sitä soitetaan usein Roller Derby -matsien päätteeksi ja salaa saatan katsomossa liikuttua kyyneliin kuullessani sen. Salainen perversioni taas on Reggae OK. Se selittyy sillä, että mun eka oma c-kasetti oli Riki Sorsan.
Roope: Lenan Satellite. Ei kikkailua, ei pelkkään lavashow'hun nojaamista, vain hyvää musiikkia ja ansaittu yllätysvoitto!
Seuraa juontajia somessa:
Instagram: @rakelliekki, @RoopeSalminen
Twitter: @rakelliekki, @RoopeSalminen