Hyppää pääsisältöön

Kuusi kuvaa Jan-Erik Anderssonin elämästä

Jan-Erik Anderssonin kuusi kuvaa.
Jan-Erik Anderssonin kuusi kuvaa. Kuva: Yle / valokuvat Jan-Erik Andersson jan-erik andersson

Jan-Erik Andersson on kuvataiteilija, kuvanveistäjä, käsitetaiteilija, ympäristötaiteilija, mediataiteilija, performanssitaiteilija. Kansainvälisesti tunnettu taiteen moniottelija kaihtaa itse kaikenlaista määrittelyä ja lokerointia. Hän on taiteen don Quijote, joka taistelee hyvän maun tuomareita vastaan iloisemman ympäristön puolesta.

Jan-Erik haaveilee nuorena luonnonsuojelusta ja ajattelee, että paras tapa suojella luontoa on vaikuttaa teollisiin prosesseihin. Hän lähtee Åbo Akademiin opiskelemaan orgaanista kemiaa. Nuori kemisti aiheuttaa työpaikkansa laboratoriossa pienimuotoisen haaverin, päättää pitää luovan tauon ja hakeutuu yllättäen taideleirille Hauholle. Jan-Erik inspiroituu öljyvärimaalauksesta ja pyrkii Turun piirustuskouluun. Tie taiteilijana alkaa.

Jan-Erik saa kansainvälistä arvostusta uutta etsivillä poikkitaiteellisilla projekteillaan. Hänen teoksiaan on esillä Tate Liverpoolissa, Henry Moore Institutessa Leedsissä, Venetsian Biennaalissa.

Jan-Erik väittelee kuvataiteen tohtoriksi Kuvataideakatemiasta vuonna 2008. Osaksi opinnäytettään hän rakentaa Turun Hirvensalon Pikisaareen ennennäkemättömän lehden muotoisen talon, Life on a Leaf. Hän kysyy: 'Miksi hatun, sateenvarjon tai kukan muotoisia taloja on niin harvassa? Minne on kadonnut tarinoita kertova, mielikuvituksellinen ornamentiikka? Mikä rooli ornamentiikalla ja taiteella on rakennuksissa? Voiko kuvassa asua?'

Jan-Erik Andersson suunnittelee talon yhteistyössä pitkäaikaisen työparinsa arkkitehti Erkki Pitkärannan kanssa. Talo perustuu mielikuvituksellisiin elementteihin sekä Jan-Erikin kirjoittamiin tarinoihin. Lehden muotoisen talon ylimmän kerroksen muodostavat kissankellon muotoinen talvipuutarha ja brasilialaisen lautan inspiroima tietokonestudio. Talon ikkunat ovat pisaran, lehden ja sydämen muotoisia.

Jan-Erik perheineen asettuu asumaan arkkitehtoniseen taideteokseen, joka on koekenttä taiteen yhdistämiseksi arkkitehtuuriin sen olennaiseksi osaksi.

Life on a Leaf
-talo esitellään arvovaltaisen professorin George H. Marcusin teoksessa Total Design: Architecture and Interiors of Iconic Modern Houses rinnakkain Eliel Saarisen, Alvar Aallon, Ludwig Mies van der Rohen, Daniel Libeskindin ja Charles Rennie Mackintoshin ja muiden arkkitehtuurin tähtien kanssa.

Vuosi 2015 käynnistyy Galleria Sculptorin näyttelyllä Urkonzert. Teokset ’ylistävät ihmiskunnan toivottomalta tuntuvaa yritystä luoda kauneutta ja tarkoitusta geometriasta ja luonnon näennäisestä kaaoksesta, maailmassa joka on täynnä epävarmuutta ja väkivaltaa’. Näyttelyssä taiteilija mietiskelee suhdettaan omaan isäänsä ja pohtii sitä, mitä itse antaa eteenpäin omalle pojalleen.

Leikkisän ja esteettisen ympäristön hahmotteleminen jatkuu. Anderssonin Tuli ja sade -ehdotus valitaan Tampereen taidemuseon järjestämän taidekilpailun finaaliin 120 ehdotuksen joukosta. Kilpailussa haetaan teosta kaupungin rakenteilla olevan rantatunnelin suuaukkojen ilmanvaihtopiippuihin.

Tällä hetkellä Jan-Erik Andersson haaveilee nopeasti rakennettavan, edullisen ja energiaystävällisen pientaloalueen luomisesta, jonka talot ovat kevyitä mutta samaan aikaan ekspressiivisiä. Talot voisivat olla vaikkapa mutterin muotoisia ja ihmisten olisi mahdollista vaikuttaa itse niiden ulkonäköön.

Kommentit
  • Kuvataiteilija Kirsimaria E. Törönen halusi paaviksi mutta ryhtyi taiteilijaksi, koska halusi muuttaa maailmaa

    Nuori feministi unelmoi suuria Lähi-idässä

    Jo kymmenvuotiaana, orastavana feministinä Saudi-Arabian aavikolla Kirsimaria E. Törönen aavisti kutsumuksensa. Koulussa hän ilmoitti aikovansa paaviksi, mutta havahtui pian että taiteilijana hän voi paremmin muuttaa maailmaa. Yli neljännesvuosisadan taiteilijana toiminut, Mikkelissä vaikuttava, Kirsimaria E. Törönen tietää omakohtaisesti millaista sitkeyttä kuvataiteilijana itsensä ja perheensä elättäminen vaatii.

  • Kuusi kuvaa lähetykset ja kuvat

    Lista uusimmista Kuusi kuvaa ohjelmista ja linkit sivuille.

    Kuusi kuvaa kertoo vieraana olevan henkilön elämäntarinan kuuden hänelle tärkeän valokuvan kautta. Lauantaisin klo 8.05, uusinta keskiviikkoisin klo 22.05 Yle Radio 1 Lista uusimmista Kuusi kuvaa ohjelmista ja linkit ohjelmien sivuille, josta löytyvät esillä olevat kuvat ja esittely ohjelman vieraasta. Kirsimaria E.

  • Valon villitsemä - Kari Kola

    Valotaiteilija Kari Kolan ajatuksia.

    Valtaiteilija Kari Kola tekee suuren mittakaavan valoteoksia. Oman kotinsa hän löysi Joensuusta ja sieltä käsin hän risteilee eri puolilla maailmaa suunnittelemassa ja toteuttamassa huikeita valoteoksia. Joensuussa hän on omistautunut maailman pohjoisimman trooppisten perhosten puutarhan ylläpitämiseen. Suuria valoteoksia on mm.

Lue myös - yle.fi:stä poimittua

Uusimmat sisällöt - Elämä

  • Kuvataiteilija Kirsimaria E. Törönen halusi paaviksi mutta ryhtyi taiteilijaksi, koska halusi muuttaa maailmaa

    Nuori feministi unelmoi suuria Lähi-idässä

    Jo kymmenvuotiaana, orastavana feministinä Saudi-Arabian aavikolla Kirsimaria E. Törönen aavisti kutsumuksensa. Koulussa hän ilmoitti aikovansa paaviksi, mutta havahtui pian että taiteilijana hän voi paremmin muuttaa maailmaa. Yli neljännesvuosisadan taiteilijana toiminut, Mikkelissä vaikuttava, Kirsimaria E. Törönen tietää omakohtaisesti millaista sitkeyttä kuvataiteilijana itsensä ja perheensä elättäminen vaatii.

  • Kuusi kuvaa lähetykset ja kuvat

    Lista uusimmista Kuusi kuvaa ohjelmista ja linkit sivuille.

    Kuusi kuvaa kertoo vieraana olevan henkilön elämäntarinan kuuden hänelle tärkeän valokuvan kautta. Lauantaisin klo 8.05, uusinta keskiviikkoisin klo 22.05 Yle Radio 1 Lista uusimmista Kuusi kuvaa ohjelmista ja linkit ohjelmien sivuille, josta löytyvät esillä olevat kuvat ja esittely ohjelman vieraasta. Kirsimaria E.

  • Valon villitsemä - Kari Kola

    Valotaiteilija Kari Kolan ajatuksia.

    Valtaiteilija Kari Kola tekee suuren mittakaavan valoteoksia. Oman kotinsa hän löysi Joensuusta ja sieltä käsin hän risteilee eri puolilla maailmaa suunnittelemassa ja toteuttamassa huikeita valoteoksia. Joensuussa hän on omistautunut maailman pohjoisimman trooppisten perhosten puutarhan ylläpitämiseen. Suuria valoteoksia on mm.

  • Valotaiteilija Kari Kola suunnittelee Grönlantiin ilmastomuutoksen visualisointia

    Valotaiteilija rakastaa outoja paikkoja.

    Valotaiteilija Kari Kola rakastaa poikkeuksellisia paikkoja ja valaisee niitä ympäri maailmaa. Grönlannin jäätikölle ja Jordaniaan Petran pyhään kaupunkiin on suunnitteilla valotaideteokset. Yhdeksäntuhannen kilometrin pituisen Kiinan muurin suunnitelmat yhden päivän valotaideteokseen ovat jo olemassa. Huiman rohkea ja ennakkoluuloton Kari Kola luo yhteyksiä niin ministereihin, pormestareihin, kuin prinsessoihin toteuttaakseen suunnitelmiansa. Tässä mittakaavassa hänellä ei ole maailmalla edes kilpailijoita.

  • Tellervo Koivisto puhuu naisten ja kiusattujen puolesta – pitkästä liitosta elävät rakkaus ja huumori

    Nasevaa pakinointia ja herkkää tarinointia ohjelmissa.

    Tellervo Koivisto sanailee suoraan kameralle verotuksesta ja tasa-arvosta, kommentoi viistosti puolisonsa edesottamuksia dokumentissa ja avaa ajatuksiaan sekä rakkaita ja raskaita elämänvaiheita haastatteluissa. Yhteinen elämä Mauno Koiviston kanssa antoi kummallekin mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskuntaan omalla tavallaan. Tosin puoliso kutsui vahvasti argumentoivaa vaimoaan myös "anti-muusaksi". Rakkaus, huumori ja kohdatut vastoinkäymiset liimasivat parin yhteen.

  • Tiede ja usko – ikkunoita totuuteen

    Serafim Seppälän ajatuksia tieteestä ja uskosta.

    Professori ja pappismunkki Serafin Seppälä on mielenkiintoinen yhdistelmä analyyttistä tiedemiestä ja mystikkoa. Itä-Suomen Yliopiston patristiikan professorina hän pitää luentoja mm. numeroiden metafysiikasta. Silloin kun hän ei ole syventynyt tutkimukseen tai kirjoita kirjoja, hän harrastaa esimerkiksi vanhaa juutalaista tai armenialaista musiikkia.

  • Tunteella ja taidolla - kansanmuusikko Sari Kaasinen

    Sari Kaasisen haastattelu

    Sari Kaasinen on elänyt koko elämänsä kansanmusiikille ja nyt Joensuun kulttuurijohtajanakin hän nauttii edelleen esiintymisestä. Valmistautuessaan konserttiin Carelia-salissa Joensuussa hän kertoo elämänsä vaiheista ja tärkeistä asioista elämänsä varrella radiosarjan Kuusi kuvaa toimittajalle.

  • Joulu syntyy yhdessäolosta rakkaiden kanssa - muusikko, kulttuurijohtaja Sari Kaasinen

    Kansanmusiikin voimanainen palasi juurilleen.

    Joulun laittaminen ja yhdessä oleminen on Sari Kaasiselle joulussa kaikkein tärkeintä. Tavaran määrä ja niiden tärkeys vähenee vuosi vuodelta, mutta rakkaus satoihin lasisiin joulupalloihin säilyy. Joensuun kulttuurijohtajakasi tänä vuonna valittu Kaasinen rauhoittuu jouluun viettoon lapsuuden maisemissa Rääkkylässä.

  • Keskustele rauhantyöstä

    Onko rauhanliikkeellä merkitystä?

    Mitä mieltä olet rauhanjärjestöistä: onko niiden työllä merkitystä? Mikä olisi vaikuttavinta rauhantyötä mielestäsi?

  • Pianotaiteilija Meri Louhos, 91-v., elää vahvasti tätä päivää

    Pianopedagogi iloitsee oppilaidensa menestymisestä.

    Historia herää eloon pianotaiteilija ja -pedagogi Meri Louhoksen seurassa. Yli yhdeksäänkymmeneen vuoteen mahtuu monipuolisen pianotaiteilijan niin arkea ja juhla kuin tv- ja radiojuontajan uran käänteitä. Kuusi kuvaa ohjelmassa taiteilijaa avaa elämänsä tarinaa viiden valokuvan kautta.

  • Muotisuunnittelija Jaakko Selin pukeutuu miten haluaa

    Muotitoimittaja suunniteli funktionaalisia työvaatteita

    Monessa mukana ollut muotisuunnittelija ja matkatoimittaja Jaakko Selin rakastaa muodin monimuotoisuutta. Osto- ja myyntiliikkeen takahuoneessa syntyneenä hän puolustaa jokaisen ihmisen oikeutta kauneuteen ja tyyliin. Kuudenkympin kynnyksellä hän nauttii tyylien moninaisuudesta ja pukeutumisen vapaudesta.