Hyppää pääsisältöön
Aihesivun Kuningaskuluttaja pääkuva

Kuningaskuluttajan verkkosivujen päivittäminen on päättynyt. Jatkossa ajankohtaiset kuluttaja-asiat löytyvät Yle uutisten ja MOT-ohjelman sivuilta.

Koneteekkarit testasivat friteerauskeittimiä: rasva kärysi ja eroja löytyi

Friteerattu ruoka on makoisaa, mutta sen tekeminen kotikonstein on hankalaa. Rasvapaistamisen helpottamiseksi on markkinoille tullut monenlaisia keittimiä. Kolme kovaa testasi friteerauskeittimiä.

Testaajamme ovat espoolaisia koneteekkareita ja opiskelukavereita Aalto-yliopistossa. Ruokailutottumukset ovat kolmikolla hyvin opiskelijamaiset.

- Aika paljon tulee syötyä koululla opiskelijaruokaa, mutta iltaisin teen ruokaa kotona. Lähinnä tekemäni ruoka on kiireiselle opiskelijalle sopivaa helppoa ja nopeaa eli yleensä puolivalmistetta, Heikki Hynynen paljastaa.

- Lähinnä päivisin tulee syötyä koulussa. Kotona teen laiskuudesta johtuen yleensä jotain helppoa ja nopeaa eli nuudelia ja makkaraa mikroaaltouuniin ja sen tyyppistä. Silloin kun on aikaa enemmän, niin tulee kokkailtua vähän ihmismäisempää ruokaa, Ville Majuri jatkaa.

Samoilla linjoilla on myös kolmas testaaja Ossi Kaihua.

- Päivisin tulee syötyä koululla ja iltaisin kokkaan kotona jotain kätevää, kuten makaronia ja jauhelihakastiketta. Viikonloppuisin panostan ruoanlaittoon enemmän ja teen jotain parempaa.

Kolme keitintä ja musta hevonen

Kaikki testin keittimet
Kaikki testissä olleet keittimet. Kaikki testin keittimet Kuva: Yle/Panu Vatanen friteerauskeitintesti

Testiin valikoitui kolme friteerauskeitintä: OBH Nordica Deep Fryer 4 Liter Pro Digital Fryer, Wilfa friteerauskeitin DFR-2 ja DeLonghi RotoFry.

Mustaksi hevoseksi testiä varten otettiin myös Philipsin Airfryer, joka mainostaa itseään terveelliseksi friteerauslaitteeksi. Siihen ei tarvita lainkaan öljyä.

Kolme kovaa käyttivät friteerauskeittimiä vajaan parin viikon ajan. Jokaisella keittimellä paistettiin useita erilaisia ruokia: muun muassa ranskalaisia perunoita, kanansiipiä ja leivitettyjä ruoka-aineksia, kuten sipulirenkaita. Teekkareille kaikkien laitteiden käyttöönotto sujui vaivatta.

- Wilfa oli tosi simppeli, eikä sen käyttämisessä ollut mitään erityistä. Ei oikeastaan tarvinnut edes ohjekirjaa vilkaista, vaan paistamisen pääsi aloittamaan todella nopeasti, Ville Majuri toteaa.

Öljyä kuluu keittimiin vaihtelevasti

Uppopaistamiseen sopivat monenlaiset kasvipohjaiset öljyt, kunhan ne kestävät kuumentamista. Testissä paistamiseen käytettiin rypsiöljyä. OBH Nordican keittimeen sitä kului runsaasti, keittimeen uppoaa peräti neljä litraa öljyä.

- Siinä on hyviäkin puolia, että keittimeen menee paljon öljyä. Isot annokset on paljon helpompi tehdä. Mutta toisaalta yhden hengen taloudessa siitä ei ole mitään hyötyä, Ossi Kaihua tuumaa.

DeLonghin friteerauskeittimessä paistetaan
DeLonghin friteerauskeittimeen öljyä kuluu noin litra. DeLonghin friteerauskeittimessä paistetaan Kuva: Yle/Panu Vatanen delonghi

DeLonghin keittimessä ei sen sijaan tarvinnut öljyllä läträtä. Tämän mahdollistaa vinottain keittimeen sijoitettu pyörivä paistokori, joka mahdollistaa friteerauksen vähemmällä öljyllä, jo litralla pärjäsi. Wilfan keittimeen öljyä mahtuu 2,5 litraa. Keittimissä käytettyä paistoöljyä ei saa kaataa viemäriin, koska se voi tukkia putkia. Onneksi öljyä voi käyttää uudelleen useitakin kertoja, kunhan siitä siivilöi sattumat pois.

Rasvan käry leijaili rappukäytävään

Ruoanlaitto friteerauskeittimillä on yksinkertaista. Öljy lämmitetään kiehuvaksi haluttuun lämpötilaan, jonka jälkeen sinne laitetaan ruoat paistumaan. OBH Nordican laitteessa öljyn lämpeämistä pystyi seuraamaan digitaalisesta paneelista.

- OBH:ssa on erillinen digitaalinen lämmönsäätöpaneeli lämmittimen yhteydessä ja siihen saa ihan kymmenen asteen tarkkuudella määriteltyä, kuinka lämpimäksi öljyn haluaa keittää. Säätö on tarkka ja siinä on lisäksi näyttö, joka kertoo kulloisenkin lämpötilan, Ville Majuri kehuu.

OBH Nordican friteerauskeitin ja sen näyttö
OBH Nordican tarkkaa lämmönsäätöä kehuttiin. OBH Nordican friteerauskeitin ja sen näyttö Kuva: Yle/Panu Vatanen friteeraustesti

OBH:sta löytyi kuitenkin myös ikäviä puolia. Heikki Hynysen mukaan kaikissa muissa keittimissä oli jonkinlaiset ilmansuodattimet paitsi OBH Nordicassa.

- Keittimessä oli ainoastaan teräsritilä, joka ottaa vastaan suurimmat rasvaroiskeet, mutta kaikki rasvan käry tuli läpi. Ja se haisi asuintaloni rapussa asti eli ei ihan paras idea kärytellä tällä kerrostalossa.

Muissa keittimissä hajuhaitat eivät olleet niin suuria kuin OBH:ssa, eikä paistoöljyn käryltä friteeratessa oikein voinut välttyä.

Keittimet kuumenevat

Wilfan keittimessä ongelmia aiheutti Ville Majurille sen kuumeneminen käytön aikana. Erityisesti keittimen kotelo ja kahva kuumenivat paljon.

- Se on aika paha, että kahva kuumenee, sillä siihen voi polttaa itsensä. Minun piti käsitellä sitä pannulappujen kanssa. Kahva on muutenkin vähän “rimpula” ja heppoisen oloinen.

Heikki Hynynen tekee ranskalaisia friteerauskeittimellä
Wilfan keittimessä kahva kuumeni käytössä. Heikki Hynyseltä käsittely sujui kuitenkin ilman patalappuja. Heikki Hynynen tekee ranskalaisia friteerauskeittimellä Kuva: Yle/Panu Vatanen friteeraustesti

Myös Delonghissa kuumeninen aiheutti pulmia.

- Kun DeLonghi oli kuumana, niin silloin keittimen kansi ei välttämättä auennut enää painamalla nappia. Ilmeisesti joku laitteen jousi laajeni kuumuuden vuoksi ja piti kannen lukon kynnen siten, että luukku ei auennut ilman pientä väkivaltaa ja auttamista, Heikki Hynynen kertaa.

“Voittaa uuniruoan”

Vaikka DeLonghista löytyi kritisoitavaa, niin käytettävyydessä se oli testaajien suosikki. Sen puhdistaminen kävi helposti.

- DeLonghin saa tyhjennettyä öljystä letkun kautta valuttamalla, mikä oli kätevää. Öljyjen poiston jälkeen karstat ja muut roskat on helppo puhdistaa koneesta rätillä tai vastaavalla, Ville Majuri sanoo.

Tärkeimmän eli ruoan lopputuloksen kannalta testilaitteet olivat kuitenkin melko tasaisia.

- Keitinten välillä laatu on aika tasaista, mutta kyllä tämä uuniruoan voittaa helposti, Ossi Kaihua iloitsee.

Delonghi oli selkeä ykkönen kaikkien testaajateekkariemme mielestä käytettävyytensä ja rapean ruokansa ansiosta.

Musta hevonen Philips

Testiin mustaksi hevokseksi valittu, ilmafriteerauslaite Philips Airfryer, keräsi kehuja testaajiltamme helposta käytettävyydestään.

- Philips friteeraa pelkän ilman avulla ja laite on hyvin yksinkertainen. Sen sisällä on grillivastus ja propelli, joka tekee tästä laitteesta käytännössä kiertoilmauunin kaltaisen, Ville Majuri kertoo.

Käytännössä lopputulos on samankaltainen kuin uunissa paistetulla ruoalla.

Ruoka kuitenkin valmistui paljon hitaammin kuin friteerauskeittimillä.

- Kun öljyä ei käytetä, niin haittapuolena on, että ruoka ei lämpene samalla tavoin kuin friteerauskeittimellä. Käytännössä lopputulos on samankaltainen kuin uunissa paistetulla ruoalla, Heikki Hynynen harmittelee.

Plussat ja miinukset

DeLonghin friteerauskeitin
DeLonghin friteerauskeitin Kuva: Yle/Panu Vatanen delonghi

1. Voittaja: DeLonghi RotoFry hinta 99 €

+ Käyttää vähän öljyä, mutta tulos silti hyvä
+ Pyörimisen ansiosta ranskalaiset erkanevat toisistaan
+ Hajusuodatin paras näistä, pitää käryt hyvin sisällään
+ Öljyn poistaminen helppoa letkun ansiosta
+ Nopea lämpeneminen
+ Pienemmille annoksille paras

- Kansi ja ikkuna kuumia, meinaavat polttaa sormet
- Taikinoidut tuotteet, jotka tarttuu koriin tai isot tuotteet kuten koipireidet nousevat välillä öljypinnan yläpuolelle, jolloin valmistumisaika kasvaa
- Keittimen ollessa kuumana kannenavausnappi menee pohjaan, mutta kansi ei aina aukeakaan lämpölaajenemisen vuoksi

OBH Nordican friteerauskeitin
OBH Nordican friteerauskeitin Kuva: Yle/Panu Vatanen friteeraustesti

2. OBH Nordica Deep Fryer 4 Liter Pro Digital Fryer hinta 79,90 €

+ Keittimen saa helposti purettua osiin, jotka on helppo pestä.
+ Kori ja kahva jämäköitä, ei hankalasti toimivia korin vapautusnappeja
+ Suuri öljytilavuus, minkä vuoksi voi tehdä paljon ruokaa kerrallaan ja lämpö säilyy, vaikka öljyssä valmistettaisiin pakasteita
+ Digitaalinen säätö tosi helppo ja näppärä, minkä lisäksi tarkka

- Hajusuodattimen puute, joten rasva käryää voimakkaasti
- Korin ala-asennon kiinnityksen puuttuminen
- Öljypadan tyhjennys vaatii tarkkuutta ja vakaata kättä, koska padassa ei ole minkäänlaista kaatonokkaa
- Öljyä kuluu paljon, vaikka tekisi vain pienen määrän ruokaa

Wilfan friteerauskeitin
Wilfan friteerauskeitin Kuva: Yle/Panu Vatanen friteeraustesti

3. Wilfa friteerauskeitin DFR-2 hinta n. 50 € (halvin)

+ Laitteen mukana tulee ylimääräinen hajusuodatin
+ Helppo puhdistaminen
+ Eri ruokien paisto-ohjeet on painettu laitteen kylkeen

- Termostaatti on epätarkka, eikä reagoi edes muutaman kymmenen asteen muutoksiin
- Kotelo kuumenee paljon, esimerkiksi korin kahvakin lämpenee niin kuumaksi, että on käytettävä pannulappuja
- Kun öljyn pinta on keittimen minimi- tai maksimitason välillä, raaka-aineita pitävä kori ei uppoa täysin öljyyn ja osa raaka-aineista ei pääse paistumaan kunnolla

Philipsin ilmafriteerauskeitin
Philipsin ilmafriteerauskeitin Kuva: Yle/Panu Vatanen friteeraustesti

Musta hevonen: Philips Airfryer hinta 189 € (kallein)

+ Ei tarvitse lotrata öljyllä
+ Helppokäyttöinen ja tukevat säätönapit sekä helppo ajastin
+ Laite pitää hajut tehokkaasti sisällään, eikä rasva käryä huoneilmassa

- Kaikki valmistaminen käy hitaammin kuin oikealla rasvakeittimellä.
- Vastaa lähinnä kiertoilmauunia, toki valmistaa ja lämpiää nopeammin kuin iso uuni, mutta keittimeen mahtuu tosi vähän ruokaa kerrallaan
- Ruoan tulos vastasi hyviä, mutta tavallisia uunissa tehtäviä ruokia

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Kokonaisvaltainen näöntutkimus optikolla teetetty ja kaikki kunnossa?

    Optikon tekemä laaja näöntutkimus on vain suuntaa antava.

    Silmälasiliikkeiden optikot ovat laajentaneet toimenkuvaansa silmälasien määräämisestä “laajempaan silmäterveyden seurantaan”. “Helpot, halvat ja nopeat” näöntutkimukset houkuttelevat kuluttajaa edullisuudellaan. Harva kuitenkin hoksaa, että esimerkiksi silmänpohjakuvaus on optikon tekemänä vain suuntaa antava.

Kuningaskuluttaja

  • Kuningaskuluttaja loppuu – meteli jatkukoon

    Kunkun toimitus kiittää ja kumartaa.

    Niin se nyt on – Yleisradion pitkäaikainen kuluttajaohjelma Kuningaskuluttaja loppuu. Kehitystauolle jäänyt ohjelma ei palaa torstai-iltojen televisioon. Myöskään Kuningaskuluttajan verkkosivuille ei enää tehdä uutta sisältöä ja ohjelman sosiaalisen median kanavat suljetaan. Kuningaskuluttajan verkkosivujen sisältö tietysti jää verkkoon käytettäväksi.

  • Youtube-mainontaa sipsipalkalla

    Youtube-markkinoinnin pelisäännöt puuttuvat.

    Youtube-markkinoinnissa pelisääntöjä ei vielä ole. Videoiden tekijät eli tubettajat ovat usein nuoria - ja heidän seuraajansa vieläkin nuorempia. Mainostajista erityisesti vaate- ja meikkifirmat ovat löytäneet tubettajat, joille tarjotaan tuotteita mainosvideoita vastaan. Tube-suosikit IinaPS, Tume ja Lakko saavat yhteistyöehdotuksia laidasta laitaan.

  • Näin korjaat itse vetoketjun

    Vetoketjut ovat vaatteen tai laukun ainoita liikkuvia osia. Siksi ne menevät useimmiten rikki ensimmäisenä. Vetoketjun vaihtaminen uuteen on työlästä puuhaa. Se vaatii sekä taitoa että ompelukoneen. Helpommallakin voi päästä.

  • Näin kilpailutat sähkön hinnan

    Tarkista kuitenkin todellinen vuosikustannus yhtiöstä.

    Yllättävän harva kuluttaja tarttuu mahdollisuuteen säästää sähkölaskussaan. Katso miten helppoa kilpailuttaminen on käytännössä.

  • Hyötykasvit parvekkeella: ravintoa ja silmänruokaa

    Syötävätkin kasvit jalostetaan yhä kauniimmiksi.

    Keittiöpuutarhan tai hedelmä- ja marjatarhan perustamiseen ei tarvita enää välttämättä maatilkkua tai viljelypalstaa. Monimuotoisen hyötypuutarhan saa myös omalle parvekkeelle. Pihi puutarhuri ehtii vielä kylvöhommiinkin.

  • Kesän ötököitä torjutaan järein myrkyin

    Marketin hyllystä löytyy metrikaupalla valmisteita, jotka tappavat lentäviä ja ryömiviä ötököitä tai kasveja vaivaavia tuholaisia. Kymmenen valmisteen tarkastelu paljasti, että oikeasti luonnonmukaisia vaihtoehtoja ei kaupoissa juuri ole.

  • Kymmenen kysymystä reilusta matkailusta

    "Se ettei matkusteta mihinkään, ei ole kestävin vaihtoehto."

    Reilu matkailu, jossa turismin ja matkailun aiheuttamia epäkohtia pyritään minimoimaan, on monelle tuttu ideatasolla. Mutta mitä se konkreettisesti tarkoittaa? Videolla Turre Turisti matkailee reilusti Helsingissä. Pyysimme myös Reilun matkailun yhdistykseltä vastaukset kymmeneen kysymykseen, jotka stressaavat lomailijoita eniten.

  • Kuntotarkastus ei pelastanut homepommilta

    Tarkastusraportissa ei ainuttakaan ”riskirakennetta.”

    Vantaalaisperheen taloa mainostettiin hyväkuntoiseksi. Kuntotarkastaja ei merkinnyt raporttiin yhtään riskirakennetta. Korjaamiseen ja selvityksiin on kuitenkin mennyt 200 000 euroa. Talon omistaja kehottaakin lukemaan kuntotarkastusraporttia kuin piru raamattua.

  • Katsastaja: Lunastusautojen turvallisuudesta ei takeita

    Katsastaja joutuu tekemään päätökset purkamatta ajoneuvoa.

    Timo Ojala K1 Katsastajista haluaisi tiukentaa lunastusautojen korjaamisen valvontaa. Ojalan mukaan lunastusautojen korjauksen kontrollointi on katsastajille epämieluisa tehtävä, koska autojen turvallisuutta ei voi taata katsastajan keinoin.

  • Hakkerit vievät jättimäisiä määriä luottokorttitietoja

    Kuluttajan ei kuitenkaan kannata pelätä hakkeria. Kortin haltija ei lähtökohtaisesti joudu vastuuseen vahingosta, jos hakkeri vie korttitiedot ja onnistuu hyödyntämään niitä. Luottokorttilaskuja pitää kuitenkin seurata ja ilmoittaa viivyttelemättä epäilyttävistä tapahtumista.

  • Pelko myy, mutta mitä meidän oikeasti pitäisi pelätä?

    Eniten pelkäävät usein ne, joilla pelkoon on vähiten syytä.

    Itselleen ja läheisilleen on helppo ostaa turvaa kaupasta. Tuotteita löytyy muutaman kympin turvasumuttimista satojen ja tuhansien eurojen hälytinjärjestelmiin. Pelko myy, mutta pelossa on myös paradoksi: ne jotka pelkäävät eniten, ovat pienimmässä vaarassa joutua rikoksen kohteeksi. Katso video siitä, mitä ja miten meille pelolla myydään.

  • iPhone eurolla — aikuisten oikeastiko?

    Ensin urkitaan käyttäjän tekniset tiedot, lopussa tilausansa

    Euroopan kuluttajaviranomaiset ovat helisemässä uskomattoman upeiden tarjousten takia. Miljoonia liki ilmaisia älypuhelimia, taulutelevisioita, merkkilenkkareita ja hyvinvointirannekkeita tunkee kuluttajien sähköposteihin ja Facebookin uutisvirtaan. Vaikka kaikki tietävät, että onnenpotkut ovat äärimmäisen epätodennäköisiä, silti moni hullaantuu kun huikea tarjous osuu omalle kohdalle.

  • Kotitalouksien hävikkiruoasta yhtä isot ilmastovaikutukset kuin 100 000 auton päästöistä

    Neljänneksellä ruokahävikistä ruokkisi kaikki aliravitut.

    Jääkaapin ylähyllyllä on vanhaksi mennyttä ruokaa eikä viime viikon illallisjämiä syönyt kukaan. On pakko heittää pois ja kompostiin. Taas. Juuri näin syntyy ruokahävikki. Ruoan haaskauksen mittasuhteet ovat jo ekologisesti ja taloudellisesti kestämättömät. EU:n alueella heitetään pois vuosittain 88 miljoonaa tonnia ruokaa, noin viidennes tuotetusta.

  • Näin säilytät hedelmiä ja kasviksia oikein

    Etyleeni ja lämpötila vaikuttavat oikeaan säilytykseen.

    Rahaa säästyy ja ruokahävikki vähenee, kun juurekset, vihannekset ja hedelmät säilyttää oikein. Säilymisessä kannattaa ottaa huomioon oikea lämpötila sekä hedelmistä erittyvä etyleeni-kaasu.

  • Vanhaakin ruokaa voi syödä

    Testasimme voiko kolme päivää yliaikaisia ruokia syödä.

    Miten uskollisesti elintarvikkeiden viimeistä käyttöpäivää ja parasta ennen -merkintää pitäisi noudattaa? Johtopäätös oli, että kolme päivää yliaikaista ruokaa voi yleensä syödä.